Euroopan kulttuuripääkaupunki Oulu2026 ja Genelec yhteistyöhön – tavoitteena ensiluokkaiset elämykset kulttuuripääkaupungin kokijoille
Euroopan kulttuuripääkaupunki Oulu2026 nostaa vahvana teknologiakaupunkina tunnetun Oulun myös rohkeaksi taiteen kaupungiksi. Oulussa on vuosikymmenten ajan luotu huipputeknologiaa. Seuraava tavoite on kasvaa pohjoisen alueen vetovoimaisimmaksi kulttuurikaupungiksi.
![”Oululaisena olen ylpeä ja innostunut tulevasta Euroopan kulttuuripääkaupunkivuodesta. Mielenkiinnolla odotan, mitä kaikkea uutta se tuo laajalle alueelle”, toteaa Genelecin myyntipäällikkö Markku Syrjäpalo vierellään Oulu2026:n kumppanuuspäällikkö Matleena Aarikallio.](/data/images/public/69820096/70346431/aeef0a45-ebe7-4c6a-b3a4-de3531892a3f-w_720.jpeg)
Oulu2026 ja Genelec ovat solmineet kumppanuuden Genelec – Sound of Oulu2026. Genelecin äänentoisto tulee näkymään ja kuulumaan Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden suurimmissa immersiivisissä tuotannoissa, joissa ääni on ratkaisevassa roolissa.
”Kumppanuuden kautta teokset tulevat saamaan arvoisensa huippuluokan äänenlaadun. Siitä iloitsevat taiteilijat, tuotanto ja teoksista nauttiva yleisö vuonna 2026”, toteaa Oulu2026:n kumppanuuspäällikkö Matleena Aarikallio.
Genelec on vuonna 1978 perustettu globaalisti arvostettu äänentoistolaitteita valmistava perheyritys, jonka kotipaikkakunta on Iisalmi. Yrityksen tavoite on tuottaa totuudenmukaista äänentoistoa maailman vaativimmille asiakkaille. Genelec panostaa jatkuvaan tutkimukseen, innovointiin ja teknologian kehittämiseen. Tuotteita markkinoidaan yli 70 maahan ympäri maailman.
Genelec toimii kiertotalouden mukaisesti ja noudattaa laajasti kestävän kehityksen periaatteita liiketoiminnassaan. Kunnioitus totuudenmukaista äänentoistoa kohtaan on tehnyt yrityksestä erityisen halutun ja arvostetun taidepiireissä.
”Olemme erittäin innoissamme ja ylpeitä tästä yhteistyöstä Oulu2026 kulttuuripääkaupungin kanssa. Genelecin missio on auttaa asiakkaitaan toteuttamaan unelmiaan tarjoamalla parhaan totuudenmukaisen äänentoiston. Tämä kumppanuus tarjoaa meille ainutlaatuisen mahdollisuuden tuoda korkealaatuinen äänenlaatu osaksi kulttuuripääkaupunkivuoden elämyksiä. Oulun vahva teknologia- ja kulttuuriosaaminen luo erinomaiset puitteet innovatiiviselle yhteistyölle, jossa ääni ja taide yhdistyvät ainutlaatuisella tavalla. Tämä kumppanuus ei ainoastaan vahvista taidekokemusten laatua, vaan myös korostaa Genelecin sitoutumista kulttuurin ja teknologian kehitystyöhön”, toteaa Genelecin toimitusjohtaja Siamäk Naghian.
Yhteistyöllä vahvistetaan taidekokonaisuuksien laadukasta toteutusta ja luodaan niihin paras mahdollinen äänikokemus. Kumppanuuden lopullinen muoto kehittyy, mutta kokonaisuus tulee olemaan mittava molemmille osapuolille.
”Oulu on valittu kansainväliseen Unesco Creative Cities mediataiteen verkostoon, joka antaa pitkäkestoisen pohjan taiteen ja teknologian väliseen kehitystyöhön. Genelecin kanssa solmittava yhteistyö avaa meille ainutkertaisia mahdollisuuksia myös tässä kehitystyössä”, toteaa Oulu2026:n ohjelmajohtaja Samu Forsblom.
Yhteyshenkilöt
Matleena AarikallioKumppanuuspäällikköOulu2026 / Oulun kulttuurisäätiö
Puh:040 184 0978matleena.aarikallio@oulu2026.euMari PrimettaBrand Communications ManagerGenelec
Puh:044 799 5074mari.primetta@genelec.comMikko TuomiSales DirectorGenelec
Puh:040 709 2558mikko.tuomi@genelec.comOulu2026:n tavoitteena kulttuuri-ilmastonmuutos
Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2026. Kulttuuripääkaupunkivuosi yltää 39 kumppanikuntaan pohjoisessa Suomessa. Tavoitteena on pysyvä kulttuuri-ilmastonmuutos. Kulttuuri-ilmastonmuutos merkitsee pysyvästi rikkaampaa kulttuurielämää ja muutosta alueelle. Kulttuuri-ilmastonmuutos yhdistää kulttuuria, taidetta ja teknologiaa yllättävälläkin tavalla, luo kohtaamisia ja synnyttää vuorovaikutusta. Oulu2026 tarjoaa innostavaa, kestävää ja eurooppalaista sisältöä jo ennen vuotta 2026, jolloin kattava kulttuuripääkaupunkivuosi huipentuu. Oulu2026-toiminnasta vastaa Oulun kulttuurisäätiö sr.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun kulttuurisäätiö, Oulu2026
Oulun Hallituskadulle 75-metrinen illallispöytä23.7.2024 09:22:42 EEST | Tiedote
Kesäillan kattaus -tapahtuma järjestetään Oulun Taiteiden Yössä 15. elokuuta. Hallituskadulle katetaan hulppea 75-metrinen pöytä ruokailua ja ohjelman parissa viihtymistä varten. Rento tapahtuma on kaikille avoin ja pääsymaksuton. Kesäillan kattaus kuuluu Oulu2026:n Arctic Food Lab -kokonaisuuteen ja Korttelihaipakkaan.
Venetsian taidebiennaali 2026 teos Ouluun – Suomen paviljongin näyttelyn avoin haku käynnissä5.6.2024 15:09:48 EEST | Tiedote
Euroopan kulttuuripääkaupunki Oulu2026 on mukana toteuttamassa vuoden 2026 Venetsian kansainvälisen taidebiennaalin Suomen paviljongin näyttelyä. Näyttely tullaan esittämään myös Oulussa osana kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmaa. Frame Contemporary Art Finland pyytää nyt ehdotuksia Suomen paviljongin näyttelyksi.
Hybridituottaja 2026 -koulutukset kehittävät tapahtuma-alan digitaalista osaamista Pohjois-Pohjanmaalla16.4.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Miten elämykset välitetään tapahtumaa etänä kotisohviltaan seuraaville ja mitä oppia eri kokoiset tapahtumat voivat ottaa television spektaakkelimaisista show’ista? Oulun ammattikorkeakoulun kesällä 2024 käynnistyvä Hybridituottaja 2026 -koulutus pureutuu siihen, mitä osaamista tapahtumatuottajat tarvitsevat tapahtumien ja kulttuurin viemiseksi digitaaliseen ympäristöön.
Pohjoisen soundi -reitti vie populaarimusiikin eri aikakausille Oulussa10.4.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
“Pohjoisen soundi – populaarimusiikin jäljillä” on digitaalinen, oman mobiililaitteen avulla eri puolilla Oulua koettava tarinareitti. Pysyvä, 10. huhtikuuta julkaistava reitti on osa Oulun seudun matkaa Euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2026.
Tervatarinoiden reitti laajenee Oulujokivarteen20.3.2024 14:56:50 EET | Tiedote
Digitaalinen, oman mobiililaitteen avulla eri puolilla Oulua koettava Tervatarinoiden reitti saa jatkoa kolmella lisätarinalla. Reitti laajenee Oulujokea pitkin Muhoksen, Utajärven ja Vaalaan tapahtumiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme