Opintolainaa voi nostaa aiempaa enemmän elokuusta alkaen
Opintolainan valtiontakauksen määrät suurenevat elokuussa 2024. Lisäksi nostokertojen lukumäärät kasvavat Suomessa opiskelevilla. Tulevan lukuvuoden ensimmäisen lainaerän voi nostaa pankista elokuun alusta alkaen.
Opintotukilain muutoksen myötä opintolainan valtiontakauksen määrät suurenevat. Suomessa opiskelevalla yli 18-vuotiaalla lainatakauksen määrä suurenee 650 eurosta 850 euroon kuukaudessa. Alle 18-vuotiaiden toisen asteen opiskelijoiden takauksen määrä taas suurenee 300 eurosta 400 euroon kuukaudessa. Ulkomailla opiskelevalla määrä nousee 800 eurosta 1 000 euroon.
Lisäksi opintolainan nostokertojen lukumäärät muuttuvat. Toisen asteen opiskelijoilla nostokertoja on jatkossa lukuvuoden aikana neljä opintojen kestosta riippumatta. Lisäksi jatkossa kaikissa korkeakouluopinnoissa lainan nostokertoja on kaksi. Kokonaan ulkomailla suoritettavissa opinnoissa nostokertojen määrä on edelleen yksi lukuvuoden aikana.
Muutokset opintolainoihin tulevat voimaan 1.8.2024. Lukuvuoden 2024–2025 ensimmäisen lainaerän voi nostaa pankista elokuun alusta alkaen.
Opiskelija voi tarkistaa opintolainan enimmäismäärät, nostoerät sekä niiden ensimmäiset ja viimeiset nostopäivät opintotukipäätöksestä ja OmaKelasta.
Opintolaina nostetaan pankista
Opiskelijan pitää sopia opintolainan nostamisesta ja takaisinmaksun aikataulusta pankin kanssa. Opiskelija voi itse päättää, nostaako hän opintolainaa ja minkä verran. Koska Kela takaa opintolainan, opiskelija ei tarvitse lainalle muuta vakuutta.
Opintolainan takaisinmaksu alkaa yleensä 0,5–1,5 vuotta sen jälkeen, kun opintotuki on päättynyt. Opiskelun aikana korot lisätään lainan pääomaan eli opintolainan määrä kasvaa korkojen verran. Korot lisätään lainan pääomaan vielä yhden lukukauden ajan sen jälkeen, kun opintotuki on päättynyt. Sen jälkeen opiskelija maksaa korot itse.
Opintolainan valtiontakaus myönnetään lukuvuodeksi kerrallaan
Kela on tarkistanut opintojaan jatkavien opintolainat tulevalle lukuvuodelle, ja lainantakauspäätökset on lähetetty yli 112 000 opiskelijalle. Jos opiskelijalla on jo jokin opintotukiasia käsiteltävänä Kelassa, hän saa käsittelyn yhteydessä päätöksen myös lainatakauksesta. Esimerkiksi jos opiskelija on ilmoittanut opintotukeen vaikuttavasta muutoksesta, hän saa samalla kertaa opintotukipäätöksen muutosasiasta ja seuraavan lukuvuoden lainatakauksesta.
Jos lukuvuoden 2023–2024 opintolainaa on vielä nostamatta, sen voi nostaa viimeistään heinäkuussa.
Lisätietoja asiakkaalle
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilpo Lahtinenerikoissuunnittelija
Puh:040 576 4479etunimi.sukunimi@kela.fiLinda Reinikainenjuristi
Puh:050 408 2964etunimi.sukunimi@kela.fiKelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee arkisin klo 9–15. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.
Puh:020 634 7745viestinta@kela.fiKansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.
![](/data/images/public/69820426/70369276/e3a8fade-1c96-42d0-9136-6f4e4395c68f-w_780.png)
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kela
Kelan Ylöjärven palvelupisteen aukioloaika muuttuu24.7.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Aukioloaika muuttuu Ylöjärven palvelupisteessä 6.8. alkaen. Jatkossa neuvontaa saa ajanvarauksella tiistaisin.
Kela bálvalanbáiki Soađegilis fárre15.7.2024 10:06:26 EEST | Tiedote
Soađegili bálvalanbáiki fárre 29.7. čujuhussii Ostoskuja 1.
Kelan palvelupiste Sodankylässä muuttaa15.7.2024 10:05:51 EEST | Tiedote
Sodankylän palvelupiste muuttaa 29.7. osoitteeseen Ostoskuja 1.
MittKanta håller öppet hela sommaren – här våra tips till semesterfirare11.7.2024 06:30:00 EEST | Tiedote
Finlands mest använda digitala tjänst inom social- och hälsovården, MittKanta, står till tjänst i hälso- och sjukvårdsärenden också under semesterperioden. Med hjälp av Kanta-tjänsterna följer viktiga uppgifter med dig från ett välfärdsområde till ett annat och till och med utomlands. Läs om hur vi betjänar semesterfirare.
OmaKanta on auki koko kesän – tässä vinkkimme lomalaiselle11.7.2024 06:30:00 EEST | Tiedote
Suomen käytetyin sosiaali- ja terveydenhuollon asiointipalvelu OmaKanta palvelee terveysasioissa lomakaudellakin. Tärkeät tiedot kulkevat mukanasi hyvinvointialueelta toiselle ja jopa ulkomaille Kanta-palvelujen avulla. Lue, miten palvelemme lomalaista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme