SDP EDUSKUNTA

SDP:n Kim Berg: Aikuiskoulutustuen lakkauttaminen on suuri virhe

Jaa

Aikuiskoulutustuen lakkauttaminen astuu voimaan perjantaina 2.8., eli 31.7. jälkeen alkaviin opintoihin ei ole enää mahdollista saada aikuiskoulutustukea missään tilanteessa. SDP:n kansanedustaja Kim Berg toteaa, että järjestelmän lakkauttaminen on yksi Orpon hallituksen suurimmista virheistä.

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP

– Orpon hallitus ajaa alas toimivan järjestelmän ilman, että uutta on valmiina tilalle. Tämä vie maton alta ihmisiltä, jotka pohtivat alan vaihtoa tai haluavat päivittää omaa osaamistaan ajassa, jossa työn murros on suuri, Berg toteaa.

– Orpon hallituksen mukaan aikuiskoulutustuen lakkauttamista voisi paikata lainaperusteisella mallilla ja opintotuen käytön laajentamisella. Tälläkin hetkellä jo kolmasosa aikuiskoulutustuen saajista ottaa opiskeluun lainaa. Tuki ei siis ole riittänyt elämisen kustannuksiin aiemminkaan. Pelkällä opintotuella, saati opintolainalla - jonka varaan uutta aikuiskoulutustukea ollaan rakentamassa - on erittäin haastavaa elää. Perheellisellä, työssäkäyvällä ihmisellä ei ole tällaiseen yksinkertaisesti varaa, Berg suomii.

– Aikuiskoulutustuen rahoitus on ollut vakaalla pohjalla, ja se ei ole rasittanut valtion kukkaroa, koska sitä ei rahoiteta valtion budjetista, vaan työntekijöiden ja työnantajien maksuilla. Työelämä elää muutoksen aikaa ja samalla työuria halutaan pidentää. Osaamisen päivittäminen työuran aikana onkin yhä keskeisempää. Aikuiskoulutustuen lakkautuksella on monia negatiivisia vaikutuksia työvoimapula-aloille ja sillä on vaikutusta erityisesti naisten työuriin. Vuonna 2022 tuensaajista kolme neljäsosaa oli naisia ja kolmannes tuensaajista opiskeli sosiaali-, terveys- tai liikunta-alaa, kertoo Berg.

– Aikuiskoulutustuen lakkauttaminen tulee käytännössä romuttamaan sote-alalle elintärkeän sisäisen täydennyskoulutuksen. Esimerkiksi lähihoitajasta sairaanhoitajaksi tai sairaanhoitajasta osastonhoitajaksi on lähdetty kouluttautumaan usein juuri siitä syystä koska aikuiskoulutustuki on mahdollistanut koulutuksen taloudellisesti. Hoitoalalla tuskin ollaan valmiita jatkossa lainarahalla opiskelemaan pienen palkanlisän saamiseksi, Berg toteaa.

– SDP:n kanta asiaan on selvä: Aikuiskoulutustuki on tärkeä elinikäisen oppimisen kannalta ja se tulisi säilyttää, mutta uudistaa. Uudistettu tuki pitäisi kohdentaa koulutustasoa nostavaan koulutukseen sekä sellaiseen koulutukseen, joka helpottaa työvoimapula­ -alojen tilannetta. Yksi mahdollisuus on selvittää vuorotteluvapaajärjestelmän kaltaista mallia, jossa aikuiskoulutustuelle jäävän työntekijän tilalle pitää palkata työtön työnhakija. Tällä mallilla aikuiskoulutustuen työllisyysvaikutus olisi lyhyellä aikavälillä neutraali ja pidemmällä aikavälillä todennäköisesti positiivinen koulutustason nousun kautta. Opiskelua eri elämäntilanteissa mahdollistavia tukijärjestelmiä tulee kehittää niin, että myös pienituloisilla ja yksinasuvilla on mahdollisuus kouluttautua työn ohessa, Berg päättää.

Yhteyshenkilöt

Kim BergEduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja - riksdagsledamot

Puh:050 514 3196

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye