Hämeenmaan myynti vahvassa kasvussa
Osuuskauppa Hämeenmaan myynti kasvoi tammi-kesäkuussa, edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna, 2,7 prosenttia ollen 724 miljoonaa euroa. Myös asiakasomistajien määrä kasvoi ja oli kesäkuun lopussa ennätykselliset 173 591. Hämeenmaan alueen kotitalouksista 85,6 prosenttia on asiakasomistajatalouksia. Työntekijöitä osuuskaupalla oli kesäkuun lopussa 3 720.
Juhlavuottaan viettävä Hämeenmaa julkaisi osavuosikatsauksensa keskiviikkona 31.7.2024. Osuuskaupan myynti kasvoi alkuvuoden aikana, edellisvuoteen verrattuna, 2,7 % ja oli yhteensä 724 miljoonaa euroa (1–6/2023: 705 M€). Vertailukelpoinen myynnin kasvu oli +3,6 %. Tulos heikkeni hieman vuoden takaisesta ja oli kesäkuun lopussa 16,4 miljoonaa euroa (1–6/2023: 18,6 M€).
– Kerroimme tammikuun lopussa laskevamme pysyvästi S-marketien hintatasoa. Hintojen lasku toteutettiin pienentämällä omaa katettamme. Tämä näkyy suunnitellusti tuloksen heikkenemisenä, kertoo toimitusjohtaja Olli Vormisto.
Kaikissa Hämeenmaan S-marketeissa laskettiin alkuvuodesta jopa 1 600 tuotteen hintaa. Kuudensadan tuotteen hinta laski yli 10 prosenttia.
Enemmän asiakasomistajia kuin koskaan aiemmin
120-vuotiaalla osuuskaupalla on keskeinen rooli Kanta- ja Päijät-Hämeessä. Hämeenmaalla oli kesäkuun lopussa 173 591 asiakasomistajaa, enemmän kuin koskaan sen historian aikana. Yli 85 % alueen kotitalouksista on asiakasomistajatalouksia. Asiakasomistajille maksettiin tammi-kesäkuussa Bonusta noin 18,3 miljoonaa euroa, kun edellisvuoden vastaavana ajanjaksona Bonusta maksettiin noin 17,9 miljoonaa euroa.
Hämeenmaalla oli kesäkuun lopussa työsuhteessa 3 720 henkilöä. Kesätyöntekijöitä palkattiin tänä vuonna ennätykselliset yli 1 300.
Vahvemmat alkoholijuomat tulivat kauppoihin kesän alussa
Alkoholilain muutos tuli voimaan 10. kesäkuuta, minkä jälkeen vähittäiskaupat ovat saaneet myydä korkeintaan kahdeksanprosenttisia ja käymisteitse valmistettuja alkoholijuomia.
Valikoima vaihtelee myymälöittäin, mutta laajimpaan eli Prisma-kokoluokkaan tuli muutoksen myötä yli 200 uutta juomatuotetta kymmeniltä eri toimittajilta. Tehtyjen tilajärjestelyjen ansiosta valikoimissa jatkaa myös jo aiemmin myynnissä olleita juomia lähes sama määrä kuin ennenkin.
Myydyimmät uusien, aiempaa vahvempien alkoholijuomien tuotealueet kesä-heinäkuussa 2024 ovat olleet valkoviinit ja vahvat oluet. Alkoholin kokonaiskysyntä on kuitenkin ollut laskusuhdanteinen. Alkoholittomien juomatuotteiden, niissäkin erityisesti viinijuomien, suosio on samaan aikaan jatkanut kasvuaan. Lyhyen aikavälin perusteella on vaikea arvioida, mille tasolle vahvempien alkoholijuomien myynti vakiintuu.
Suomen suurimmat ABC-latausasemat Kanta- ja Päijät-Hämeeseen
Hämeenmaa avaa loppuvuoden aikana ABC-latauksen ensimmäiset megawattien tehoiset asemat, kun Lahden Renkomäen, Heinolan, Forssan ja Hämeenlinnan Tiiriön ABC-latausasemia laajennetaan. Myös ABC Riihimäelle on suunnitteilla megawattien tehoinen latausasema. Asemia laajennetaan 20 uudella latauspisteellä ja asemien kokonaistehot nostetaan yli kahteen megawattiin eli 2 400 kilowattiin. Esimerkiksi Heinolan ABC-latausasemalla on uudistuksen jälkeen jopa 28 suurteholatauspistettä.
Rakenteilla olevan Prisma Orimattilan yhteyteen avataan ABC-latausasema keväällä 2025.
Isot investoinnit jatkuivat
Hämeenmaa on investoinut vahvasti alueelleen. Alkuvuoden aikana investointeja on tehty 29,6 miljoonalla eurolla, kun alkuvuonna 2023 investointeja tehtiin 17,3 miljoonalla eurolla.
Kanta-Hämeessä Prisma Forssa koki historiansa suurimman uudistuksen, kun myymälässä uusittiin käytännössä kaikki – laitteet, valikoima, palvelut ja henkilökunnan työpisteet. Uudistettu, moderni ja energiatehokas myymälä vastaa nyt yhä paremmin alueen asiakkaiden toiveisiin.
S-market Lopella tehtiin puolestaan merkittävä laajennusuudistus. Uudessa, 500 neliötä isommassa myymälässä asiakkaat kohtaavat entistä laajemmat palvelut ja tuotevalikoimat. Aiempaa suurempi myymälä myös työllistää useamman uuden vakituisen työntekijän. Laajennuksen yhteydessä kaikki liikkeen kylmäkalusteet uusittiin nykyaikaisiin ja energiatehokkaisiin malleihin.
Muita alkuvuoden 2024 toimipaikkauudistuksia Kanta-Hämeessä olivat Prisma Riihimäen ravintolamaailman uudistus, ABC Riihimäen ravintolauudistus sekä Rengon ja Läyliäisten Salen kylmälaiteuudistus. Lisäksi Hämeenlinnan ja Forssan Prismojen yhteyteen avattiin uusi sähköautojen latausasema.
Päijät-Hämeessä ABC Renkomäen ja Heinolan ravintolat uudistettiin uuden konseptin mukaisesti. Myös S-market Sysmä ja Lahden Seurahuoneen Trattorian sisäpiha uudistettiin. S-market Tonttilassa tehtiin kylmälaiteuudistus. Lisäksi Nelipyörän rengashotellia laajennettiin Lahdessa.
Hämeenlinnan Vaakuna uudistuu täysin, Orimattila saa ensi keväänä Prisman
Myös loppuvuosi ja tulevat vuodet ovat Hämeenmaalle vahvaa investoimisen aikaa.
Kanta-Hämeessä Vanajaveden rannalla sijaitseva Original Sokos Hotel Vaakuna Hämeenlinnan uudistustyöt aloitetaan joulukuussa. Hotelli suljetaan uudistuksen ajaksi, ja uuden ajan Original Sokos Hotel Vaakuna avaa ovensa hotellivieraille jälleen kesällä 2025. Vaakunan kiinteistötekniikka uusitaan nykypäiväiseksi ja hotellin kaikki 123 huonetta, kokoustilat, ravintola, vastaanotto sekä muut yleiset tilat kunnostetaan täysin.
Humppilan Salessa ja Tammelan S-marketissa tehdään kylmälaiteuudistus.
Lisäksi Hämeenmaa suunnittelee uuden S-marketin rakentamista Hattulan Parolaan. Uudesta marketista on tulossa merkittävästi nykyistä isompi, laajemmalla valikoimalla ja palvelutarjonnalla.
Päijät-Hämeessä Orimattilan Prisman rakentaminen on edennyt hyvää vauhtia, ja uusi Prisma avataan asiakkaille keväällä 2025. Heinolan Tähtiniemeen kaavailtu Prisma on puolestaan askeleen lähempänä toteutumista: Heinolan kaupunginvaltuusto hyväksyi alueen kaavamuutoksen huhtikuun kokouksessaan. Päätöksestä on kuitenkin jätetty valitus Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle.
Prisma Hollolan palvelutarjonta puolestaan laajenee tulevana syksynä, kun Lounasravintola Mänty avaa uuden toimipisteen Prisman tiloihin. Prisma Launeella Männyn toimipiste on palvellut asiakkaita jo vuoden 2022 alusta lähtien.
Toimipaikkauudistuksia tehdään laajalla rintamalla myös Päijät-Hämeessä. Sokos Lahden kosmetiikkaosaston uudistus on loppusuoralla, ja loppuvuoden aikana toteutetaan myös Sokos Lahden ravintolamaailman uudistus. Hollolan Salessa sekä Mukkulan ja Padasjoen S-marketissa tehdään kylmälaiteuudistus.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Olli VormistoToimitusjohtaja
Puh:050 358 8336olli.vormisto@sok.fiTietoja julkaisijasta
Hämeenmaa – 173 000 asiakasomistajan omistama paikallinen yritys
Osuuskauppa Hämeenmaa toimii Kanta- ja Päijät-Hämeessä, 21 kunnan alueella. Hämeenmaa on alueensa suurin yritys, joka työllistää noin 3 300 työntekijää. Osuuskaupan omistavat sen asiakasomistajat, ja Hämeenmaalla omistajia on jo yli 173 000. Edullisten ja luotettavien kauppapalvelujen lisäksi omistajuus palkitsee muun muassa kuukausittaisena Bonuksena. Tuloksensa Hämeenmaa käyttää jäsentensä palveluiden ja verkostonsa kehittämiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Hämeenmaa
Kesätyöhakumme on nyt auki – etsimme yli 1300 kesätyökaveria!19.12.2024 12:37:04 EET | Tiedote
Yli 18-vuotiaiden kesätyöhaut Hämeenmaan toimipaikkoihin ovat nyt auki. Meillä on kesätöitä tarjolla monipuolisesti niin marketeissa, liikennemyymälöissä, tavaratalokaupassa kuin ravintoloissa ja hotelleissakin.
Hämeenmaan hallintoneuvosto ja hallitus vuodelle 202519.12.2024 10:18:24 EET | Tiedote
Osuuskauppa Hämeenmaan hallintoneuvosto valitsi 17.12.2024 pitämässään kokouksessa osuuskaupan hallintoneuvoston puheenjohtajat ja hallituksen jäsenet vuodelle 2025. Lisäksi Hämeenmaan edustajisto valitsi 19.11.2024 kokouksessaan hallintoneuvostoon kaksi uutta jäsentä erovuoroisten tilalle.
ABC Renkomäkeen avataan jättikokoinen suurteholatausasema17.12.2024 09:00:00 EET | Tiedote
ABC Renkomäen laajentuneen sähköautojen latausaseman avajaisia juhlistetaan lauantaina 21.12. Nyt suurteholatausaseman kokonaisteho on 2400kW ja suurteholatauspisteitä löytyy kaikkiaan 26 kappaletta. Uusi suurteholatausasema mahdollistaa vaivattoman ja nopean pysähdyksen sekä turvaa jo tänä vuonna joulun menoliikenteen sujuvuuden.
Itsenäisyyspäivän kunniamerkki 14 hämeenmaalaiselle3.12.2024 13:15:00 EET | Tiedote
Tasavallan presidentti on myöntänyt itsenäisyyspäivän kunniamerkkejä ansioituneille Suomen kansalaisille. Kunniamerkkien saajien joukossa on yhteensä 14 Osuuskauppa Hämeenmaan työntekijää.
Uudistunut Sale Hollola on raikas ja moderni lähikauppa2.12.2024 13:03:44 EET | Tiedote
Uudistuneen Sale Hollolan avajaisia juhlitaan tiistaina 3.12. Uudistuksen yhteydessä kaikki myymälän kylmälaitteet uusittiin ja myymälään lisättiin pikakassa sujuvoittamaan asiointia. Myös myymälän valikoimaa uudistettiin asiakasdataan perustuen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme