Varsinais-Suomen ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Takajärven tuulivoimahankkeen YVA-ohjelmasta (Satakunta, Varsinais-Suomi)
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle (Varsinais-Suomen ELY-keskus) on 24.4.2024 toimitettu vireille Takajärven tuulivoimahanketta koskeva ympäristövaikutusten arviointiohjelma (YVA-ohjelma).
Myrsky Energia Oy suunnittelee tuulivoimahanketta Kokemäen kaupunkiin. Sähkönsiirtoreitti ulottuu mahdollisesti myös Harjavallan kaupungin puolelle.
Suunniteltu tuulivoimatuotantoalue sijoittuu Kokemäen Takajärven alueelle noin 8 kilometriä Kokemäen keskustasta pohjoiseen ja on kooltaan noin 1 260 hehtaaria. Hankealueelle suunnitellaan 11–12 tuulivoimalaa, joiden suunniteltu yksikköteho on 7–10 MW ja kokonaiskorkeus enintään 300 metriä.
Liittyminen kantaverkkoon suunnitellaan toteutettavaksi Fingrid Oyj:n Harjavalta–Melo 110 kV -voimajohtoon, joka kulkee Takajärven hankealueen pohjoispuolella. Kantaverkon ensisijaiseksi liittymispisteeksi suunnitellaan uutta sähköasemaa tai kytkinasemaa hankealueen luoteisreunan läheisyyteen. Vaihtoehtoisena liittymispisteenä tarkastellaan Harjavallan sähköasemaa Harjavallan kaupungin ja Nakkilan kunnan rajalla noin 12 kilometrin päässä hankealueen rajasta. Lisäksi selvitetään ulkoisen sähkönsiirron toteuttamista vaihtoehtoisesti joko maakaapelilla tai ilmajohdolla.
Kuulemisen aikana YVA-ohjelmasta toimitettiin Varsinais-Suomen ELY-keskukselle 26 lausuntoa ja 19 mielipidettä.
Varsinais-Suomen ELY-keskus on 27.6.2024 antanut YVA-ohjelmasta yhteysviranomaisen lausunnon. Lausunnossa on korostettu maisemallisesti ja kulttuuriperinnöllisesti arvokkaille alueille ja kohteille kohdistuvien maisemavaikutusten, linnustovaikutusten sekä erilaisten ihmisiin kohdistuvien vaikutusten, kuten melu- ja välkevaikutusten, arvioinnin merkitystä. Lisäksi yhteisvaikutusten arvioinnin on todettu olevan tärkeässä roolissa lähiseudulle suunnitteilla olevien lukuisten energiatuotantohankkeiden vuoksi. Edellä mainittujen ympäristövaikutusten lisäksi pidetään tärkeänä, että arvioidaan myös mahdolliset yhteisvaikutukset luonnon monimuotoisuuteen ja ekologisiin yhteystarpeisiin.
Seuraavaksi YVA-menettely etenee arviointiselostusvaiheeseen. YVA-menettelyssä ja ympäristövaikutusten arviointiselostusta laadittaessa tulee ottaa huomioon YVA-ohjelma sekä yhteysviranomaisen lausunnossa esitetyt ja kuulemisen aikana esiin tulleet seikat.
YVA-ohjelma liitteineen sekä yhteysviranomaisen siitä antama lausunto ovat kokonaisuudessaan nähtävinä ympäristöhallinnon verkkosivuilla osoitteessa www.ymparisto.fi/takajarven-tuulivoimahanke-YVA.
Lisätietoja
Ylitarkastaja Joy Arlander, joy.arlander@ely-keskus.fi, puh. 0295 022 202
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Förbindelsebåtstrafiken till Kalvö i Borgå fortsätter från och med 18.7.17.7.2024 14:46:08 EEST | Tiedote
Den avbrutna förbindelsebåtstrafiken till Kalvö kommer att fortsätta från och med i morgon (18.7). Till alla förbindelsebåtsrutter i Borgå och Sibbo har nu hittats tillfälliga trafikanter. De tillfälliga trafikanterna fortsätter på Borgå och Sibbo rutterna tills en långvarig trafikeringslösning kan ordnas.
Yhteysalusliikenne Porvoon Kalvöhön jatkuu 18.7. alkaen17.7.2024 14:46:08 EEST | Tiedote
Porvoon yhteysalusreitin keskeytynyt liikenne Kalvöhön jatkuu huomenna (18.7.) alkaen. Kaikille Porvoon ja Sipoon yhteysalusreiteille on löydetty nyt tilapäiset liikennöitsijät. Tilapäiset palveluntuottajat jatkavat Porvoon ja Sipoon reiteillä liikennöintiä, kunnes pysyvä ratkaisu saadaan järjestettyä.
Liikennekatkos Kaitainsalmentiellä Sotkamossa17.7.2024 09:16:12 EEST | Tiedote
Maantierummun vaihtotyö katkaisee liikenteen Kaitainsalmentiellä Sotkamossa. Liikenne katkaistaan vaihtotyön ajaksi 29.7. – 7.8.2024. Liikenne ohjataan kiertoreitille, joka kulkee Ristijärventien, Kainuuntien, Pohjavaarantien, Pekkiläntien ja Hyttisentien kautta takaisin Kaitainsalmentielle. Urakoitsijana toimii Savon Kuljetus.
Den efterlängtade kräftsäsongen är snart här17.7.2024 08:10:08 EEST | Tiedote
Kräftfiskesäsongen inleds den 21 juli klockan 12 och fortsätter fram till den sista oktober. För många finländare hör kräftfiske och kräftskivor till sommarens höjdpunkter. Sommarens kräftsäsong förväntas blir bra, eftersom försommaren varit varm.
Odotettu rapukausi käynnistyy17.7.2024 08:07:56 EEST | Tiedote
Ravustuskausi käynnistyy jälleen heinäkuun 21. päivä kello 12 ja jatkuu lokakuun viimeiseen päivään. Ravustus ja ravuilla herkuttelu on monelle yksi kesän kohokohdista. Kesän rapusaaliista odotetaan lämpimän alkukesän perusteella hyvää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme