Leikkipuisto Maunulassa pääsee leikkimään entistä monipuolisemmin – puiston peruskorjaus valmistui
Leikkipuisto Maunulan reilun vuoden kestänyt peruskorjaus valmistui heinäkuun lopussa. Puistoon on valmistunut koripallokenttä ja jalkapallokenttä jo aiemmin käyttöön otettujen leikkialueiden lisäksi. Myös skeittipaikkaa on laajennettu.
Seikkailumetsäteemainen leikkipuisto on edelleen jaettu isojen ja pienten lasten leikkialueisiin. Pienten aluetta ympäröi asfalttinen polkupyöräilyrata tiemerkintöineen. Aidatulla alueella on myös pieni sählykenttä.
Frisbeegolfia ja vesileikkejä
Uusia leikkitoimintoja puistossa ovat esimerkiksi kiipeiltävät tekonurmikummut, verkkokiipeilyteline sekä trampoliinit. Isommat lapset ja aikuiset voivat hyödyntää ulkokuntoilupaikkaa.
Tekemistä kaikenikäisille löytyy lisäksi puiston pohjoisosasta, jossa on kolme harjoittelukoria frisbeegolfille. Kesähelteellä aikaa voi viettää kahluualtaalla, jonka ympärille on sijoitettu puisia aurinkotuoleja.
Suunnittelussa kuunneltiin asukkaiden toiveita
Peruskorjaus tehtiin kahdessa osassa, joista ensimmäinen valmistui loppusyksystä 2023. Ensimmäisen vaiheen aikana leikkipuistossa uusittiin leikkivälineitä, kalusteita, kasvillisuutta, puiston valaistus sekä korjattiin kahluuallas.
Osoitteessa Kuusikkotie 2a sijaitseva leikkipuisto on edellisen kerran peruskorjattu vuonna 1998. Ennen uuden peruskorjausurakan suunnittelun alkamista asukkailta kerättiin toiveita puiston kehittämiseksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tea Karjalainen
projektinjohtaja
kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunki
puh. 09 310 52210
tea.karjalainen@hel.fi
Kuvat
Linkit
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Kruunuvuorensillan veneaukko on suljettu veneliikenteeltä 6.-7.8. välisenä yönä31.7.2024 14:34:43 EEST | Tiedote
Rakenteilla olevan Kruunuvuorensillan veneaukko suljetaan veneliikenteeltä 6.-7.8. välisenä yönä. Veneaukko suljetaan tiistaina 6.8. klo 22.00 ja avataan liikenteelle torstaina 7.8. aamulla klo 06.00.
Kallio Block Party vaikuttaa liikenteeseen Kallion alueella lauantaina 3. elokuuta31.7.2024 11:27:20 EEST | Tiedote
Katufestivaalin järjestelyt vaikuttavat liikenteeseen Kallion alueella sulkien katuja 3.–4.8. klo 8–01.
Roihuvuoreen rakennetaan uusi skeittipaikka30.7.2024 09:58:26 EEST | Tiedote
Leikkipaikka Tuhkimoon aletaan rakentaa uutta skeittipaikkaa. Asukkaiden toiveesta syntynyt skeittipaikka suunniteltiin yhdessä käyttäjien kanssa.
Svedängens frisbeegolfbana blir snart klar29.7.2024 11:07:02 EEST | Tiedote
Svedängens frisbeegolfbana med 18 hål blir färdig före utgången av juli och planen kan användas från början av augusti. Bana 1 tas i bruk senare, eftersom man bygger ett snösystem för pulkbacken i banans område. Idén om en ny frisbeegolfbana grundar sig på stadsbornas utvecklingsförslag som lämnades in i samband med OmaStadi-omröstningen och som Helsingforsborna valt att ska genomföras. Banan blir klar i sin helhet under våren 2025.
Paloheinän frisbeegolfrata valmistumassa29.7.2024 11:07:02 EEST | Tiedote
Paloheinän 18-väyläinen frisbeegolfrata valmistuu heinäkuun loppuun mennessä ja pelaamaan pääsee elokuun alussa. Radan 1. väylä otetaan käyttöön myöhemmin, sillä sen alueella rakennetaan pulkkamäen lumetusjärjestelmää. Idea uudesta radasta tuli kaupunkilaisilta OmaStadi-äänestyksen yhteydessä jätetystä ja helsinkiläisten toteutettavaksi valitsemasta kehitysehdotuksesta. Kokonaan rata valmistuu keväällä 2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme