Asiantuntija muistuttaa: älä tee näitä virheitä kivunhoidossa kesällä
Vietätpä kesälomasi mökillä tai matkoilla, yllättäen iskevä kipu voi laittaa lomasuunnitelmat nopeasti uusiksi. Yleislääkäri Emilia Lagus kertoo, miten kipua hoidetaan tehokkaasti ja oikeaoppisesti.
Ulkomaanmatka kuuluu monien suomalaisten kesäsuunnitelmiin. Mikäli kipu yllättää kesken reissun eivätkä omat tutut kipulääkkeet ole mukana, saatat joutua ostamaan niitä lomakohteessa. Tällöin kannattaa ottaa huomioon, että samaa vaikuttavaa ainetta sisältäviä itsehoitolääkkeitä myydään useilla eri kauppanimillä. Joissakin tapauksissa myös vaikuttavan aineen nimi vaihtelee maittain.
Yleislääkäri Emilia Laguksen mielestä tyypillinen virhe kipulääkkeiden käytössä on päällekkäislääkitys: kipuun käytetään kahta eri nimistä valmistetta, joiden vaikuttava aine on sama. Silloin elimistöön voi päätyä haitallinen määrä vaikuttavaa ainetta.
“Joskus ihmiset eivät huomaa, että samaa lääkeainetta on mukana useassa valmisteessa. Tällaisia tilanteita saattavat aiheuttaa esimerkiksi kuumaan veteen sekoitettavat flunssa- ja kipulääkkeet, joita ihmiset eivät aina edes miellä lääkkeiksi. Jotta päällekkäislääkitykseltä voidaan välttyä, ennen käyttöä on tärkeää selvittää, mitä vaikuttavia aineita lääkkeet sisältävät”, Lagus korostaa.
Lagus muistuttaa suosituksista, joiden mukaan itsehoidossa tulisi käyttää kerrallaan vain yhtä tulehduskipulääkettä. Sen sijaan tulehduskipulääkettä ja parasetamolia voi lääkärin ohjeen mukaan käyttää yhtä aikaa¹.
Kipulääkkeen valinnassa on myös tärkeää ottaa huomioon käyttämiensä lääkkeiden yhteisvaikutukset, mahdolliset sivuvaikutukset ja omat perussairaudet. Iäkkäiden ihmisten kohdalla lääkehoidon sopivuuden arviointi on erityisen tärkeää, sillä he käyttävät usein monia lääkkeitä ja ovat herkempiä lääkkeiden haittavaikutuksille. Lääkettä tulisi käyttää vain tarvitsemansa määrä ja mahdollisimman lyhyen aikaa. Lääkkeiden sopivuus kannattaakin aina varmistaa apteekin ammattilaisilta.
Vääränlainen säilytys voi pilata lääkkeet
Lääkkeiden oikeanlaiseen ja turvalliseen säilytykseen on hyvä kiinnittää huomiota sekä mökillä että kesän lomamatkoilla. Lääkkeitä tulisi säilyttää lasten ulottumattomissa ja pakkauksessa kerrotun ohjeen mukaisesti. Vääränlainen säilytys voi pilata ne.
“Esimerkiksi kipugeeliä saatetaan säilyttää kylmässä mökissä läpi talven. Myöskään auton hansikaslokero ei yleensä ole lääkkeen säilyvyyden tai turvallisuuden kannalta optimaalinen paikka, vaikka se kulkee kesän autoreissuilla aina mukana”, Lagus huomauttaa.
Laguksen mukaan matkoille kannattaa valita mukaan valmisteita, jotka eivät tarvitse esimerkiksi jääkaappisäilytystä. Kesämökin lääkekaappiin kannattaa taas kiinnittää erityistä huomiota aina alkukesästä. Vanhentuneista lääkkeistä on syytä hankkiutua eroon asianmukaisesti, ja muut varastot voi täydentää, jotta pienten vaivojen takia ei tarvitse lähteä lääkäriin.
Puremat ja pistokset — älä tee tätä virhettä
Kesäajan ikäviin kohtaamisiin kuuluvat erilaiset pistokset ja puremat. Kyyn pureman kanssa on tärkeää toimia oikein: pysy rauhallisena äläkä koske tai käsittele purema-aluetta millään tavoin. Oleellista on raajan pitäminen paikallaan kohoasennossa ja lihastyön välttäminen.
Pienten hydrokortisonimäärien eli niin sanottujen kyypakkausten antamisesta ei ole osoitettu olevan hyötyä. Pureman aiheuttamaan kipuun voi ottaa parasetamolia. Sen sijaan tulehduskipulääkkeitä, kuten ibuprofeenia tai asetyylisalisyylihappoa, ei pidä ottaa, koska niiden yhteisvaikutus käärmeenmyrkyn kanssa pahentaa usein oireita ja voi haitata munuaisten toimintaa. Kyyn purema vaatii aina käyntiä lääkärissä.
Ampiaisen tai mehiläisen piston aiheuttamaa kipua ja turvotusta voi hoitaa kylmällä. Tarvittaessa kipuun voi ottaa myös tavallista kipulääkettä. Pistojen aiheuttamaa reaktiota voi hoitaa paikallisesti kortisonivoiteella ja suun kautta otettavalla antihistamiinilla. Jos pisto osuu suuhun tai nielun alueelle, pistoja on useita tai uhri on pieni lapsi, on syytä hakeutua lääkärin vastaanotolle.
Oikea annostus on avain tehokkaaseen kivunlievitykseen
Laguksen mukaan äkillinen kipu kannattaa kesälläkin hoitaa tehokkaasti.
“Tutkimusten mukaan akuutin kivun tehokkaalla hoidolla voidaan estää kivun kroonistumista. Lisäksi kivun hoito voi lievittää omaa kärsimystä ja parantaa toimintakykyä”, Lagus korostaa.
Tehokkaassa kivunlievityksessä oikea annostus on avainasemassa. Siksi on tärkeää perehtyä lääkkeen pakkausselosteeseen huolellisesti ja noudattaa siinä kerrottuja annostusohjeita.
“Joskus ongelmana voi olla sekin, että lääkettä otetaan liian pieni määrä, esimerkiksi vain puolet annostusohjeen suosituksesta. Tällä ei yleensä saada aikaan tehokasta kivunlievitystä”, Lagus toteaa.
Lisätietoja:
¹: Terveyskyla.fi: Tulehduskipulääkkeet-ja-parasetamoli
HUS. (N.d.). Myrkytystietokeskus. Kyy.
Saarelma, O. (11.6.2021). Kyyn purema. Lääkärikirja Duodecim. Terveyskirjasto.
Saarnikko, K. (23.6.2023). Ampiaisen pisto voi olla vaarallinen — toimi näin. Potilaan Lääkärilehti.
Yliopiston apteekki (8.5.2024). Miten toimia, jos kyy puree?
Avainsanat
Haleon (entinen GSK Consumer Healthcare):
Haleon on yksi maailman suurimmista kuluttajaterveydenhuollon yrityksistä. Omistamme joitakin maailman suosituimpia terveysalan tuotemerkkejä, joihin kuuluvat Sensodyne, Voltaren, Parodontax, Panadol, Corega (Polident) ja Otrivin. Nämä tuotemerkit menestyvät yli 100 maassa ympäri maailman, koska ne viestivät intohimostamme tieteen takaamaan laatuun. Tuotteitamme innoittavat miljoonien päivittäin apteekeissa, supermarketeissa, kaupoissa tai verkossa asioivien ihmisten todelliset tarpeet. Lisätietoja on osoitteessa https://www.haleon.com/
____________________________________________________________
Ahjo Communications on Haleonin viestintäkumppani.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Haleon Finland Oy
Tulehduskipurajan tuolla puolen – Suomessa suositaan eri kipulääkkeitä kuin monissa muissa maissa18.12.2024 08:00:00 EET | Artikkeli
Parasetamoli on suosituin kipulääke kaikissa muissa Pohjoismaissa, mutta meillä markkinoita hallitsevat tulehduskipulääkkeet ja etenkin ibuprofeeni. Mistä ero johtuu – ja voiko tilanne muuttua lähivuosina?
Korona iskee taas: Näin hoidat flunssan oireet oikein — vältä yleiset virheet!5.9.2024 09:24:19 EEST | Tiedote
WHO antoi myrskyvaroituksen lisääntyneistä koronatapauksista. Yleislääkäri Emilia Lagus kertoo, miten hengitystieinfektioita hoidetaan oikein.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme