DNA Oyj

DNA:n uusi pääkonttori valmistui – nyt jännitetään, tuleeko kukaan paikalle

Jaa

DNA:n uusi pääkonttori on avannut tänään ovensa Helsingin Ilmalassa. Ilmalanlinnaksi kutsuttu toimisto on suunniteltu ja rakennettu yhteistyössä henkilöstön kanssa ja se tuleekin palvelemaan noin tuhannen työntekijän tarpeita. Kyseessä on inspiroiva, hyvinvointia tukeva ja yhteisölliseen työskentelyyn rohkaiseva kohtaamispaikka. Vapaan etätyön mahdollistavasta mutkattoman työn mallista ei kuitenkaan olla DNA:lla luopumassa. Uuden pääkonttorin uskotaan houkuttelevan henkilöstöä toimistolle tästä huolimatta.

DNA:n uusi pääkonttori on avannut tänään ovensa Helsingin Ilmalassa.
DNA:n uusi pääkonttori on avannut tänään ovensa Helsingin Ilmalassa.

DNA tunnetaan erinomaisesta työkulttuuristaan, jonka keskiössä on hyvinvoiva henkilöstö. Tärkein tausta-ajatus DNA:n uuden pääkonttorin suunnittelussa onkin ollut kehittää henkilöstökokemusta. Tavoitteena on ollut yhteisöllinen ja hyvinvointia tukeva kohtaamispaikka.

”Uuden toimitilan suunnittelu on edennyt henkilöstön ehdoilla. Yhdessä DNA:laisten kanssa syntyi jo viime vuonna toimitilastrategia, joka inspiroituu kodista ja rakentaa sekä hyvinvointia että yhteisöllisyyttä. DNA:lla on kuitenkin pitkään vallinnut mutkaton työkulttuuri, jossa lähes jokaisella on vapaus päättää itse työnsä tekemisen tavoista ja paikoista. Siksipä nyt on jännittävää nähdä, miten uusi toimitila otetaan vastaan, ja millaiseksi sen käyttöaste muodostuu”, DNA:n rahoitus- ja hallintojohtaja Jaakko Happo kertoo.

Vaikka DNA:n mutkattoman työn malli on ollut käytössä jo yli kymmenen vuotta, lisäsi korona-aika etätyön määrää entisestään. Tämän seurauksena DNA:n henkilöstökyselyissä on viime vuosina korostunut tarve yhteisöllisyyteen. Tähän toiveeseen DNA:lla on haluttu reagoida, mikä vaikutti myös päätökseen rakennuttaa uusi pääkonttori.

”Koska rakennus on uusi, olemme päässeet toteuttamaan tilat juuri meidän tarpeisiimme. Uskon, että Ilmalanlinnasta muodostuu nyt tärkeä työskentely- ja kohtaamispaikka, joka tuo lisäarvoa henkilöstölle, ja jonne myös yhteistyökumppaneiden on helppo saapua. Toimisto sijaitsee hyvien julkisten yhteyksien äärellä, aivan Ilmalan juna-aseman vieressä ja raitiolinja 9:n päätepysäkillä", kertoo Happo.

DNA:n vanha pääkonttori sijaitsi Käpylässä vuodesta 2012 tähän kesään saakka. Uusi Ilmalanlinnan toimipiste palvelee noin tuhatta DNA:n työntekijää.

Tilat mitoitettu todellisen tarpeen mukaan

Heinäkuun ajan DNA:lla ei ollut muuton vuoksi avoinna olevaa pääkonttoria lainkaan. Niinpä alueen tuhatpäisestä henkilöstöstä ne, jotka eivät olleet kesälomalla, työskentelivät mutkattomasti esimerkiksi kotoa, mökiltä, toimistohotelleilta tai muiden paikkakuntien konttoreilta käsin.

”Etätyöskentely heinäkuussa sujui ongelmitta, ja oli jälleen hieno osoitus DNA:n mutkattoman mallin hyödyistä. Vaan mihin fyysistä toimistoa sitten tarvitaan? Tähän kysymykseen olemme pyrkineet löytämään monia vastauksia suunnitteluprosessin aikana. Laaja joukko henkilöstöä on ollut suunnittelussa mukana, antanut mielipiteitä ja edesauttanut päätöksentekoa. Yhteen tulemisen ja yhdessä tekemisen tarve korostui selvästi”, Happo kertoo.

Suunnitteluprosessin aikana kävi selväksi, että sekä etätyölle että toimistolle on paikkansa. Se, mikä kulloinkin on paras ratkaisu, tiedetään parhaiten henkilö- ja tiimikohtaisesti. Pakottamista suuntaan tai toiseen ei tarvita siis jatkossakaan. Tämä oivallus näkyy konkreettisesti uusien tilojen mitoituksessa.

”Jos aivan kaikki pääkonttorin työntekijät tulisivat yhtaikaa toimistolle, ei kaikille ole istumapaikkaa. Tämä on hyväksytty asia, josta ei muodostune ongelmaa. Tiiviimmässä tilassa myös työkaverin kohtaaminen on helpompaa. Meillä säilyy vapaus tehdä työ mistä vain, ja kotitoimistojensa lisäksi työntekijät voivat hyödyntää vapaasti myös DNA:n tarjoamia toimistohotelleja”, Happo kuvailee.

Ilmalanlinnan materiaalivalinnoissa on pyritty kuvantamaan DNA:n luottamukseen pohjaavaa ja vapaata työkulttuuria myös fyysisessä ympäristössä. Henkilöstön lukuisia toiveita on ollut perkaamassa ja viemässä käytäntöön joukko ulkopuolisia toimitilasuunnittelun ammattilaisia. Valituilla ratkaisuilla on pyritty luomaan kodinomaista tunnelmaa.

Suunnittelussa alusta asti mukana ollut Happo on hyvin tyytyväinen lopputulokseen. Esimerkiksi toimiston avarat taukotilat sijaitsevat keskeisellä paikalla ja ovat kaikille työntekijöille yhteisiä. Näin myös paljon kaivattuja kohtaamisia kahvikoneella pääsee syntymään aiempaa enemmän.

”Ja onpa muuten siihen kahvin laatuunkin panostettu aivan erityisen paljon – henkilöstöraatien mielipiteitä kuunnellen”, Happo lisää.

DNA:n uusi käyntiosoite:

DNA Oyj

Ilmalantori 4, 00240 Helsinki

00240 Helsinki

 

DNA:n postiosoite säilyy ennallaan:

DNA Oyj

PL 10

01044 DNA


Lisätietoja medialle:

rahoitus- ja hallintojohtaja Jaakko Happo, DNA Oyj, puh. 044 044 8018, jaakko.happo@dna.fi
DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi

Lisätietoja toimitilan suunnittelusta: https://corporate.dna.fi/toimitilat

Kuvat

DNA:n uusi pääkonttori on avannut tänään ovensa Helsingin Ilmalassa.
DNA:n uusi pääkonttori on avannut tänään ovensa Helsingin Ilmalassa.
Lataa
Lataa
Lataa
Lataa
Lataa
Lataa
Lataa
Lataa
Lataa
Lataa

DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Tehtävämme yhteiskunnassa on yhdistää tärkeimmät. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. DNA:n asiakkaat ovat jo vuosien ajan olleet mobiilidatan käyttömäärissä maailman kärkijoukossa. DNA:lla on noin 3,7 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Yhtiö on palkittu lukuisia kertoja erinomaisena työantajana ja perheystävällisenä työpaikkana. Vuonna 2023 liikevaihtomme oli 1 067 miljoonaa euroa ja yhtiössä työskentelee noin 1 700 henkilöä ympäri Suomea. DNA on osa Telenoria, joka on Pohjoismaiden johtava tietoliikenneyhtiö. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi - http://www.dna.fi, X:ssä @DNA_fi, Facebookissa @DNA.fi ja LinkedInissä @DNA-Oyj.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj

DNA:n tutkimus: Älä häiritse -tilan käytössä valtava harppaus vuoden aikana12.7.2024 10:00:00 EEST | Tiedote

Yli kolmasosa 16–24-vuotiaista suomalaisista on rajoittanut puhelimensa parissa tai internetissä viettämäänsä aikaa, kertoo DNA:n yli tuhannen vastaajan Digitaalinen elämä 2024 -tutkimus. Suosituimmat keinot digivapaiden hetkien pyhittämiseksi ovat muunlaisen ajanvietteen lisääminen arjessa, puhelimen käytön rajoittaminen ennen nukkumaanmenoa ja puhelimen pitäminen äänettömällä ainakin osan päivästä. Suurinta kasvua edellisvuoteen verrattuna nähdään Älä häiritse -tilan käytössä: vuosi sitten keinoon turvautui 16 prosenttia digirajoittamista harjoittavista vastaajista, nyt peräti 27 prosenttia.

DNA survey: Enormous surge in the use of Do Not Disturb mode in the past year12.7.2024 10:00:00 EEST | Press release

Over a third of 16–24-year-old Finns have cut down on the time they spend on their phone or the Internet, reveals DNA’s Digital Life 2024 survey of over 1,000 respondents. The most popular ways of cutting down on screen time are engaging in other pastimes, restricting phone usage before bed and keeping one’s phone muted for at least part of the day. The method that has gained the most traction since last year has been the use of Do Not Disturb mode. Last year, the mode was used by 16% of respondents who were restricting their digital device use. Now, that proportion has climbed to 27%.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye