Kustannusosakeyhtiö Otava

Reidar Palmgrenin odotettu uusi romaani julkaistaan elokuussa

Jaa

Veli jota minulla ei ollut on kiehtova tarina Urho Kekkosen parhaasta kaverista Axelista ja kuljettaa lukijan kansalaissodan ajoista aina 1950-luvulle asti. Romaani kuvaa, kuinka ihminen voi sairastua valtaan, ja pohtii miesten välistä ystävyyttä sekä sitä, milloin anteeksiannosta tulee mahdotonta.

Reidar Palmgren: Veli jota minulla ei ollut
Reidar Palmgrenin Veli jota minulla ei ollut on miesten välisen ystävyyden läpileikkaus.

Axel Kannasto, kirkasotsainen ylioppilas, lähetetään keskelle Suomen kansalaissodan selkkauksia. Parikseen hän saa pitkäkoipisen Urhon, joka jakaa ruotoiset silakkansa tupakkaa vastaan. Axelista tulee virkamies, lopulta aviomies. Etsivässä keskuspoliisissa Axel ja Urho junailevat vastatoimia kommunismille. Axel kirjoittaa tarkat raportit, Urho halkoo tietään kohti valtiovallan huippua. Ystävyys elää hyvistä ajoista ja paremmista teoista. Kuin varkain karttuu myös petosten sikermä.

– Ystävyys on monin verroin omituisempi ja monimutkaisempi asia kuin rakkaus, joka on luonnonvoima ja joka vain tulee ja jonka kanssa ollaan, Reidar Palmgren sanoo.

– Ystävyys on aktiivisempaa ja herkempää, ja halusin tarkastella sitä romaanissani nimenomaan miesten välisen ystävyyden näkökulmasta.

Reidar Palmgren on kirjailija ja näyttelijä, joka on kirjoittanut kuusi romaania, tehnyt paljon tv-töitä sekä näytellyt lukuisissa teattereissa eri puolilla Suomea, mm. Jyväskylän, Tampereen ja Hämeenlinnan teattereissa, Pyynikin kesäteatterissa ja Helsingin Kaupunginteatterissa.

Palmgrenin esikoisromaani Jalat edellä ilmestyi vuonna 2001 ja voitti Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnon sekä Akateemisen kirjakaupan esikoiskirjapalkinnon. Hänen edellinen romaaninsa Kirpputori ilmestyi vuonna 2016.

Tänä kesänä Palmgren esiintyy Seinäjoen kesäteatterissa musikaalissa Tootsie, ja syksyllä Savonlinnan teatterissa esitetään Palmgrenin yhdessä Tapio Liinojan kanssa käsikirjoittama näytelmä Rakastunut Ryti.

Haastattelupyynnöt ja pdf-vedokset: jenni.heiti@otava.fi

Arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye