Ruisrock

Loppuunmyyty Ruisrock on juhlittu: Viikonloppu oli täynnä iloa, onnellisuutta ja sykähdyttäviä esiintymisiä

Jaa

Viikonloppuna järjestetty Ruisrock oli jälleen loppuunmyyty. Suomen suurin ja kaunein festivaali toi Ruissalon saarelle 105 000 juhlijaa, yli 100 upeaa artistia ja ainutlaatuisen festivaalitunnelman. 

Petri Anttila
Petri Anttila

Festariviikonlopun aikana koettiin ainutlaatuisia hetkiä ja ikimuistoisia keikkoja. Ellinoora ihastutti Rantalavalla festarin avauspäivänä.

Ruisrockin keikka Rantalavalla tänä vuonna oli maaginen kokemus. Live on mulle pyhä asia, paljon olen näissä maisemissa soittanut hienoja keikkoja aiemminkin, ensimmäisen kerran paljain jaloin ja kukkaseppele päässä 2016, mut nyt, heinäkuussa 2024 taisi olla hienoin Ruissini tähän saakka. Keikkaan tiivistyi paljon. Hetkeksi ympäröivä maailma ja kaikki muu unohtui, oli vaan me ja laulut. Koin hurmoksellisuutta, vapautta, yhteyttä yleisöön, kuulin väkevää yhteislaulua ja näin onnellisia kasvoja. Kun ruotsinlaiva lipui ohi, huomasin miettiväni et tää on se haavehetki, kun kaikki on kohdallaan. Tää oli kruunu.”, Ellinoora kertasi tunnelmiaan keikkansa jälkeen. 

Perjantain alkuillassa Sexmane villitsi Niittylavan yleisöä liekehtivällä esiintymisellään ja huimalla energiallaan.

Tää oli mun ensimmäinen keikka Ruissin päälavalla, oli hullu kokemus ja lunasti kaikki odotukset. Yleisön energia oli sairas!”, Sexmane fiilisteli keikan jälkeen.

Ensimmäistä kertaa uransa aikana aikuiselle yleisölle esiintynyt Fröbelin Palikat järjesti tupaten täydellä Rannalla ikimuistoisen yhteislaulu- ja tanssihetken. Palikat laittoivat hurmoksessa olevan festivaalikansan leikkimään ja laulamaan vilpittömällä riemulla. Keikka jäi varmasti jokaisen paikalla olleen muistiin loppuelämäksi. Samoissa tunnelmissa oli myös itse bändi:

Unohtumaton keikka, Once-In-A-Lifetime!”, summasi Fröbelin Palikoiden Timo.

Kymmenen vuoden tauon jälkeen Ruisrockiin palannut PMMP oli yksi sunnuntain odotetuimpia artisteja. Niityn alue täyttyi tunteikkaista jälleennäkemisistä ja yhteislaulukuorosta. 

Oli kunnia saada taas esiintyä Ruisrockissa, joka on kesän festivaalien kruununjalokivi. Rantalavasta puhutaan aina ikonisena, mutta tällä kertaa kyllä Niittylavalla maa tärisi kun ruissijengi hyppi kuin trampoliinilla, että make Niittylava great again!”, fiilisteli PMMP sunnuntai-iltana.

Viikonlopun keikoilla nähtiin myös kymmeniä yllätysvieraita ja Ruisrockille tyypillisesti moni artisti esiintyi tähänastisen uransa suurimmalle yleisölle.

Kuvankauniita hetkiä ja leimallista Ruisrockia

Ruisrock esittäytyi visuaalisesti näyttävänä. Festivaalialue verhoutui värikkäisiin sävyihin, tuulessa hulmuaviin hapsuihin ja näyttäviin peilipintoihin. Viikonlopun täyttivät ikoniset Ruisrock-hetket: ohi lipuvat laivat, elämänsä keikkoja tekevät artistit ja sykähdyttävät kohtaamiset esiintyjien ja yleisön välillä.

Ruisrockin suunnittelu vuodelle 2025 on aloitettu. Festivaalin Early Bird-liput tulevat myyntiin heti festarin jälkeisenä maanantaina 8.7.2024 klo 13.00. 

Oheisesta linkistä voi ladata Ruisrockin pressikuvia. Festivaalin pressikuvia saa käyttää vain Ruisrockia käsittelevien juttujen yhteydessä. Kuvaa käytettäessä on mainittava kuvaajan ja festivaalin nimi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Mikko Niemelä
Promoottori
+358 40 543 4441
mikko@ruisrock.fi

Henna Mansikka-aho
Viestintäpäällikkö
+358 45 125 4565
henna@ruisrock.fi

Linkit

RUISROCK

Ruisrock on yksi Suomen johtavista ja vanhimmista kulttuuritapahtumista. Festivaalia vietetään 4.–6.7.2025 Turussa, Ruissalon luonnonkauniissa Kansanpuistossa.

Ruisrock on olemassa, jotta maailmassa olisi enemmän iloa ja onnellisuutta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ruisrock

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye