Aalto-yliopiston metroaseman liukuportaat ja hissit yliopiston ja pikaratikan suuntaan poissa käytöstä ma 15.7. alkaen

Jaa

Aalto-yliopiston aseman yliopiston puolen sisäänkäynti suljetaan kuudeksi viikoksi ma 15.7. alkaen, koskaKaupunkiliikenne tekee liukuportaiden kattorakenteissa huoltotöitä. Sisäänkäynti on kokonaan suljettuna su 25.8. asti. Reitti metroon kulkee ainoastaan Tietotien sisäänkäynnin kautta 15.7. alkaen.

Aalto-yliopiston aseman yliopiston puolen sisäänkäynti.
Aalto-yliopiston aseman yliopiston puolen sisäänkäynti. Kaupunkiliikenne Oy

Aalto-yliopiston metroaseman itäpääty eli yliopiston, pikaratikan ja kauppakeskuksen puoleinen sisäänkäynti on suljettuna kuuden viikon ajan 15.7.- 25.8. Sisäänkäynnillä tehdään samanlaisia paloilmoitinjärjestelmän ja valaistuksen huoltotöitä, joiden takia aseman Tietotien sisäänkäynti oli suljettuna aiemmin. Myös työt aseman yliopiston puolen sisäänkäynnillä sulkevat kulkuyhteyden kokonaan useiksi viikoiksi, koska Aalto-yliopiston asemalla töitä ei ole mahdollista tehdä osissa, eikä liukuportaissa ja hissiaulassa voi kulkea rakennustelineiden vuoksi.

Säännölliset huoltotyöt ja kunnossapito takaavat aseman luotettavan toiminnan ja turvallisuuden. Samalla tehdään myös toimenpiteitä, jotta valaisimia on jatkossa aiempaa helpompi huoltaa. Töistä vastaa Kaupunkiliikenne Oy. Töillä ei ole vaikutusta metroliikenteeseen.

Töiden aikana pääset metroon aseman toiselta sisäänkäynniltä eli Tietotien puolelta. Tietotien sisäänkäynti otettiin takaisin käyttöön maanantaina 8.7.
Lue myös aiempi tiedote Tietotien puolen sisäänkäynnin huoltotöistä.

Reitti metroon 15.7. alkaen Aalto-yliopiston metroaseman pääovilta ja pikaratikan pysäkkien suunnasta

Lyhin reitti Otaniementien pääsisäänkäynniltä (A-sisäänkäynti) avoinna olevalle metron sisäänkäynnille kulkee kauppakeskus A Blocin läpi ja Biologinkujaa pitkin Tietotielle. A Blocin ollessa suljettuna pääset metroon helpoiten kiertämällä Kauppakorkeakoulun ja Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun rakennuksen jommaltakummalta puolelta rakennusta.

Vaihtoehtoisesti voit myös matkustaa Otaniementieltä esimerkiksi pikaratikalla suoraan Keilaniemen metroasemalle (laiturista 11) tai runkobussilla 510 Tapiolan metroasemalle (laiturista 13).

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Aalto-yliopiston aseman yliopiston puolen sisäänkäynti.
Aalto-yliopiston aseman yliopiston puolen sisäänkäynti.
Lataa

Me Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:ssä mahdollistamme pääkaupunkiseudun kestävän kasvun rakentamalla tulevaisuuden raideverkostokaupunkia ja pitämällä sen liikkeessä. Vastaamme joukkoliikenneinfran rakentamisesta sekä metrojunien ja raitiovaunujen liikennöinnistä, kunnossapidosta ja kehittämisestä laadukkaasti ja kustannustehokkaasti. Järjestämme kaupunkipyöräpalvelun ja liikennöimme Suomenlinnan lauttoja tytäryhtiömme kautta. Kannamme vastuun koko toimintamme elinkaaren päästöistä ja teemme valintoja, jotka muuttavat koko alan toimintaa, koska haluamme olla kestävien kaupunkien paras liikuttaja ja kehittäjä ­­­­­­­­­­­ ̶­  nyt ja tulevaisuudessa. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy

Uudella hiilijohtamisen mallilla vähennetään merkittävästi uudisrakentamisen päästöjä20.6.2024 09:00:00 EEST | Tiedote

Ensimmäistä kertaa käytössä olevalla hiilijohtamisen mallilla varmistetaan hiilipäästöjen vähentäminen rakennushankkeissa esimerkiksi materiaaleista syntyvien päästöjen tietoisella vähentämisellä. Hiilijohtamisen mallin on kehittänyt Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy yhteistyössä Swecon kanssa. Malli on ensimmäistä kertaa käytössä Koskelan varikon mittavassa uudistushankkeessa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye