Imatranajo keräsi tapahtumaan 33 000 kävijää

Jaa

58. kertaa järjestetty tapahtuma keräsi Imatralle viikonlopuksi kymmeniä tuhansia katsojia. Tapahtuman järjestelyt toimivat hyvin ja kilvanajostakin päästiin nauttimaana vaikka sunnuntai jouduttiinkin keskeyttämään ennen aikojaan kovien sateiden johdosta.

Imatranajo 2024
Imatranajo 2024 Juha Harju Imatranajo

Imatranajo on saatu kunnialla päätökseen ja moottoriurheilun täyteinen neljä päivää on takana. Valtava määrä kotimaisia sekä ulkomaisia faneja saapui Vuoksen varrelle seuraamaan kuinka kotimaiset kärkikuljettajat kamppailevat lajin ulkomaisia supertähtiä vastaan.

Järjestäjiä huoletti, että minkälaiset olosuhteet saadaan viikonlopulle, kun säätiedotukset lupasivat todella epävakaista säätä oikeastaan koko viikonlopulle.

"Kokonaisuuteen täytyy olla kyllä todella tyytyväinen, erityisesti perjantai yllätti minut todella positiivisesti tunnelmaltaan sekä yleisömäärältään. Aikaisempina vuosina kun jo perjantaina on ajettu, niin se on ollut yleisölle ilmainen. Nyt kuitenkin asetimme jo perjantaille maltillisen pääsylippuhinnan, jotta saisimme myös järjestäjänä yhden harjoituspäivän organisaation toimivuutta mitataksemme ja lisäksi mahdollisuuden paikkailla puutteita vielä pääpäiviä varten.", kertoo tapahtuman vastaava tuottaja Juuso Valtakari.

Tänä vuonna kilpailun lisäksi myös oheistapahtumiin oli panostettu aikaisempia vuosia enemmän, kun tapahtuma alkoi jo torstaina keskustaan rakennetulla kisakylän lavalla. Perjantaina päivän aloitti ensimmäistä kertaa järjestetty Imatranajo business day, joka myös keräsi VIP-alueelle n. 130 yritysvierasta sekä ympäryskaupunkien edustajaa kuuntelemaan mielenkiintoisia puheenvuoroja. Perjantai- ja lauantai-illoille oli keskustan tapahtumalavalle järjestetty live-musiikkia ja kumpanakin iltana Inkerinaukio oli aivan täynnä iloisia katsojia nauttimasta tunnelmasta.

"Hieman jäi kuitenkin harmittamaan se että sunnuntai jouduttiin keskeyttämään kovien sateiden johdosta, eikä kaikkia kilpailulähtöjä saatu ajettua. Lauantaina kuitenkin näimme jo varsinkin superbike luokassa todella viihdyttävää kilvanajoa, kun päivän ensimmäisessä superbike-luokan lähdössä oli jopa viisi kuljettajaa jotka tasapäisesti kamppailivat kilpailun kärkipaikasta. Olosuhteille kuitenkaan emme mahda mitään ja järjestänä meidän yksi tärkeä tehtävä on kuitenkin varmistaa turvallinen kilvanajo.", Valtakari summaa.

Tänä vuonna Vuoksella oli silminnähden havaittavissa sitä vanhaa ja legendaarista Imatranajo-henkeä josta pystyy nauttimaan ja aistimaan vain paikan päällä.

Järjestäjä haluaa kiittää kaikkia tapahtumaan osallistuneita talkoolaisia, ratahenkilökuntaa, kuljettajia tiimeineen, Imatran kaupunkia sekä kaikkia muita jotka ovat olleet mukana, sillä ilman heitä tämä ei olisi mahdollista.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Imatranajo 2024
Imatranajo 2024
Lataa
Erno Kostamo Imatranajo 2024
Erno Kostamo Imatranajo 2024
Lataa

Linkit

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Imatranajo Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye