Puhemiehistö tarkistaa Alviina Alametsän (vihr.) kansanedustajan valtakirjan eduskunnassa 28.6 klo 12
Europarlamentaarikko Alviina Alametsä (vihr) tapaa eduskunnan varapuhemiehen Paula Risikon eduskunnassa tänään perjantaina 28.6 klo 12 kansanedustajan valtakirjan tarkistamisen yhteydessä. Alametsä siirtyy Euroopan parlamentista Suomen eduskuntaan europarlamentin istuntokauden päättyessä 16.7.2024.
”Olen erittäin innoissani tulevasta kansanedustajan tehtävästä, ja olen täysin valmis ajamaan esimerkiksi parempia mielenterveyspalveluita suomalaisille, Terapiatakuuta ja luonnon ja ihmisten yleistä hyvinvointia. Suhtaudun tehtävään suurella vakavuudella ja sitoutumisella”, Alametsä kommentoi.
Vaalilautakunnan ja eduskunnan puhemiehistön tarkastettua valtakirjat uudet kansanedustajat pääsevät pian tarttumaan tehtäviinsä. Alametsä siirtyy kansanedustajaksi Maria Ohisalon (vihr) siirtyessä Euroopan parlamentin jäseneksi.
”Kiitämme Marian kanssa molemmat suomalaisten luottamuksesta näihin tehtäviin. Uskon, että Maria tulee tekemään erinomaista työtä europarlamentaarikkona, ja hän tulee varmasti ajamaan monia niitä ihmisoikeus- ja turvallisuuskysymyksiä, joiden puolesta olen itsekin saanut työskennellä europarlamentissa”, Alametsä toteaa.
Alametsän siirtyessä eduskuntaan hänen avustajanaan tulee toimimaan Anne-Mari Hietaharju (09 432 4144, 050 478 7900 , anne-mari.hietaharju(at)eduskunta.fi). Hietaharju on työskennellyt aiemmin esimerkiksi Maria Ohisalon avustajana ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa.
Alametsä siirtyy kansanedustajaksi Euroopan parlamentin ulkoasiainvaliokunnasta. Hän on toiminut kauden aikana myös turvallisuusvaliokunnassa, vetoomusvaliokunnassa, kehitysvaliokunnassa ja liikennevaliokunnassa. Vihreä ryhmä tekee päätöksiä Alametsän eduskunnan valiokuntapaikoista myöhemmin istuntotauon päättyessä.
Yhteyshenkilöt
Alviina AlametsäEuroopan parlamentin jäsen
Puh:+358 407294597alviina.alametsa@europarl.europa.euwww.alviina.fiCoel ThomasAlviina Alametsän kotimaan avustaja
Puh:+358 45 197 4569coel.thomas@la.ep.europa.euTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät Euroopan parlamentissa
Myriam Husell blir praktikant hos Europaparlamentariker Maria Ohisalo18.12.2024 14:22:07 EET | Tiedote
Myriam Husell blir den gröna Europaparlamentarikern Maria Ohisalos första åländska praktikant.
Vihreiden MEP Ohisalo: Metsäkatoasetuksen lykkääminen vastuutonta niin luonnon, ilmaston kuin elinkeinoelämän näkökulmasta17.12.2024 14:09:52 EET | Tiedote
Euroopan parlamentti on tänään hyväksynyt EU:n metsäkatoasetuksen voimaantulon lykkäyksen vuodella. Vihreiden Maria Ohisalo pitää lykkäystä erittäin lyhytnäköisenä ja vastuuttomana niin luonnon, ilmaston kuin elinkeinoelämänkin näkökulmasta.
Ville ja Hennariikka Niinistö haluavat nostaa esille ukrainalaisten sitkeyttä ja urheutta Hennariikan Linnan juhlien puvulla6.12.2024 18:09:28 EET | Tiedote
Vihreiden europarlamentaarikko Ville Niinistö ja hänen puolisonsa Hennariikka Niinistö haluavat tänä vuonna osoittaa tukeaan ukrainalaiselle käsityölle Hennariikan Linnan juhlien puvulla. He hankkivat ukrainalaisen pukusuunnittelijan Oksana Mukhan Ukrainan Lvivissä käsityönä tehdyn iltapuvun Oksana Mukhan Pariisin liikkeestä.
Maria Ohisalon Linnan juhlien asu huokuu japanihenkistä eleganssia ja juhlistaa kestävää, kotimaista muotia6.12.2024 16:06:36 EET | Tiedote
Europarlamentaarikko Maria Ohisalo astelee Linnan juhlaan paperimaista, japanihenkistä origami-estetiikkaa huokuvassa uniikissa luomuksessa. Muotisuunnittelija Anne-Mari Pahkalan suunnittelema luomus on valmistettu ylellisestä Shantung-silkistä. Asun on toteuttanut artesaani, suunnittelija-arkkitehti Ulla Vainikka.
Vihreiden MEP Ohisalo: Pääministeri Orpo, älä ole äärioikeiston pelinappula2.12.2024 12:41:38 EET | Tiedote
Europarlamentaarikko Maria Ohisalo vaatii pääministeri Petteri Orpoa ottamaan kantaa hallituksensa kansanedustajien osallistumiseen äärioikeistolaiseen kulkueeseen ja osoittamaan teoin, että hänen hallituksensa ei normalisoi äärioikeistolaista retoriikkaa tai toimintaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme