Vapriikki

Vapriikilla ennätyskesä

Jaa

Vapriikki takoi tänä kesänä huikean kävijäennätyksen. Kesä-heinäkuussa museokeskuksessa vieraili yhteensä 58 600 kävijää, mikä on yli 4000 asiakasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Kävijöitä kiinnosti ennen kaikkea Manserock-näyttely, mutta myös Kivimuseon juhlanäyttely Kiven voima.

Kiven voima -näyttely on kiinnostanut etenkin lapsiperheitä Vapriikissa tänä kesänä.
Kiven voima -näyttely on kiinnostanut etenkin lapsiperheitä Vapriikissa tänä kesänä. Saarni Säilynoja/Vapriikin kuva-arkisto

-Alkuvuosi on ollut Vapriikille menestyksekäs, toteaa erityisasiantuntija Marjo-Riitta Saloniemi.

-Jännittävää nähdä, miten yleisö ottaa vastaan lokakuussa avautuvan kansainvälisen Songlines – Australian seitsemän sisarta -näyttelyn, joka myös tuo käyttöön uuden näyttelytilan Vapriikissa.

Manserock-näyttely avatui helmikuussa, ja siitä tuli heti niin tamperelaisten kuin muunkin Suomen suosikkinäyttely. Näyttelyssä kerrotaan Manserockin syntytarina, ja esillä on laaja kattaus rockmuistoja: muun muassa soittimia, esiintymisasuja, fanitavaraa, tuttuja ja tuntemattomia valokuvia keikoilta ja keikkabusseista sekä videotaltiointeja.

Kiven voima on avoinna vain kesän 2024, näyttely päättyy tulevana sunnuntaina 4.8. Kiven voima esittelee näyttävästi kivien ja mineraalien ihmeellistä maailmaa ja satoja kivimaailman aarteita kaikkialta ympäri planeettaamme, ja vähän avaruudestakin.

Avainsanat

Kuvat

Kiven voima -näyttely on kiinnostanut etenkin lapsiperheitä Vapriikissa tänä kesänä.
Kiven voima -näyttely on kiinnostanut etenkin lapsiperheitä Vapriikissa tänä kesänä.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Vapriikissa viihtyvät kaikenikäiset museovieraat. Voit tutustua kerralla yli kymmeneen näyttelyyn. Historiaa, luonnontieteitä ja tekniikkaa. Vapriikki kuuluu Tampereen historiallisiin museoihin, joita ovat myös Museo Milavida ja Amurin museokortteli.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vapriikki

Adoptoi monumentti -näyttely avautuu Pälkäneellä30.5.2024 14:10:39 EEST | Tiedote

Adoptoi monumentti -vapaaehtoistoiminta täyttää tänä vuonna 15 vuotta! Juhlavuoden kunniaksi Pirkanmaan maakuntamuseo on toteuttanut näyttelyn, joka kiertää toiminnassa mukana olevia kuntia toukokuusta alkaen. Seuraavaksi näyttely avautuu Pälkäneen kirjastolla maanantaina 3.6. klo 15. Avajaiset ovat kaikille avoimet. Avajaisissa arkeologi Ulla Moilanen kertoo Pälkäneen rauniokirkon kaivausten uusimmista tuloksista. Lisäksi Kirkkoherra Jari Kemppainen valottaa Pyhän Mikaelin kirkon kirkollista elämää. Tervetuloa mukaan!

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye