Turun musiikkijuhlat tuo Taiteiden yönä Samuli Putron Logomoon ja jousiduon Ruissalon pitsihuvilaan
Turun Taiteiden yö koittaa jälleen 15.8. Turun musiikkijuhlat osallistuu tapahtumaan erityisesti jousimusiikilla, kun jouset nähdään sekä Samuli Putron että Ruissalon Villa Leppäniemen konserteissa. Villa Leppäniemen konserttivieraat pääsevät poikkeuksellisesti kurkistamaan yleisöltä suljettuun pitsihuvilaan.
Turun musiikkijuhlat (TMJ) osallistuu tänäkin vuonna Turun Taiteiden yöhön, joka koetaan tänä vuonna jo 35. kerran. TMJ järjestää kolme konserttia kahdessa eri sijainnissa tapahtumapäivänä: Samuli Putro: 10 + 10 = 20 sekä Pitsihuvilan syleilyssä -konsertit.
Samuli Putro juhlistaa 20-vuotista soolouraansa vuonna 2024 kiertueella ympäri Suomen. Osana juhlavuottaan Putro nähdään Logomon Teatrossa ainutlaatuisella jousikokoonpanolla. Konsertissa kuullaan läpileikkaus Putron urasta aina Elämä on juhla -kappaleesta viimeisimpään, Ikävä mummoa -albumin hitteihin.
”Samuli Putron konsertista on tulossa upea. Meillä on juhlaviikoilla joka vuosi klassisen musiikin ytimestämme poikkeavia esiintymisiä, mutta meille on tärkeää, että taiteilija ja kokoonpano toimivat osana juhlaviikkoja ja portfoliotamme. Putron konsertti solahtaa täydellisesti osaksi juhlaviikkoja, koska hän esiintyy poikkeuksellisesti jousisäestyksellä. Jousia nähdään myös Villa Leppäniemen konserteissa, joten yhdessä Taiteiden yön konsertit toimivat yhtenä kokonaisuutena. Ja tietenkin myös laajemmin osana itse juhlaviikkoja”, TMJ:n myynti- ja markkinointipäällikkö Eveliina Salminen avaa konserttien taustoja.
Villa Leppäniemi on OP Turun Seudun omistama pitsihuvila Ruissalossa. Huvila on restauroitu alkuperäiseen loistoonsa vain muutama vuosi sitten ja on nykyisin pankin edustuskäytössä. Taiteiden yönä huvilan ovet kuitenkin avautuvat muulle yleisölle, kun huvilassa järjestetään kaksi Turun musiikkijuhlien konserttia. Konsertissa esiintyvät viulisti Rebecca Roozeman ja sellisti Artturi Aalto.
OP Turun Seudun muutos- ja kehitysjohtaja Irma Hyvärinen on ollut merkittävä tekijä Villa Leppäniemen konsertin toteutumisen takana. ”Hienoa, että voimme tarjota Villa Leppäniemen Turun musiikkijuhlien kotikonserttipaikaksi. Korona siirsi alkuperäisiä suunnitelmia, mutta nyt vihdoin tämä toteutuu. On mukava avata huvilan ovet musiikin ystäville. Odotan innolla jousimusiikin ja nuorten lahjakkaiden soittajien luomaa tunnelmaa, jolle huvilan miljöö ja lähellä oleva luonto antaa oman täydennyksensä”, hän kommentoi.
Turun musiikkijuhlien konsertit Taiteiden yönä:
Samuli Putro 10 + 10 = 20 klo 19 Logomon Teatrossa
Pitsihuvilan syleilyssä klo 15 & 18 Villa Leppäniemessä
Taiteiden yön konsertit ovat osa Turun musiikkijuhlien juhlaviikkoja 2024. Juhlaviikot koittavat 8.8.–29.8.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eveliina SalminenMyynti- ja markkinointipäällikköTurku Music Festival
Puh:+358405245531Puh:+358405245531eveliina.salminen@turkumusicfestival.fiKuvat
Linkit
Turun musiikkijuhlat on Suomen vanhin yhtäjaksoisesti toiminut musiikkifestivaali. Festivaalin perustajana oli vuonna 1960 Turun Soitannollinen Seura. Monipuolinen kaupunkifestivaali tarjoaa yleisölleen korkeatasoista musiikkia, mm. suuria orkesterikonsertteja, kamarimusiikkia, resitaaleja, jazzia, ulkoilmatapahtumia sekä konsertteja lapsille. Taiteellisena johtajana toimii kapellimestari ja sellisti Klaus Mäkelä. Varsinaisen festivaalin lisäksi Turun musiikkijuhlat järjestää konsertteja ja tapahtumia kaikkina vuodenaikoina, yhteensä n. 30-50kpl vuosittain. www.turunmusiikkijuhlat.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Turun Musiikkijuhlat / Turun Musiikkijuhlasäätiö sr
Katedraali soi! -veckan inleds med cellisten Senja Rummukainens solokonsert i Åbo domkyrka18.12.2024 11:51:17 EET | Pressmeddelande
Öppningskonserten äger rum på måndag den 3 februari 2025 klockan 19, där publiken får njuta av den exceptionellt begåvade finska cellisten Senja Rummukainen. Åbo Musikfestspel producerar denna konsert.
Katedraali soi! -viikko käynnistyy Turun tuomiokirkossa Senja Rummukaisen soolosellolla18.12.2024 11:51:17 EET | Tiedote
Katedraali soi! -viikon avajaiskonsertti pidetään maanantaina 3. helmikuuta 2025 klo 19, ja illan pääosassa loistaa yksi sukupolvensa lahjakkaimmista sellisteistä, Senja Rummukainen. Konsertin tuottaa Turun musiikkijuhlat.
Katedraali soi! Week Begins with Cellist Senja Rummukainen’s Solo Performance in Turku Cathedral18.12.2024 11:51:17 EET | Press release
The Katedraali soi! week’s opening concert will take place on Monday, February 3, 2025, at 7 PM, featuring the exceptionally talented Finnish cellist Senja Rummukainen. The concert is produced by the Turku Music Festival.
Åbo musikfestspel blir en av musikhusets samarbetspartners - Stadsteatern och Stiftelsen för Åbo musikfestspel inleder strategiskt kompanjonskap28.8.2024 10:12:21 EEST | Pressmeddelande
Stiftelsen för Åbo musikfestspel och Åbo stadsteater har (27.8.2024) slutit ett intentionsavtal om strategiskt kompanjonskap i musikhuset Fuga som öppnas 2026. Musikhusets operativa verksamhet och administration kommer att skötas av expanderande Åbo Stadsteater Ab.
Turun musiikkijuhlista yksi musiikkitalon yhteistyökumppaneista - Kaupunginteatteri ja Turun musiikkijuhlasäätiö strategiseen kumppanuuteen28.8.2024 10:12:21 EEST | Tiedote
Turun musiikkijuhlasäätiö ja Turun Kaupunginteatteri solmivat (27.8.2024) aiesopimuksen strategisesta kumppanuudesta vuonna 2026 avautuvassa musiikkitalo Fuugassa. Musiikkitalon operatiivisesta toiminnasta ja hallinnoinnista vastaa laajeneva Turun Kaupunginteatteri Oy.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme