Porkkalan Kallbådanin majakan peruskorjaus valmistui – kulttuurihistoriallisesti tärkeä rakennus muovautui matkailukäyttöön
Kulttuurihistoriallisesti merkittävän Kallbådanin majakan mittava peruskorjaus Porkkalan edustalla saatiin päätökseen kesäkuun lopussa. Majakan vuokrannut yrittäjä Veikka Gustafsson järjestää majakalle nyt harvinaislaatuisia vierailuita. A-Insinöörit vastasi Väyläviraston korjaushankkeessa majakan korjaussuunnittelusta ja laadunvalvonnasta.
Suomenlahdella Porkkalan edustalla sijaitseva Kallbådanin majakka on Suomen viimeinen miehitetyksi rakennettu majakka, joka valmistui vuonna 1920. Kallbådanin luodolta on vain 31 kilometrin matka Viron Naissaaren pohjoiskärkeen.
Nyt peruskorjatun majakkarakennuksen on vuokrannut vuorikiipeilijänä tunnettu yrittäjä Veikka Gustafsson. Gustafsson saa poikkeusluvalla järjestää vuosittain 30 ohjattua retkeä majakalle, jonka luodot ovat hylkeidensuojelualuetta.
– Olen todella tyytyväinen siihen, että peruskorjaus saatiin päätökseen. Korjaus pystyttiin vielä tekemään järkevällä tavalla, ja jos tätä ei olisi tehty nyt, olisi korjaaminen tullut todella kalliiksi ja vaikeaksi. Tässä tehtiin paljon myös sellaisia perusparannuksia, joiden ansiosta rakennus säilyy seuraavat sata vuotta, Veikka Gustafsson sanoo.
Kuusikerroksinen, 19,5 metriä korkea Kallbådanin majakka on luokiteltu valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetun kulttuuriympäristön kohteeksi. Vuosina 1944–1956 Kallbådan oli osa Porkkalan vuokra-aluetta ja Neuvostoliiton hallussa.
– Kunnioitimme korjaustöiden suunnittelussa majakan ainutlaatuista historiaa ja pyrimme säilyttämään sen alkuperäisen ulkoasun niin hyvin kuin mahdollista. Esimerkiksi majakan uudempaan, sota-aikana rakennettuun bunkkeriosaan suunniteltiin uusi vesikatto vanhan betonikaton kaarevien muotojen mukaan, suunnittelujohtaja Jukka Törmänen A-Insinööreistä kertoo.
Kallbådan toimii edelleen veneilijöiden maamerkkinä sekä merenkulun turvalaitteena. Majakkavalo siirrettiin vuonna 2015 tornista 10 metrin päähän valotolppaan, ja majakkarakennus jäi ilman valolaitetta olevaksi tunnusmajakaksi.
Majakka on Suomen vanhimpia teräsbetonirakenteita. Peruskorjauksessa uusittiin majakan ja majakkatornin betoniset julkisivupinnat, sokkeli, ikkunat, valokojun rakenteet sekä parvekelaatat ja korjattiin majakkatornin sisätilat. Rakennuksessa sijaitsevat valokojun lisäksi majakanvartijan huone, ullakko, majoitus- ja saunatilat, varastotilat sekä konehuone ja työpaja.
Ikkunoihin lisättiin myrskypellityksiä ja 1921 Pariisista tuodun lyhtykojun ikkunat ja kaksi kupolia uusittiin. Samalla prisma purettiin vintille odottamaan mahdollista palauttamista.
– Majakkarakennusta pitää huoltaa kuten valtamerilaivoja, joten aion jatkaa huolto- ja korjaustöitä. Seuraavaksi tutkin asiantuntijoiden kanssa muun muassa rakennuksen hormiston, jotta rakennukseen saataisiin tulevaisuudessa tulisijoja, Gustafsson sanoo.
Vaikeat olosuhteet sanelivat korjaussuunnittelua
Kallbådanin majakka sijaitsee kallioisella luodolla noin 20 kilometriä Upinniemestä etelään. Korjausrakentaminen avomerellä vaatii erikoistunutta suunnitteluosaamista. Vaihteleva sää sekä vaikeat kuljetus- ja huolto-olosuhteet sanelivat korjaustöiden suunnittelua, aikataulutusta ja toteutusta. Korjaaminen oli mahdollista vain avovesikauden aikana.
– Luodolla ei ole laituria, joten huolto- ja kuljetusalukset voivat rantautua vain matalan aallokon aikana, mikä haastoi tarvikekuljetusten järjestämistä. Vaikeat kuljetus- ja huolto-olosuhteet asettivat myös rakenneosien ja kaluston painolle ja koolle rajoituksia, Törmänen kertoo.
Vaikeimpien rakenneosien purkamisessa ja asentamisessa jouduttiin käyttämään nostoihin helikopteria. Betonipintojen korjaustyöt tehtiin sääsuojassa, mikä mahdollisti korjausten ja pinnoitusten tekemisen aikaa ja kovia olosuhteita kestäviksi.
– Maaolosuhteisiin suunnitellut suojapressut ja telineratkaisut eivät useimmiten sovellu käytettäväksi meriolosuhteissa. Kaikki tämä vaati koko projektiorganisaatiolta hyvää organisointia ja kokemusta vastaavista olosuhteista, Törmänen toteaa.
A-Insinöörit vastasi vuonna 2020 alkaneessa Väyläviraston korjaushankkeessa korjaussuunnittelusta, korjausten laadunvalvonnasta sekä muista asiantuntijatehtävistä. Urakoitsijana toimi Oteran. Edellisen kerran majakan julkisivuja korjattiin 30 vuotta sitten.
Yhteyshenkilöt
Veikka Gustafsson, yrittäjä
puh. 050 505 8848
veikka.gustafsson@outdoormedia.fi
Jukka Törmänen, suunnittelujohtaja, silta- ja vesirakenteet, A-Insinöörit
puh. 0400 159 708
jukka.tormanen@ains.fi
Veli-Matti Mansikkasalo, projektipäällikkö, Meriväyläyksikkö, Väylävirasto
puh. 029 534 3356
veli-matti.mansikkasalo@vayla.fi
Kuvat
Tietoa julkaisijasta
A-Insinöörit (AINS Group) on suomalainen, ennakkoluuloton rakentamisen suunnittelu- ja konsulttitalo. Luomme yhdessä parasta rakennettua ympäristöä ja haastamme koko alaa uudistumaan kestävästi. 1 350 asiantuntijan yhteisömme tarjoaa kiinteistö- ja rakennushankkeisiin kaikki suunnittelu- ja projektijohtopalvelut kuudella liiketoiminta-alueella: rakennuttaminen, arkkitehtisuunnittelu, rakennesuunnittelu, korjaussuunnittelu, teollisuus- ja talotekniikka sekä yhdyskunta- ja ympäristösuunnittelu. Toimimme 19 toimipisteessä Suomessa ja kansainvälisesti.
A-Insinöörit – ihmisiä, joiden kanssa rakennat rohkeasti parempaa. www.ains.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta A-Insinöörit Oy
A-Insinöörit ja Elomatic mukaan toteuttamaan Helenin Hanasaaren sähkökattilalaitosta17.12.2024 08:37:00 EET | Tiedote
Energiayhtiö Helen on valinnut A-Insinöörit ja Elomaticin EPCM-kumppaneiksi toteuttamaan Euroopan suurinta sähkökattilalaitosta. Laitos ja siihen kuuluvat lämpövarastot rakennetaan käytöstä poistetun voimalaitosrakennuksen edustalle Helsingin Hanasaareen. Laitoksen hyödyntämä sähkö tuotetaan ilman hiilidioksidipäästöjä.
Timo Puroviita johtamaan A-Insinöörien suunnittelupalveluja datakeskuksille12.12.2024 12:28:16 EET | Tiedote
Palvelinkeskustilojen kokenut erikoisosaaja Timo Puroviita ryhtyy vastaamaan A-Insinöörien suunnittelupalveluista datakeskushankkeisiin. Rakennuttamiskonsultoinnissa A-Insinöörit on jo alan markkinajohtajia Suomessa.
Aurajoen uusi ratasilta avataan liikenteelle – A-Insinöörit suunnitteli kolmen erilaisen sillan kokonaisuuden10.12.2024 09:00:05 EET | Tiedote
Aurajoen ylittävä uusi kaksiraiteinen ratasilta, Nummen alikulkusilta sekä Raunistulan kevyen liikenteen uusi silta avataan liikenteelle Turussa. Ulkonäöltään siro ratasilta kannattelee raskasta raideliikennettä ja mahdollistaa junaliikenteen kasvattamisen Helsingin ja Turun välillä. A-Insinöörit vastasi siltojen rakentamissuunnittelusta.
A-Insinöörit ostaa Palotekninen insinööritoimisto Markku Kaurialan liiketoiminnan2.12.2024 14:00:00 EET | Tiedote
A-Insinöörit laajentaa paloturvasuunnitteluun ostamalla Palotekninen insinööritoimisto Markku Kauriala Oy:n koko liiketoiminnan. Paloturvallisuussuunnittelun ja palosimulointien uranuurtajan toiminta jatkuu vuoden 2025 alusta lähtien A-Insinöörien liiketoimintayksikkönä osana rakennesuunnittelun toimialaa.
Koulusta rakentuu monitoimitalo – Ahmon koulukeskus palkittiin Itä-Suomen parhaana yhteistyöhankkeena28.11.2024 11:00:45 EET | Tiedote
Siilinjärvelle rakenteilla oleva uusi Ahmon koulukeskus on palkittu Itä-Suomen parhaana rakennusalan yhteistyöhankkeena. Elinkaarimallilla toteutettava koulu on monitoimitalo, jolle on suunniteltu tehokasta käyttöä myös kouluajan ulkopuolella. Tulevaisuuden tarpeisiin muuntuva koulukeskus valmistuu vaiheittain 2025 ja 2027.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme