Turun Osuuskauppa

Turun Osuuskaupan myynti jatkoi kasvuaan tammi-kesäkuussa

Jaa
Amarillo avattiin toukokuussa Kauppakeskus Myllyyn.
Amarillo avattiin toukokuussa Kauppakeskus Myllyyn.

Turun Osuuskaupan tammi–kesäkuun veroton vähittäismyynti oli 400,7 miljoonaa euroa, jossa oli kasvua 2,8 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. 

- Myynti kasvoi vuoden ensimmäisellä puoliskolla kaikilla toimialoillamme liikennekauppaa lukuun ottamatta. Marketkauppa sekä tavaratalo- ja erikoisliikekauppa kasvoivat muuta alan markkinaa vahvemmin. Turun alueen tapahtumat ja kesälomakausi vilkastuttivat asiointia hotelleissa ja ravintoloissa. Matkailu- ja ravitsemiskaupan myynti kasvoi reilun prosentin edellisvuodesta tiukasta taloudellisesta tilanteesta huolimatta. Kaiken kaikkiaan Turun Osuuskaupan myynti kasvoi edellisvuodesta 2,8 prosenttia. Alkuvuoden aikana olemme uudistaneet ja kehittäneet palveluverkostoamme. Kauppakeskus Myllyyn avattiin uusi Amarillo ja Coffee House ja Kulman Kuppila uudistettiin. Lisäksi avasimme Wiklundille uuden Bar W:n. Sale-verkosto kasvoi toukokuun lopulla uudella Sale Verkahovilla. Lisäksi uudistimme alkuvuoden aikana Sale Martin, Sale Yläneen ja Sale Pöytyän. Osuustoiminta, kattavat palvelut ja edullinen hintataso puhuttelevat edelleen kuluttajia ja asiakasomistajamäärämme on kasvanut tasaisesti. Kesäkuun lopussa asiakasomistajien määrä saavutti 180 000 asiakasomistajan rajapyykin, Turun Osuuskaupan toimitusjohtaja Niklas Österlund toteaa.

Myynti toimialoittain

Veroton vähittäismyynti

1-6/2024 M€

1-6/2023 M€

Ero edv. %

Turun Osuuskauppa

400,7

389,6

2,8 %

Marketkauppa

324,1

310,9

4,2 %

Tavaratalo- ja erikoisliikekauppa

9,1

8,7

 5,0 %

Matkailu- ja ravitsemiskauppa

22,1

21,8

 1,3 %

Liikennekauppa

45,4

48,2

-5,8 %

Marketkaupan myynti kehittyi vuoden ensimmäisellä puoliskolla hyvin ja kasvoi alan markkinaa vahvemmin. Edellisvuoteen verrattuna myynti kasvoi yli neljä prosenttia ollen 324,1 miljoonaa euroa (edv. 310,9 M€). Päivittäistavarakaupassa verkkokauppa kasvoi voimakkaasti. Kasvua oli edellisvuoteen 38 prosenttia. Suositut ja nopeat ruoan robottitoimitukset laajenivat alkukesästä Turun ja Liedon lisäksi myös Naantaliin, Uuteenkaupunkiin, Kaarinaan, Raisioon, Ruskolle ja Paraisille. Marketkaupassa on kiinnitetty erityistä huomiota myymäläkuntoisuuteen ja asioinnin sujuvuuteen. Lähes kaikissa myymälöissä on investoitu asiointia nopeuttaviin itsepalvelukassoihin ja useassa myymälässä on otettu käyttöön digitaaliset hintanäytöt.

Tavaratalo- ja erikoisliikekaupan myynti kasvoi edellisvuodesta viisi prosenttia. Tammi-kesäkuussa tavaratalo- ja erikoisliikekaupan myynti oli 9,1 miljoonaa euroa (edv. 8,7 M€).  Myynnin markkinaa parempaa kasvua vauhdittivat hyvin onnistuneet kampanjat, etenkin kevään 3+1 -päivää oli menestys.

Matkailu- ja ravitsemiskauppa kasvatti myyntiään tiukasta taloustilanteesta huolimatta. Tammi-kesäkuun myynti oli 22,1 miljoonaa euroa (edv. 21,8 M€) ja se kasvoi edellisvuodesta 1,3 prosenttia.

Liikenne- ja polttonestekaupassa myynti jäi edellisvuoteen verrattuna vajaat kuusi prosenttia. Myynti oli 45,4 miljoonaa euroa (edv. 48,2 M€). Myynnin laskua selittää polttonesteiden maailmanmarkkinahintojen lasku. Turun Osuuskaupalla on yhteensä 17 sähköautojen latauspistettä, viimeisin avattiin keväällä ABC Raision yhteyteen.

Lisätietoja:

Turun Osuuskauppa, toimitusjohtaja Niklas Österlund, puh. 010 764 4001

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Turun Osuuskauppa

Sale Verkahovi avataan huomenna29.5.2024 13:52:51 EEST | Tiedote

Sale Verkahovin avajaisia vietetään torstaina 30.5.2024 klo 10 alkaen. Turun keskustan tuntumassa Parkin kentän vieressä sijaitseva Sale tarjoaa asiakkailleen monipuolisen valikoiman, edullisen hintatason, runsaasti take away -tuotteita ja laajat aukioloajat. – Kehitämme vahvasti päivittäistavarakaupan myymäläverkostoa Turun alueella. Sale Verkahovi tuo hyvän lisän palvelurepertuaarimme ja samalla tuomme alueelle mahdollisuuden kerryttää S-Etukortilla Bonusta, toteaa ryhmäpäällikkö Tuomas Valanne Turun Osuuskaupasta. Uusi Sale palvelee niin lähialueen asukkaita kuin ohikulkijoitakin. – Haluamme vastata laajan asiakaskunnan tarpeisiin ja tarjota mahdollisimman monipuolisen valikoiman – helposti ja nopeasti. Valikoimissamme on peruselintarvikkeiden lisäksi muun muassa runsaasti take away -tuotteita, jotka on helppo napata mukaan vaikkapa viereiselle kentälle urheilutapahtumaan. Sujuvan asioinnin helpottamiseksi myymälässä on kaksi itsepalvelukassaa sekä laajat aukioloajat, Valanne jatkaa

Kauppakeskus Myllyssä pääsee nyt rillottelemaan24.5.2024 11:49:15 EEST | Tiedote

Asiakkaiden odottama Amarillo on tänään avattu Kauppakeskus Myllyssä Myllytorin 2. kerroksessa. Legendaarinen Amarillo tarjoaa rillottelua ja Meksikosta inspiraationsa saaneita makuja. Myös Kauppakeskus Myllyn täysin uudistunut Coffee House on avoinna lauantaista 25.5. alkaen. Amarillo-ravintoloiden miljöötä on uudistettu viimeisten vuosien aikana ja se erottautuu ravintolamarkkinassa monipuolisena viihtymisen paikkana. Runsas meksikolaishenkinen snacks-menu on suunniteltu siten, että suurempikin seurue voi koota monipuolisista vaihtoehdoista kattauksen yhdessä jaettavaksi. Moni valitsee Amarillon burgereiden vuoksi, ja klassikoksi noussut Amarillo Big Burger onkin ravintolaketjun myydyimpiä annoksia. Listalla on myös vegaanisia annoksia. Amarillossa asiakkailla on mahdollisuus tutustua menuun sekä tilata annokset ja juomat myös digitaalisesti. – QR-koodin skannaamalla saat näkyviin ruokalistan kaikki annokset kuvineen. Digitaalinen tilausmahdollisuus helpottaa ja nopeuttaa asiointia m

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye