Tilastokeskus

Konkurssiin haettujen yritysten määrä kesäkuussa edelleen kasvussa, palvelualoilla suurin konkurssiriski

Jaa

Kesäkuussa pantiin vireille 252 konkurssia. Tämä on 13 konkurssia enemmän kuin vuotta aiemmin. Konkurssihakemuksista noin puolet oli palvelualoilla ja viidennes kaupan alalla. 

”Konkurssihakemusten määrä on kasvanut jo yli kahden vuoden ajan. Kun tarkastellaan konkurssien liukuvaa vuosisummaa eli 12 kuukauden aikana konkurssiin haettujen yritysten lukumäärää, se oli pienimmillään 1 970 yritystä tammikuussa 2021. Nyt 12 kuukauden aikana konkurssiin on haettu 3 461 yritystä, eli kasvua vuodesta 2021 on 76 %”, sanoo yliaktuaari Tommi Veistämö Tilastokeskuksesta.

Eniten konkurssihakemuksia oli kesäkuussa palvelualoilla, yhteensä 121. Kaupan alalla haettiin konkurssiin 47 yritystä.

”Kahdenkymmenen vuoden keskiarvoon verrattuna konkurssihakemusten määrä on kasvanut maa-, metsä- ja kalatalouden toimialalla yli puolet tavallista määrää suuremmaksi. Palvelualoilla kasvu on melkein yhtä suurta. Rakennustoiminnassa konkurssien määrä on kasvanut kolmanneksen, kun taas teollisuudessa se pysynyt ennallaan”, toteaa Veistämö.

Alueelliset erot suuria

Majoitus- ja ravitsemistoiminnan konkurssihakemuksia jätettiin kesäkuussa yhteensä 14. Näistä puolet oli Helsingistä. 

Kaupungeista eniten konkurssihakemuksia jätettiin kesäkuussa Helsingissä, jossa konkurssiin haettiin 54 yritystä. Toiseksi eniten konkurssia pantiin vireille Vantaalla, yhteensä 17.

Pidemmän aikavälin tarkastelussa konkurssihakemusten määrä vaihtelee suuresti eri puolilla Suomea. 

”Kahdenkymmenen vuoden keskiarvoon verrattuna konkurssihakemusten määrä on kasvanut Pohjois-Karjalassa 82 % ja Keski-Suomessa 50 %. Sen sijaan Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla, Etelä-Savossa ja -Karjalassa ja Päijät-Hämeessä määrä on laskenut”, Veistämö kertoo.

Kymmenessä suurimmassa kaupungissa hakemusten määrä on kasvanut keskiarvolla mitattuna eniten Vantaalla, Espoossa ja Jyväskylässä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Tilastokeskus
Työpajankatu 13
00580 HELSINKI

Vaihde 029 551 1000

https://www.tilastokeskus.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tilastokeskus

Joka neljäs suomalainen on kokenut vainoamista5.12.2024 08:11:53 EET | Tiedote

Joka kolmas (30 %) nainen ja joka viides (19 %) mies on kokenut vainoamista jossain vaiheessa elämäänsä. Vainoamista kokevat tyypillisimmin naiset ja alle 35-vuotiaat. Sekä naisten että miesten kokemassa vainoamisessa tekijä on tyypillisimmin mies. Sukupuolistunut väkivalta ja lähisuhdeväkivalta Suomessa 2021 -tutkimus osoittaa, että sekä parisuhteissa että niiden ulkopuolella tapahtuva vainoaminen on yleistä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye