Suomen ympäristökeskus

Tuulinen ja sateinen sää on hillinnyt sinileväkukintoja järvillä ja merialueilla

Jaa

Epävakainen sää on vähentänyt sinileväkukintoja viime viikosta. Viilentynyt ja sateinen sää sekä tuulet ovat sekoittaneet vesimassaa ja vähentäneet sinileväkukintoja avomerialueilla etenkin Suomenlahdella. Myös rannikolla ja sisävesillä sinilevän määrä on vähentynyt viime viikkoon verrattuna, mutta yksittäisiä runsaita sinileväesiintymiä on yhä havaittavissa.

Vertailukuva sinilevätilanteesta läntisellä Suomenlahdella Hangon edustalla. Vasen kuva on otettu 26.7.2024 ja oikea kuva 30.7.2024. Oikeassa kuvassa sinileväkukinnat ovat vähentyneet merkittävästi.
Vertailukuva sinilevätilanteesta läntisellä Suomenlahdella Hangon edustalla viikon 30 lopussa (vasen kuva) ja viikon 31 alussa (oikea kuva). Tuulinen ja sateinen sää on vähentänyt alueen leväkukintoja merkittävästi viime viikosta. USGS/NASA Landsat & Copernicus, Syke (26. ja 30.heinäkuuta 2024)

Sinilevää on havaittu sisävesillä valtakunnallisen sinileväseurannan havaintopaikoilla vähemmän kuin ajankohdalle on tyypillistä. Epävakainen sää hillitsee sinilevien runsastumista, sekoittaa sinilevämassaa veteen ja vähentää kukintojen muodostumista. Yhdelläkään valtakunnallisen sinileväseurannan havaintopaikalla ei esiintynyt erittäin runsaasti sinilevää. Seitsemällä havaintopaikalla on havaittu runsaasti sinilevää, ja hieman sinilevää on havaittu 18 havainnointipaikalla. Sinilevähavaintoja on lähinnä Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla sekä Pirkanmaalla, mutta yksittäisiä havaintoja on tehty myös eri puolilla keskistä Suomea.  

Rannikon sinilevätilanne on ajankohdalle melko tyypillisellä tasolla, ja kukintojen määrä on laskenut viime viikosta. Sinilevää on havaittu 24:llä valtakunnallisen sinileväseurannan havaintopaikalla. Kolmella havaintopaikalla havaittiin runsaasti sinilevää ja 21 paikalla hieman sinilevää. Sinilevää havaittiin lähinnä Varsinais-Suomen rannikolla, mutta havaintoja tehtiin myös Uudenmaan, Kymenlaakson Satakunnan sekä Pohjanmaan rannikoilla. 

Levätilanne on rauhoittunut viileämmän ja tuulisen sään seurauksena erityisesti Selkämerellä. Vielä viikonloppuna Suomenlahdella esiintyi runsaasti sinilevää sekä lahden itä- että länsipäädyissä, Suomen puoleisella rannikolla, sekä Saaristomereltä pohjoiselle Itämerelle ulottuvalla alueella. Alkuviikosta kukinnat kuitenkin sekoittuivat veteen ja hajaantuivat, eikä levää ole enää juuri havaittu. Vähäisiä määriä on kuitenkin havaittu mm. Utön ja Jurmon ympäristössä sekä Hangon läntisellä selällä. Pilvisyys on paikoin estänyt kattavien satelliittihavaintojen teon. 

Virallisen seurannan lisäksi tietoa sinilevätilanteesta saadaan myös kansalaisilta. Kuluvalla viikolla Järvi-meriwikin ja Vesi.fi:n kautta saatiin yhteensä 34 kansalaishavaintoa. Näistä 11:ssä havaittiin sinilevää.   

Nähdäksesi tämän sisällön lähteestä www.jarviwiki.fi, anna hyväksyntä sivun yläosasta.

Linkki karttaan

Syke seuraa sinilevien esiintymistä osana ympäristön tilan seurantaa

Valtakunnallinen sinileväseuranta toteutetaan osana ympäristön tilan seurantaa yhteistyössä Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY-keskukset), kuntien ympäristö- ja terveysviranomaisten sekä Suomen ympäristökeskuksen (Syke) kesken. Myös Suomen rotarit on aktiivisesti mukana valtakunnallisessa sinileväseurannassa. 

Sinileväseuranta perustuu pintaveteen nousseiden sinileväesiintymien havainnointiin, ja sen tarkoitus on antaa yleiskuva sinilevätilanteesta eri vesistöissä. Seurantaan kuuluu yli 400 vakiohavaintopaikkaa eri puolilla maata sisävesillä ja rannikolla sekä saaristossa. 

Avomerialueiden sinilevätilanteesta saadaan tietoa pääasiassa satelliittihavainnoista, mutta myös Rajavartiolaitokselta, merentutkimusalus Arandalta, Utön ilmakehän- ja merentutkimusaseman automaattisesta kuvantamislaitteesta sekä risteily- ja kauppalaivoilta (MS Finnmaid ja MS Silja Serenade), joihin on asennettu Alg@line-mittauslaitteisto. Avomerialueiden osalta sinilevälauttojen ajelehtimisennusteita laaditaan yhteistyössä Ilmatieteen laitoksen meripalveluiden kanssa. 

Syke tiedottaa yleisestä valtakunnallisesta sinilevätilanteesta viikoittain joka torstai 20.6. - 8.8.2024. Valtakunnalliseen sinileväseurantaan liittyvä viikoittainen levätiedotus aloitettiin vuonna 1998.

Terveyshaittoja voi tulla useista sinilevien tuottamista yhdisteistä 

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan sinileväesiintymät voivat aiheuttaa terveyshaittaa. Sinilevät tuottavat useita erilaisia yhdisteitä, jotka voivat aiheuttaa oireita. Osa sinilevistä voi tuottaa maksa- tai hermomyrkkyjä, mutta suuri osa uimareille aiheutuneista oireista saattaa johtua myös muista yhdisteistä. 

Etenkin pienet lapset ja lemmikkieläimet tulee pitää poissa sinileväisestä vedestä. Sinileväistä vettä ei saa käyttää löyly-, pesu- tai kasteluvetenä. Myrkytysepäilyissä tulee hakeutua lääkäriin tai lemmikkieläin tulee viedä eläinlääkäriin. Myrkytystietokeskus antaa tarvittaessa lisäohjeita. 

Uimarantojen sinilevätilannetta seuraavat kuntien terveydensuojeluviranomaiset. 

Tietoa sinilevien aiheuttamista terveyshaitoista:

Ilmoita sinilevähavaintosi Järvi-meriwikiin 

Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämässä Järvi-meriwikissä voit perustaa oman havaintopaikan ja tallentaa sille sinilevähavaintoja tai tehdä yksittäisiä havaintoja vesistöillä liikkuessa.  

Havainnot voi toimittaa älypuhelimissakin toimivan Havaintolähetti-sovelluksen avulla. Ilmoitetut havainnot näkyvät valtakunnallisella sinilevähavaintokartalla ja tukevat valtakunnallista sinilevätilanteen arviointia. Myös havainnot siitä, että sinilevää ei ole, ovat tärkeitä. 

Järvi-meriwiki on verkkopalvelu, jota tuotetaan viranomaisten ja kansalaisten yhteistyöllä. Palvelusta löytyvät perustiedot kaikista yli hehtaarin kokoisista järvistämme ja Itämeren eri alueet. Käyttäjät voivat jakaa palvelussa muun muassa valokuvia ja muita havaintoja. 

Uimarantojen sinilevätilannetta seuraavat kunnat ja kaupungit, joten runsaasta sinileväesiintymästä uimarannalla kannattaa ilmoittaa kyseisen kunnan terveydensuojeluviranomaisille. 

Näin tunnistat sinilevän 

Vähäinen määrä sinilevää näyttää vedessä vihreiltä tai kellertäviltä hiukkasilta. Rannalle voi ajautua kapeita leväraitoja. Runsas määrä sinilevää muodostaa tyynellä ilmalla veteen vihertäviä tai kellertäviä levälauttoja ja sitä kasautuu rantaveteen. Keväällä vedessä saattaa esiintyä myös kellertävää havupuiden siitepölyä. Sinilevästä poiketen siitepölyä esiintyy veden pinnan lisäksi myös esimerkiksi laiturin tai pihakalusteiden päällä. 

Sinilevämassa hajoaa tikulla kokeiltaessa hippusina veteen. Jos levä jää roikkumaan keppiin, kyseessä on jokin muu kuin sinilevä. Vesiastiassa sinilevät nousevat pintaan vihertävinä hippusina noin tunnin kuluessa. 

Sinilevähavainnot myös Itämeri.fi- ja Vesi.fi-palveluissa 

Itämeri.fi- ja Vesi.fi-palveluissa esitettävät sinileväkartat yhdistävät samaan näkymään Järvi-meriwikiin ilmoitetut sinilevähavainnot, Helsingin kaupungin uimarantojen sinilevähavainnot ja Syken satelliittitulkintoihin perustuvat sinilevähavainnot viimeisten kolmen päivän ajalta. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Viestintä:

Valtteri Toikka, Valtteri.Toikka@syke.fi, puh. 0295 251 364

Lisätietoja sinilevätilanteestaPuhelimitse klo 13–15

Itämeren tila: puh. 050 5693 297 tai yritysnumero 0295 251 314 Huom! 29.7.-2.8. Itämeriasiantuntijamme palvelee englanniksi.

Sisävedet: puh. 050 5734 347 tai yritysnumero 0295 251 326

Satelliittihavainnot: puh. 050 4707 576 tai yritysnumero 0295 251 329, s-posti: EOtuki@syke.fi

Mediapalvelu Suomen ympäristökeskuksessa

Suomen ympäristökeskuksen mediapalvelu välittää tietoa ympäristökeskuksessa tehtävästä tutkimuksesta, auttaa toimittajia löytämään asiantuntijoita haastateltaviksi ja tarjoaa valokuvia median käyttöön.

Yhteydenottoihin vastaavat viestintäasiantuntijat. Palvelemme arkisin klo 9-16.

Puh:029 525 1072syke_ajankohtaiset@syke.fi

Kuvat

Vertailukuva sinilevätilanteesta läntisellä Suomenlahdella Hangon edustalla. Vasen kuva on otettu 26.7.2024 ja oikea kuva 30.7.2024. Oikeassa kuvassa sinileväkukinnat ovat vähentyneet merkittävästi.
Vertailukuva sinilevätilanteesta läntisellä Suomenlahdella Hangon edustalla viikon 30 lopussa (vasen kuva) ja viikon 31 alussa (oikea kuva). Tuulinen ja sateinen sää on vähentänyt alueen leväkukintoja merkittävästi viime viikosta.
Lataa

Linkit

Suomen ympäristökeskus – Teemme tiedolla toivoa.

Suomen ympäristökeskus
Latokartanonkaari 11
00790 Helsinki

0295 251 000
https://www.syke.fi/fi-FI

On aika siirtyä yksittäisten ympäristöongelmien ratkaisemisesta koko yhteiskunnan läpileikkaavaan kestävyysmurrokseen. Suomen ympäristökeskus (Syke) vaikuttaa tutkimuksella, tiedolla ja palveluilla kestävän yhteiskunnan rakentamiseen. Suomen ympäristökeskus on valtion tutkimuslaitos, jossa työskentelee noin 700 asiantuntijaa ja tutkijaa Helsingissä, Oulussa, Jyväskylässä ja Joensuussa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen ympäristökeskus

Windy and rainy weather has curbed blue-green algae blooms in lakes and sea areas1.8.2024 13:06:49 EEST | Press release

Unstable weather has reduced blue-green algae blooms since last week. Cooled and rainy weather and winds have mixed the water mass and reduced blue-green algae blooms in open sea areas, especially in the Gulf of Finland. The amount of blue-green algae on the coast and inland waters has also decreased compared to last week, but individual abundant blue-green algae deposits are still visible.

Det blåsiga och regniga vädret har dämpat blomningarna av cyanobakterier i sjöar och havsområden1.8.2024 13:05:27 EEST | Tiedote

Det instabila vädret har minskat blomningarna av cyanobakterier sedan förra veckan. Det svalare och regniga vädret och vindarna har blandat ihop vattenmassan och minskat blomningarna av cyanobakterier i öppna havsområden, särskilt i Finska viken. Även vid kusten och i insjöarna har mängden cyanobakterier minskat jämfört med förra veckan, men enstaka rikliga förekomster av cyanobakterier kan fortfarande observeras.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye