Varsinais-Suomen ELY-keskus

Tiemerkinnät ja nopeusrajoitusten palauttaminen päällystystöiden jälkeen puhuttaa tienkäyttäjiä

Jaa

ELY-keskus saa palautetta tienkäyttäjiltä siitä, että nopeusrajoitusten nostamiseen päällystystöiden jälkeen kuluu kauan aikaa. Syynä tähän on se, että nopeusrajoitukset palautetaan ennalleen vasta, kun tiemerkinnät ja muut viimeistelytyöt on tehty. Tienkäyttäjien mielestä tuo viive on turhan pitkä. Aikatauluihin vaikuttaa tänä kesänä se, että koko maassa päällystetään teitä ja siten myös tehdään tiemerkintöjä ennätysmäärä.

Tiemerkintöjä maantiellä.
Tiemerkintöjä maantiellä.

Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa tehdään tänä vuonna ennätysmäärä tiemerkintöjä. Tiemerkinnät tehdään uudelleen päällystetyille teille, joita on tänä kesänä yli 450 kilometriä. Lisäksi urakoitsijat kunnostavat kuluneita tiemerkintöjä koko alueella.

Päällystystöitä ja tiemerkintöjä tehdään aiempaa enemmän myös muualla Suomessa. Päällystystyömaita onkin käynnissä useampia päällekkäin, jolloin yksittäisillä päällystyskohteilla voidaan joutua odottamaan uusia tiemerkintöjä keskimääräistä kauemmin. Myös sateet ja mahdolliset kalustorikot voivat sekoittaa aikatauluja. Tiemerkintöjä ei voi tehdä kovalla sateella.

Ennen kuin päällystystyömailla voidaan palauttaa alennetut nopeusrajoitukset ennalleen, tielle pitää tehdä tiemerkinnät ja reunatäytöt. Päällystysurakoitsija tekee tien reunatäytöt ja vaihtaa nopeusrajoitusmerkit. Tiemerkinnät tekee tiemerkintäurakoitsija.

Massamerkintöjä ja maalausta mahdollisimman nopealla aikataululla

Tiemerkinnät tehdään vilkkaammilla pääteillä massamerkintöinä ja vähäliikenteisemmillä teillä ne maalataan. Vähäliikenteisemmillä teillä tiemerkinnät pitää maalata kolmen viikon kuluessa päällystystöiden valmistumisen jälkeen. Vilkasliikenteisemmillä teillä tehtävillä massamerkinnöillä on tiukempi aikatauluvaatimus. Massamerkinnät pitää olla tehtynä kahden viikon kuluessa päällystystöiden valmistumisen jälkeen. Vilkasliikenteisillä teillä tehdään usein kuitenkin myös täristäviä tiemerkintöjä ja ne tehdään ennen massamerkintöjä. Tällöin tiemerkintäurakoitsijalla on kolme viikkoa aikaa massamerkintöjen tekemiseen päällystystöiden valmistumisen jälkeen.

Tiemerkinnät pyritään tekemään mahdollisimman nopeasti päällystystöiden jälkeen. Urakoitsija saa myös bonusta, jos aikataulutavoitteet alittuvat viikolla massamerkinnöissä. Tiemerkintöjen suuri määrä tänä kesänä on aiheuttanut urakoitsijoille kuitenkin haasteita aikatauluihin. Alkukaudella tapahtui myös kalustorikkoja, jotka viivästyttivät tiemerkintöjä muun muassa Turun kehätiellä.     

Tapauskohtaisesti voidaan harkita tien nopeusrajoituksen nostamista jo ennen reunatäyttöjen tai tiemerkintöjen tekemistä, jos se voidaan tehdä heikentämättä liikenneturvallisuutta tai työntekijöiden työturvallisuutta.

Lisätietoja: päällysteinsinööri Tero Ahokas, p. 0295 022 777, Varsinais-Suomen ELY-keskus

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Teemme työtämme Varsinais-Suomen lisäksi Satakunnan alueella liikenne- ja ympäristöasioissa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen ELY-keskus

Maantietä 189 (Rymättyläntie) parannetaan rakentamalla Virventien liittymään alikulkukäytävä ja porrastettu liittymä – liikenne siirretään kiertotielle3.7.2024 13:28:48 EEST | Tiedote

Naantalin kaupunki rakennuttaa yhteistyössä Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kanssa maantien 189 (Rymättyläntie) parannushanketta, jossa rakennetaan Virventien liittymään alikulkukäytävä sekä porrastettu liittymä Porhonkallion–Virpin asemakaava-alueelle Naantalin Luonnonmaalla. Työt ovat edenneet siihen vaiheeseen, että liikenne siirretään työalueen kohdalla kiertotielle. Kiertotien pituus on noin 400 metriä, ja nopeusrajoitus kiertotiellä on 30 kilometriä tunnissa. Liikenne siirretään kiertotielle tiistai-iltana 9. heinäkuuta. Kiertotie on käytössä perjantaihin 25. lokakuuta asti.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye