Smaku-ravintolatapahtuma saapuu Helsinkiin syyskuussa
Paikallisten ravintoloiden parhaimpia makuja esittelevä Smaku -tapahtuma järjestetään ensimmäistä kertaa Helsingissä 4.–14. syyskuuta.

Smaku-ruokatapahtuman ideana on esitellä kaupungin ruokatarjontaa kohtuuhintaisten maisteluannosten kautta. Smaku Events Oy:n perustaja ja tapahtumaa alusta alkaen tuottanut Laura Varis tiivistää ydinajatuksen:
– Smaku on paikallisuuteen perustuva ruokamatkailutapahtuma. Mukana olevat ravintolat luovat oman maisteluannoksensa, joka on kuin herkullinen käyntikortti. Se kertoo, millaisiin makuihin ravintolassa luotetaan.
Helsingissä paikallisuutta aiotaan vaalia viemällä Smaku neljälle eri alueelle. Syyskuussa koetaan keskustaan sijoittuva Smaku Downtown, Smaku Kallio, Smaku Töölö sekä Helsingin omana erikoisuutena Smaku Sea.
– Neljä tapahtumaa antavat hyvän läpileikkauksen Helsingistä. On hienostunutta Töölöä, urbaania Kalliota, kuplivaa keskustaa ja merellistä Helsinkiä, Smaku Helsingin tuottaja Titti Myhrberg kertoo.
Hän nostaa esiin Smaku Sea-tapahtuman, joka vie makumatkalle merelliseen Helsinkiin.
– Helsingissä on runsaasti viehättäviä ravintoloita ja kahviloita meren äärellä. Niiden lisäksi Smaku tutustuttaa saarien tarjontaan. Mukana tapahtumassa ovat jo saaret Lonna, Suomenlinna ja Vallisaari, Myhrberg toteaa.
Myhrberg iloitsee siitä, että Smaku Helsingin yhteistyökumppanina on Helsingin kaupunki. Smaku Helsinki on yksi Syötävä Helsinki -ruokavuoden tapahtumista.
– Smaku Helsinki tukee hyvin meidän Syötävä Helsinki -ruokavuoden tapahtumakokonaisuutta nostamalla esiin paikallisia makuja ja tekijöitä. Odotamme ilolla Smakun tarjoamia elämyksiä Helsingin ruokasyksyyn! kertoo Helsingin matkailupäällikkö Nina Vesterinen.
Smaku on aiemmin tehnyt ravintoloiden tarjontaa tutuksi Porvoossa, Loviisassa, Naantalissa ja Rovaniemellä. Tapahtuma on houkutellut makuelämysten äärelle alueen asukkaiden lisäksi ruokailijoita kaupungin rajojen ulkopuolelta, jopa ulkomailta.
Smaku Eventsin Varis muistuttaa, että tapahtuman tarkoituksena on paitsi tarjota makuelämyksiä, myös nostaa esiin paikallisten yrittäjien kunnianhimoista työtä ja juhlistaa laadukkaita raaka-aineita.
– Smakun järjestämisessä on aina kokonaisvaltaisesti luotettu paikallisiin yrittäjiin. Myös silloin, kun kyse on vaikkapa annoskuvien ottamisesta tai kukkien hankinnasta.
Smaku ei ole kilpailu, vaan sen tarkoituksena on vahvistaa alueen yhteisöllisyyttä. Tapahtumaa järjestetään tietäen, että yhden yrityksen menestyminen tekee hyvää koko alueen vetovoimalle.
Myhrberg arvelee, että 4.–14. syyskuuta järjestettävään Smaku Helsinkiin osallistuvat kymmenet ravintolat ja kahvilat. Ravintolahaku on parhaillaan käynnissä.
– Smaku Helsinki -tapahtumaan on jo ilmoittautunut parisenkymmentä ravintolaa. Mukana on ravintoloita laidasta laitaan, fine dining -paikoista rentoon korttelibistroon.
Ravintoloista saatu vastaanotto on ollut innostunut. Myhrberg on saanut huomata, ettei hän ole ainoa, joka on kaivannut Helsinkiin Smakun kaltaista tapahtumaa.
Lisätiedot:
Smaku Events
Laura Varis
p. 040 577 7883
info@smakufestivals.com
Helsingin kaupunki
Matkailupäällikkö Nina Vesterinen
p. 040 635 4508
nina.vesterinen@hel.fi
Pressmeddelandet publiceras på svenska på www.hel.fi/sv.
Press release in English will be published on www.hel.fi/en.
Avainsanat
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi Viikin-Malmin pikaraitiotien ja Mariantunnelin yleissuunnitelmat16.4.2025 21:23:28 EEST | Tiedote
Kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 16.4. myös Puistolan peruskoulun, päiväkodin, leikkipuiston ja liikuntahallin hankesuunnitelman.
Valtuustoryhmien neuvottelut luottamushenkilöpaikoista päättyneet16.4.2025 18:15:31 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginvaltuustoon on kuntavaaleissa valittu 85 jäsentä ja näille varajäsenet 1. kesäkuuta 2025 alkavaksi nelivuotiseksi toimikaudeksi. Vaalituloksen perusteella poliittiset ryhmät ovat käyneet neuvottelut luottamushenkilöpaikoista.
Ainutlaatuinen konsertti Ukrainan tueksi Helsingissä 23. toukokuuta – ukrainalainen kamariorkesteri Four Seasons esiintyy yhdessä vain harvoin15.4.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki ja sen ukrainalainen yhteistyökaupunki Dnipro toteuttavat ainutlaatuisen musiikki-illan Temppeliaukion kirkossa perjantaina 23. toukokuuta alkaen kello 19. Toivon sävelet -konsertti tuo yhteen sodan takia tällä hetkellä eri maissa soittavat Four Seasons -kamariorkesterin huippumuusikot. Konsertin tuotolla Dnipron kaupunki auttaa musiikkia opiskelevia lapsia, jotka ovat menettäneet läheisiään sodassa.
Kutsu medialle: Kontulan asukkaita kutsutaan pormestarin asukasiltaan 24. huhtikuuta15.4.2025 09:20:55 EEST | Kutsu
Pormestarin asukasilta järjestetään Helsingin yhteislyseossa torstaina 24.4.2025 kello 18.30–20.00. Pormestari Juhana Vartiaisen isännöimä keskustelutilaisuus on katsottavissa myös suorana lähetyksenä Helsinki-kanavalta, jolloin tilaisuuteen voi lähettää kysymyksiä viestiseinän kautta.
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto käsitteli Helsinki Stadionin ajankohtaiskatsausta14.4.2025 17:24:35 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto kuuli kokouksessaan 14. huhtikuuta Helsinki Stadion Oy:n ajankohtaiskatsauksen. Konsernijaosto merkitsi katsauksen tiedoksi. Helsinki Stadion Oy on Helsingin kaupunkikonserniin kuuluva tytäryhteisö.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme