Kysely: Näillä nettinopeuksilla digi-Suomi liikkuu – ”Kolmannes kansasta tietämätön”
Valokuitusen huhtikuussa teettämän kyselyn* mukaan suomalaisista lähes puolet (46 %) on valinnut kotiinsa alle 250 megatavun nettiyhteyden. Noin kolmannes (29 %) kansasta puolestaan kertoo, ettei tiedä oman nettinsä maksiminopeutta.
Valokuitusen toimitusjohtaja Heikki Kaunisto arvioi, että nettiyhteyden nopeuteen liittyvän tietämättömyyden taustalla on laajempi ilmiö.
– Parhaillaan kovaa vauhtia ympäri maata rakentuvaan valokuidun verkkoinfraan liittyy paljon hämmennystä ja tietämättömyyttä, mikä saattaa käydä kuluttajan kukkarolle. Jos ihminen ei tiedä ostamansa nettiyhteyden nopeutta, hän on tuskin perehtynyt asiaan muiltakaan osin riittävän hyvin, Kaunisto sanoo.
– Avoimessa valokuituverkossa nettiyhteyden palveluntarjoajan ja nopeuden voi vaihtaa esimerkiksi oman elämäntilanteen muuttuessa. Suljetussa verkossa voi vaihtaa nopeutta, mutta ei palveluntarjoajaa. Tietämättömyys verkkoratkaisujen taustoista voi lopulta olla kuluttajalle kallis virhe, jos on päätynyt tilaamaan itselleen ratkaisun, jossa omaa nettiyhteyttään ei voi kilpailuttaa.
Suomalaisista lähes puolet (46 %) on valinnut kotiinsa alle 250 megatavun netin, ja joka kahdeksas (13 %) 500 megatavun yhteyden.
– Myös liian nopea nettiyhteys voi olla turha kulu. Siinä missä mobiiliyhteyden laatu saattaa kuormittuneena heitellä ja yhteys pätkiä, valokuitu tarjoaa tasalaatuisen verkkoyhteyden pienemmälläkin nopeudella. Esimerkiksi 100-megainen valokuituyhteys on monelle kotitaloudelle varsin riittävä, Kaunisto toteaa.
Näin suomalaiset vastasivat:
Mikä on kotisi nettiyhteyden maksiminopeus?
- 15 % vastaajista: Alle 100 megabittiä
- 31 % vastaajista: 100–249 M
- 13 % vastajista: 250–499 M
- 11 % vastaajista: 500–1 000 M
- 2 % vastaajista: Yli 1 000 M
- 29 % vastaajista: En osaa sanoa
Nettiyhteyden nopeutta koskevaan kysymykseen vastasi 1 643 henkilöä.
*Valokuitunen Oy teetti huhtikuussa 2024 YouGovilla Suomalaisten digiarki 2024 - kyselyn, jossa selvitettiin laajasti kodin nettiyhteyteen ja netin käyttöön liittyviä käytäntöjä ja kokemuksia. Tiedot kerättiin 17.4 – 25.4.2024 YouGovin kuluttajapaneelissa. Kyselyn kokonaisvastaajamäärä on 2 003. Tutkimuksen kohderyhmään kuuluvat täysi-ikäiset suomalaiset. Lähtöotos muodostettiin ja lopullinen vastaajajoukko painotettiin suomalaista aikuisväestöä edustavaksi iän (18v.+), sukupuolen ja asuinpaikan mukaan. Kokonaistuloksissa (N=2003) keskimääräinen virhemarginaali on noin ±2 %-yksikköä (95 %:n luottamustasolla).
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heikki KaunistoToimitusjohtajaValokuitunen Oy
heikki.kaunisto@valokuitunen.fiKirsi JännesViestintäpäällikköValokuitunen Oy
Puh:050 564 4645kirsi.jannes@valokuitunen.fiTietoja julkaisijasta
Valokuitunen Oy rakentaa valokuituyhteyksiä taajamien koteihin ja yrityksiin valtakunnallisesti sinne, missä kysyntää on eniten. Valokuitu on paras saatavilla oleva kiinteä yhteys, joka ei pätki verkon kuormittumisen tai sääolosuhteiden takia. Valokuidulla kotitaloudet saavat tiedonsiirtoyhteydet kerralla kuntoon seuraavaksi vuosikymmeniksi. Kytkemme pientalojen valokuituyhteydet Telian ylläpitämään Avoin Kuitu -runkoverkkoon, jossa asiakas voi nyt ja jatkossa valita nettiliittymänsä usealta eri palveluntarjoajalta. Lähivuosina Valokuitunen investoi satoja miljoonia valokuituverkkoihin Suomessa, jo pelkästään vuoden 2023 aikana investoimme 100 miljoonaa verkkojen rakentamiseen. Valokuitusen verkkojen rakentamisen pääyhteistyökumppani on Eltel. Meidät omistavat suomalainen sijoitusyhtiö CapManin Infra-rahasto ja Telia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Valokuitunen Oy
Kysely netinkäytöstä joululomalla: Uutiset, somet, yhteydenpito, suoratoisto ja pankkiasiat vievät juhlapyhinä suomalaisten huomion18.12.2024 06:05:00 EET | Tiedote
Suomalaiset käyttävät joululomalla nettiä monipuolisesti niin uutisten seurantaan kuin yhteydenpitoon. Peräti kaksi kolmesta aikoo hoitaa jouluvapailla myös pankkiasioita. Valtaosa viettää joulun kotona, jolloin hyvän nettiyhteyden merkitys korostuu.
Tutkimus: Suomalaiset ostavat joululahjoja netistä keskimäärin 260 eurolla – nelikymppiset nettishoppaavat joululahjoja eniten11.12.2024 07:54:00 EET | Tiedote
Suomalaiset tilaavat ahkerasti joululahjoja netistä. Valokuitusen tuoreen kyselyn mukaan yli puolet ostaa vähintään osan joululahjoistaan verkosta. Keskimäärin tänä jouluna netissä lahjoihin käytetään 260 euroa. Eniten netistä joululahjoja tilaavat nelikymppiset.
Kaksi kolmesta suomalaisesta on huolissaan tietoliikenneverkkojen hakkeroinnista4.12.2024 07:48:00 EET | Tiedote
Maailmantilanne on herättänyt suomalaisissa huolta tietoliikenneverkkojen turvallisuudesta. Valokuitunen muistuttaa, että maan alle rakennettavien valokuitukaapeleiden katkeaminen ei aiheuta tietoturvariskiä, eikä kaapeleita voi hakkeroida etänä.
Kolme neljästä suomalaisesta pitää netin kilpailuttamista tärkeänä – avoimen valokuidun palvelutarjonta kasvaa17.10.2024 08:05:00 EEST | Tiedote
Valokuitusen avoimen valokuituverkon palvelutarjonta laajenee, kun lokakuussa mukaan tulevat kolme uutta palveluntarjoajaa: KyberNET, rbit ja TNNET. Yritykset tarjoavat laadukkaita ja kilpailukykyisiä internet-, tv- ja lisäpalveluita avoimen valokuituverkon asiakkaille kaikkialla Suomessa.
Onko seniorit unohdettu digiajassa? Yli 60-vuotiaat toivovat palveluntarjoajilta selkeyttä8.10.2024 08:02:00 EEST | Tiedote
Kyselytutkimus kertoo, että digipalvelut kuuluvat keskeisesti yli 60-vuotiaiden suomalaisten elämään. Suurimmat kompastuskivet digiarjessa ovat teknisen ymmärryksen ja asiantuntevan palvelun puute.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme