Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen ”kesäkirje” antoi virheellisen kuvan kotihoidosta kesällä – aluehallintoviraston valvontapäätös
Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen kotihoidon asiakkaille ja heidän läheisilleen lähettämän kirjeen sanamuodot antoivat virheellisen kuvan siitä, mitä asiakkaiden läheisiltä odotettiin. Läheisten ei ole saadun selvityksen mukaan odotettu ottavan kokonaisvastuuta asiakkaiden hoidosta. Kirjeen sisältö olisi tullut laatia kuvaamaan paremmin sitä, mitä läheisiltä todellisuudessa odotettiin ja pyydettiin.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on saanut päätökseen Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen kotihoidon lähettämän ”kesäkirjeen” johdosta avatun valvonnan.
Aluehallintovirasto toteaa, että saatujen selvitysten mukaan Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen kotihoidon asiakkaille ja heidän läheisilleen lähetetyn kirjeen tarkoituksena ei ole ollut, että omaiset ottavat kotihoidon asiakkaiden hoidosta sellaista hoitovastuuta, johon heidän osaamisensa ei riitä. Kirjeen tarkoituksena ei ole myöskään ollut se, että asiakkaan läheisten tulisi hoitaa kesän aikana läheistään.
Valvonnan ratkaisussa todetaan, että Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen tulee huolehtia siitä, että kotihoidon henkilöstömäärä on riittävä palvelujen järjestämiseen asiakaskohtaisen hoito- ja palvelusuunnitelman mukaisesti, huomioiden myös lääkehoidon toteuttaminen.
Hyvinvointialueen antamassa selvityksessä todetaan, että kesän aikana kotihoidon asiakkaiden hoitoon ovat osallistuneet ne läheiset, jotka ovat muutoinkin asiakkaan hoidossa mukana. Kesäkirje ei ole lisännyt hoitoon osallistuvien läheisten määrää.
Ennakkotiedoista poiketen Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen kotihoidon kesäsijaistilanne on ollut melko hyvä ja pääosin tarvittavat kesäsijaiset kotihoidon yksiköihin on saatu, kertoo ylitarkastaja Anita Paavola Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastosta. Kotihoidon asiakkaiden hoito- ja palvelusuunnitelmien mukaiset suunnitellut käynnit on toteutettu, eikä asiakkaiden palveluita ole jouduttu perumaan tai vähentämään. Palvelualueen antaman selvityksen mukaan kaikissa työvuoroissa on ollut riittävä määrä lääkeluvallisia hoitajia. Kesäaikana kotihoidon jonotilanteessa ei ole tapahtunut muutosta.
Aluehallintovirasto korostaa, että läheisten osallistumisen asiakkaan hoivan ja huolenpidon tehtäviin tulee aina olla vapaaehtoista ja perustua läheisten omaan tahtotilaan ja aloitteellisuuteen. Asiakkaan sosiaalipalvelujen järjestämisvastuu on aina hyvinvointialueella.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston valvontapäätös kokonaisuudessaan (pdf)
Lisätietoja
ylitarkastaja Anita Paavola (pl. 19.7.2024), p. 0295 018 841, anita.paavola@avi.fi, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anita PaavolaylitarkastajaLänsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
Puh:0295 018 841anita.paavola@avi.fiAluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
High heat in the summer is an issue at many workplaces24.7.2024 07:18:01 EEST | Press release
Working in high temperatures can reduce job satisfaction and increase the risk of accidents. It usually takes about a week for the body to adapt to heat, so the first hot days are the most challenging for people.
Många lider av värmen på arbetsplatsen i sommarhetten24.7.2024 06:56:43 EEST | Tiedote
Att arbeta i värme kan försämra trivseln i arbetet och öka risken för olycksfall. Det tar vanligtvis cirka en vecka för kroppen att anpassa sig till värmen, så de första dagarna med värmebölja är de mest utmanande för kroppen.
Kesähelteillä moni kärsii kuumuudesta työpaikalla24.7.2024 06:42:08 EEST | Tiedote
Kuumassa työskentely voi heikentää työviihtyvyyttä ja lisätä tapaturmien riskiä. Keholla kestää yleensä noin viikon sopeutua lämpöön, joten ensimmäiset hellepäivät ovat elimistölle haastavimmat.
Kainuun hyvinvointialueen Salmilan lastenkodin henkilöstörakenteessa vakavia puutteita22.7.2024 14:58:42 EEST | Tiedote
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on antanut Kainuun hyvinvointialueelle huomautuksen Salmilan lastenkodin lainvastaisesta henkilöstörakenteesta.
Kaltimon voimalaitoksen hetkelliselle lisäjuoksutukselle ei myönnetty lupaa19.7.2024 12:00:00 EEST | Tiedote
Joensuun kaupungin Enossa sijaitsevan Kaltimon voimalaitoksen hetkellisille lisäjuoksutuksille valtakunnallisessa sähköpulatilanteessa ei myönnetty vesitalouslupaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme