Baanan alikulku avataan perjantaina 28. kesäkuuta
Mannerheimintien sillan peruskorjaus valmistuu. Lähes vuoden kestäneessä siltaurakassa uusittiin Mannerheimintien vanhan sillan betonirunko holveineen. Sillan julkisivut ja ulkoasut eivät muuttuneet. Alikulku aukeaa perjantaina klo 12.00.
Uusi, raudoitettu betoniholvi kestää paremmin ajoneuvo- ja raitiotieliikenteen aiheuttaman kuormituksen. Aikaisemmin Mannerheimintiellä oli rajoitettu raskaampien kuljetusten kulkua sillan kohdalla.
– Sillan peruskorjaus vaati paljon työnaikaista erikoissuunnittelua ja teimme hyvää yhteistyötä eri tahojen kuten kaupunginmuseon kanssa. Olen iloinen, että sillan uusiminen valmistuu ja saamme avattua sillan alikulun käyttöön entistä ehompana, sanoo projektinjohtaja Antti-Juhani Lehtinen.
Sillan päällä kulku jatkuu vielä nykyisillä reiteillä, ja Mannerheimintien ajokaistat sekä jalankulun ja pyöräilyn väylät rakennetaan valmiiksi kesän aikana.
Ainakin 100 vuoden käyttöikä uudelle betoniholville
Silta uusittiin kahdessa osassa niin, että puolet sillasta oli koko ajan yläpuolisen liikenteen käytössä.
Uusi raudoitettu betoniholvi vastaa nykyohjeita ja vaatimuksia. Se rakennettiin vanhan holvin tilalle tarkasti mittausten mukaan ja tukeutuu molemmin puolin vanhaan kiviseen kantamuuriin. Holvin yläpintaan asennettiin vedeneristys ja yläpuolelle kadun pintarakenteet. Holvin alapinta tasoitettiin ja maalattiin.
– Uuden betoniholvin suunniteltu käyttöikä on 100 vuotta, kuten nykyään silloille yleensä. Uskon, että nykyisillä ja tulevilla kuntoseurannan menetelmillä tuohon päästäänkin ja ehkä ylikin, sanoo projektinjohtaja Riku Kytö kaupunkiympäristön toimialalta.
Rakennus- ja purkutyöt sujuivat normaaliin tapaan. Vanhojen rakenteiden yhteydessä käytetyt rakenteet tarkentuivat niiden paljastuessa kaivu- ja purkutöiden yhteydessä ja tämän vuoksi suunnitelmadetaljeja ja rakenteita jouduttiin päivittämään kesken urakan.
Talvi hidasti sillan rakentamista
Talvella tarvittavat raskaammat sääsuojat ja tehokkaampi lämmitys aiheuttivat ylimääräisiä työvaiheita, jotka veivät aikansa ja pidensivät urakkaa. Sillan rakentaminen sujui silti talven aikana, vaikka esimerkiksi ensimmäisen betonivalun kuivuminen kesti pidempään.
Uusi pintarappaus on ulkonäöltään tasaisempi
Alapinnaltaan holvi ei ole täysin samannäköinen kuin vanha kirjavaksi rapautunut pintarappaus. Uusi pinta on tasaisempi ja vaaleampi, mutta pintaan valittiin aiempaan holviin viittaava lämpimämpi sävytys.
Alikulun valaistus uusittiin
Alikulku sai urakassa myös uuden valaistuksen. Valoa heijastuu aikaisempaa enemmän seinien ja katon kautta väylälle. Tarkoituksena on lisätä avaruuden tunnetta väylällä ja parantaa turvallisuuden tunnetta pimeän aikaan. Valo ympäröivillä pinnoilla luo avaramman tunteen ympäristöstä alikulun käyttäjälle ja siten parantaa turvallisuuden tunnetta pimeän aikaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti-Juhani Lehtinen
projektinjohtaja, projektirakennuttaminen
kaupunkiympäristön toimiala
p. 09 3103 8872
anttijuhani.lehtinen@hel.fi
Kuvat
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Töölönlahden kesäpuisto avautuu kaupunkilaisten käyttöön17.7.2024 16:06:41 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki on uudistanut Töölönlahden puistoaluetta. Helsingin keskustan ja sen kulttuurirakennusten reunustama puistoalue on nyt entistä viihtyisämpi ja tarjoaa mahdollisuudet monipuoliseen harrastamiseen ja oleiluun.
Melu- ja tärinähaittaa aiheuttava räjäytystyö alkaa Marian alueen työmaalla – tiedossa myös liikenteen pysäytyksiä16.7.2024 13:13:19 EEST | Tiedote
Entisen Marian sairaala-alueen työmaalla siirrytään tällä viikolla louhinta-, kaivuu- ja räjäytystöihin. Melu- ja tärinähaittaa aiheuttava kallion räjäytystyö kestää arviolta neljä viikkoa. Räjäytystyön vuoksi Mechelininkadun liikenne joudutaan ajoittain pysäyttämään.
Tieliikennejärjestelyitä John Stenbergin rannassa ajalla 19.7. – 16.8.202415.7.2024 14:59:43 EEST | Tiedote
Kääntyminen Pitkäsillalta John Stenbergin rantaan suljetaan moottoriajoneuvoliikenteeltä 19.7.-16.8.2024.
Aluehallintovirasto määräsi Helsingin kaupungin ennallistamaan Kruununvuorenrannan noron12.7.2024 10:36:38 EEST | Tiedote
Aluehallintovirasto (AVI) velvoitti Helsingin kaupungin ennallistamaan Kruunuvuorenrannan noron 10. heinäkuuta antamassaan päätöksessä. Samassa päätöksessä AVI hylkäsi kansalaisjärjestöjen vaatimukset töiden keskeyttämisestä, sillä kaupunki oli jo keskeyttänyt työt loppusyksystä 2023. AVIn päätös ei ole vielä lainvoimainen.
Myynti polkupyörästä tai kärrystä ei ole sallittua Esplanadin puistossa tai Senaatintorilla11.7.2024 12:20:22 EEST | Tiedote
Polkupyörästä tai liikkuvasta kärrystä voi myydä ruokaa ja muita tuotteita puistoalueilla ilman erillistä lupaa Helsingissä, mutta jatkossa liikkuva myynti on kiellettyä Senaatintorilla ja Esplanadin puistossa. Säännöllinen myynti edellyttää aina elintarvikelain mukaista ilmoitusta toiminnan aloittamisesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme