Päijännepurjehdus

51. Päijännepurjehduksen kaksoisvoitto Jyväskylään

Jaa

Jyväskylän Veneseuraa edustavan Jari Vanhalan ”Flying By” oli sunnuntaina päättyneen Päijännepurjehduksen nopein vene. Vanhalan purjehti Padasjoelta Jyväskylään 13 tunnissa 14 minuutissa.

51. Päijännepurjehdukseen osallistui lähes sata purjevenettä, maaliin saakka purjehti vaihtelevissa tuulissa 85 venekuntaa. Tänä vuonna reitti kulki suurjärven eteläosasta pohjoiseen, Padasjoen satamasta Jyväskylän saaristokaupunginosaan Jyväskylään.
51. Päijännepurjehdukseen osallistui lähes sata purjevenettä, maaliin saakka purjehti vaihtelevissa tuulissa 85 venekuntaa. Tänä vuonna reitti kulki suurjärven eteläosasta pohjoiseen, Padasjoen satamasta Jyväskylän saaristokaupunginosaan Jyväskylään. Päijännepurjehdus / Pepe Korteniemi

Alle viisi minuuttia myöhemmin maalinlinjan ylitti samaa seuraa edustavan Jarkko Hinkkasen Salona 38 ”Das Boot”. Toisesta sijasta käytiin tiukkaa kamppailua viimeisille metreille saakka. Tamperelaista Vene-71 -seuraa edustava Raimo Raita ylitti miehistöineen maalilinjan Pii-veneellään vain 39 sekuntia Das Bootia myöhemmin. 

Järjestyksessään 51. Päijännepurjehdus käytiin vaihtelevissa vastaisissa tuulissa, joita sävyttivät sadekuurojen mukanaan tuomat puuskat.

”Purjehtijoiden mukaan kisa oli todella haastava ja tuulet olivat ihan jotain muuta kuin ennustettiin etukäteen”, Päijännepurjehdustoimikunnan puheenjohtaja Petri Korteniemi kertoo.

Vuoden 2024 Päijännepurjehdukseen oli ilmoittautunut 94 venettä, maaliin Säynätsaloon saakka saapui 85 venettä. Viimeisenä maaliin saapui Tehin Pursiseuran Mikko Saunamäen ”Marlena” purjehdittuaan 26 tuntia 40 minuuttia.

Ennakkosuosikki keskeytti maston katkettua

Dramatiikkaa koettiin jo kilpailun alkutaipaleella, kun ennakkosuosikkeihin kuuluva Heinolan Pursiseuraa edustavan Tomi Alitalon kipparoima ”Auvo” joutui keskeyttämään kilpailun maston katkeamiseen.

Auvon miehistöön kuuluva Mikko Ryymin kertoi Padasjoella haverin johtuneen mastoa tukevan barduunan rikkouduttua. Maston katkeaminen ei ollut ainutkertaista, sillä urheilullisella hiilikuitumastolla varustetun Auvon kisa keskeytyi samasta syystä myös vuonna 2015 käydyssä kovatuulisessa myötätuulikisassa. 

Kärjessä kolme hyvin eri tyyppistä venettä

Päijännepurjehduksen purjehditulla ajalla nopein vene saa tavoitellun Ruori-kiertopalkinnon. Tänä vuonna kärkikolmikkoon mahtui hyvin eri tyyppisiä veneitä: Flying By on Farrier F-31 -tyyppinen kolmirunkovene, Das Boot urheilullinen matkavene ja Pii kevytvenemäinen kahdeksanmetrinen E Scow -yksityyppiluokan vene. 

Flying By -veneen miehistössä purjehtivat Jari Vanhalan lisäksi Mikko Toikkanen ja Vesa Pudas. Das Bootin miehistöön kuuluivat kippari Jarkko Hinkkasen lisäksi Hannu Niemelä, Johanna Hinkkanen, Eetu Hinkkanen, Olli Siik ja Jari Aavisto. Piitä ohjastivat puolestaan Raimo Raita, Ari Myrskyranta ja Juha Nurmela.

Ruori-kilpailussa neljänneksi sijoittui Heinolan Pursiseuran Petri Hillbergin Farr 30 -urheiluvene ”Eclipse” purjehditulla ajalla 13:33:34 ja viidenneksi Tampereen Pursiseuran Matti Valolahden Seaquest 36 RP -tyyppinen ”EkoTeko”. 

Das Boot voitti myös tasoituskilpailun

Suoraan purjehditun ajan perusteella kilpailtavan Ruori-kilpailun lisäksi Päijännepurjehduksessa kilpaillaan tasoituskilpailussa Tallukka-jahti-palkinnosta. Jarkko Hinkkasen ”Das Boot” voitti myös tasoituskilpailun, toiseksi sijoittu Iisalmen Pursiseuraa edustavani Mikko Kohon H-vene ”Venhoo”, kolmanneksi Jyväskylän Kilpapurjehtijoiden Vesa Karhusaaren H-vene ”For Sail”, neljänneksi Asikkalan Pursiseuran Eerikki Mäkelän X-362 -pursi ”Lola of Cowes” ja viidenneksi Jyväskylän Veneseuran Heikki Hämäläisen ja Kalle Aholan Inferno 29 ”Hattiwatti”. 

Tallukka-jahti -tasoituskipailu ratkaistaan vertailemalla miehistöjen suorituksia painottamalla purjehdittuja aikoja kansainväliseen ORC-sääntöön perustuvilla venekohtaisilla FinnRating-tasoituksilla. 

Mikko Kohon ”Venhoo” voitti myös H-veneluokan kilpailun purjehditulla ajalla 16 tuntia 4 sekuntia. Karhusaaren ”For Sail” purjehti toiseksi viitisentoista minuuttia Venhoota hitaampana. Kolmantena H-veneenä maaliin saapui ensimmäisen, vuonna 1973 järjestetyn Päijännepurjehduksen voittaja, Lahden Purjehdusseuran Juhani Boman ”Muru”-veneellään ajalla 16:32:25. 

Päijännepurjehdus järjestetään seuraavan kerran 18.–20. heinäkuuta 2025. Ensi vuonna lähtösatama on Säynätsalo Jyväskylässä ja maali eteläisen sataman veneilykeskuksessa Padasjoella. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

51. Päijännepurjehdus alkoi dramaattisesti, kun ennakkosuosikkieihin kuuluva Auvo joutui keskeyttämään ensimmäisen kääntöpisteen tuntumassa Karisalmen sillan lähellä.
51. Päijännepurjehdus alkoi dramaattisesti, kun ennakkosuosikkieihin kuuluva Auvo joutui keskeyttämään ensimmäisen kääntöpisteen tuntumassa Karisalmen sillan lähellä.
Päijännepurjehdus / Pepe Korteniemi
Lataa
51. Päijännepurjehdukseen osallistui lähes sata purjevenettä, maaliin saakka purjehti vaihtelevissa tuulissa 85 venekuntaa. Tänä vuonna reitti kulki suurjärven eteläosasta pohjoiseen, Padasjoen satamasta Jyväskylän saaristokaupunginosaan Jyväskylään.
51. Päijännepurjehdukseen osallistui lähes sata purjevenettä, maaliin saakka purjehti vaihtelevissa tuulissa 85 venekuntaa. Tänä vuonna reitti kulki suurjärven eteläosasta pohjoiseen, Padasjoen satamasta Jyväskylän saaristokaupunginosaan Jyväskylään.
Päijännepurjehdus / Pepe Korteniemi
Lataa
Jyväskylän Veneseuraa edustavan Jari Vanhalan kolmirunkovene Flying By purjehti Päijännepurjehduksen reitin Padasjoelta Jyväskylään 13 tunnissa 17 minuutissa.
Jyväskylän Veneseuraa edustavan Jari Vanhalan kolmirunkovene Flying By purjehti Päijännepurjehduksen reitin Padasjoelta Jyväskylään 13 tunnissa 17 minuutissa.
Lataa
51. Päijännepurjehduksen H-veneluokan voittoon purjehti Iisalmen Purjehdusseuraa edustava, Mikko Kohon kipparoima Venhoo. Miehistössä purjehtivat Antti Kanninen, Heikki Koho ja Matti Paatola.
51. Päijännepurjehduksen H-veneluokan voittoon purjehti Iisalmen Purjehdusseuraa edustava, Mikko Kohon kipparoima Venhoo. Miehistössä purjehtivat Antti Kanninen, Heikki Koho ja Matti Paatola.
Päijännepurjehdus / Pepe Korteniemi
Lataa
Jyväskylän Veneseuran Jarkko Hinkkanen purjehti Das Boot -veneellään Päijännepurjehduksen reitin Padasjoelta Jyväskylään toiseksi nopeimpana ja voitti Tallukka jahti -tasoituskilpailun. Das Bootin miehistöön kuuluivat kippari Jarkko Hinkkasen lisäksi Hannu Niemelä, Johanna Hinkkanen, Eetu Hinkkanen, Olli Siik ja Jari Aavisto.

Linkit

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Päijännepurjehdus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye