Pirkanmaan ELY-keskus

Teiskontien eteläpuolen jalankulku- ja pyöräväylää parannetaan – liikenne kiertotielle

Jaa

Teiskontien varressa sijaitsevan jalankulun ja pyöräilyn väylän parantaminen alkaa kuluvalla viikolla 28. Kyseessä on valtatien 12 eteläpuolinen, seudullisen pääväylän Jaakonmäenkadun ja Alasjärvenrannan välillä. Hankkeen tavoitteena on parantaa pyöräilyn seudullista pääreittiä. Reittiä on jo parannettu kaupungin suunnasta nyt uusittavaan alueeseen saakka. 

Pyöräkadun alkamisesta ja päättymisestä ilmoittavat liikennemerkit.
Pyöräkadun alkamisesta ja päättymisestä ilmoittavat liikennemerkit.

Hankkeessa tehdään nykyiseen yhdistettyyn kevyen liikenteen väylään omat kaistansa jalankulkijoille ja pyöräilijöille. Väylä levenee, sen linjaus muuttuu hieman ja rakennekerrokset sekä asfalttipinnat uusitaan.

Urakan%20takia%20suljettu%20alue%20sek%E4%20korvaava%20opastettu%20kiertoreitti.
Urakan takia suljettu alue sekä korvaava opastettu kiertoreitti.

Urakka-alue suljetaan liikenteeltä työn ajaksi ja kevyt liikenne ohjataan opastetulle kiertoreitille, joka näkyy kuvassa 1. Urakka on jo aloitettu puunpoistolla sekä liikennejärjestelyjen tekemisellä. Liikennesulku alueella alkaa viikolla 28 ja kestää arviolta lokakuun loppuun asti.

Kiertoreitin katuverkon liikennejärjestelyitä muutetaan hieman, jotta voidaan taata turvallinen ja sujuva kulkuyhteys sekä kävelijöille että pyöräilijöille. Muun muassa alueen tienylityskohtien turvallisuutta parannetaan ja kiertoreittiin kuuluvasta välistä Tornimäenkatu-Huhmarinkatu tehdään pyöräkatu. Keskustan suunnasta saavuttaessa jalankulku ja pyöräily ohjataan Teiskontieltä kiertoreitille Jaakonmäenkatu – Tornimäenkatu – Huhmarinrinne – Huhmarinkatu – Irjalankatu – Toukomaankuja- Alasjärvenranta. Kiertoreitti on opastettu keltapohjaisilla opasteilla.

Jalankulkijat kulkevat kiertoreitillä jalkakäytävillä, paitsi Huhmarinrinteen ja Huhmarinkadun kohdalla kadun reunassa.

Pyöräilijät kulkevat kiertoreitin alussa ja lopussa pyörätiellä tai yhdistetyllä jalankulun ja pyöräilyn väylällä. Pyöräilijät ohjataan kuitenkin Jaakonmäenkadulla pyörätieltä ajoradan reunaan. Tornimäenkadulta Huhmarinkadulle pyöräilijät ajavat pyöräkadulla.

Kiinnitä huomiota pyöräkadulla ajon ohjeisiin

Pyöräkatu on Tampereella verrattain uusi katutyyppi. Pyöräkadulla pyöräilijälle on annettava esteetön kulku, eli autoilijat sovittavat ajonopeutensa pyörien tahtiin. Pyöräilijöiden tulee ajaa ajoradalla peräkkäin, ei rinnakkain. Jalankulkijat kulkevat jalkakäytävää pitkin tai kadun reunassa.

Pyöräkadulla autoja saa pysäköidä vain merkityille pysäköintipaikoille, eli ei kadun reunaan kuten ennen. Pyöräkadun merkki ei itsessään aseta nopeusrajoitusta, vaan kadut kuuluvat yhä alueellisen 30 km/h nopeusrajoituksen piiriin. Pyöräkadun alkamisesta ja päättymisestä ilmoitetaan liikennemerkeillä.

Tilaajina hankkeessa toimivat Varsinais-Suomen ELY-keskus sekä Tampereen Kaupunki. Ylöjärven Kiviset Oy tekee väylän parannustyöt.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Patrik Wendelin
Projekti-insinööri

+358 40 143 7999
patrik.wendelin@welado.fi
WELADO

Matti Kauppi
Rakennuttajainsinööri

+358 40 572 7089
matti.kauppi@tampere.fi
TAMPEREEN KAUPUNKI

Petri Leppänen
Rakennuttajainsinööri

+358 50 305 1402
petri.leppanen@tampere.fi
TAMPEREEN KAUPUNKI

Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye