Olas Group Oy

Olas Groupin alkuvuoden myynti kasvoi viime vuodesta – kannattava kasvu jatkuu

Jaa

Pääkaupunkiseudulla puurakenteisia maalämpökoteja valmistava Olas Group on jatkanut vahvaa kasvuaan vuoden 2024 ensimmäisen seitsemän kuukauden aikana. Asuntojen myynti on kasvanut 20%:lla verrattuna viime vuoden vastaavaan aikaan, mikä on selkeä osoitus asiakkaiden luottamuksesta vakavaraiseen rakennuttajaan.

Olas Group vahva kasvu on jatkunut vuoden 2024 ensimmäisen seitsemän kuukauden aikana
Olas Group vahva kasvu on jatkunut vuoden 2024 ensimmäisen seitsemän kuukauden aikana

Asuntojen kasvanut kysyntä näkyy liikevaihdon kasvuna

Asuntojen vetovoimaisuudesta kertoo se, että asuntojen kysyntä on kolminkertaistunut verrattuna viime vuoden vastaavaan ajankohtaan. Esimerkiksi yksi Espoossa sijaitsevista uudiskohteista myytiin loppuun ennätysajassa: vain neljässä viikossa. Tämä osoittaa, että Olas Groupin puurakenteiset maalämpökodit vastaavat hyvin asiakkaiden odotuksiin ja tarpeisiin. 

Jo nyt Olas Group on varmistanut liikevaihdon kasvavan yli 20 miljoonaan euroon vuonna 2024. “Ennustamme liikevaihdon kasvavan vähintään 20 %:a tänä vuonna viime vuoteen verrattuna”, yhtiön toimitusjohtaja Markus Alitalo sanoo. Jatkuva ja hallittu kasvu asuntomarkkinoilla vahvistaa yhtiön asemaa luotettavana ja haluttuna toimijana. 

Olas Groupin toimitusjohtaja näkee merkkejä uudisasuntojen kaupan elpymisestä

Toimitusjohtaja Markus Alitalo näkee Olas Groupin alkuvuoden vahvan tuloksen osoituksena uusien perheasuntojen kaupan elpymisestä. ”Asiakkaat tekevät hanakammin varauksia asunnoista ja lähes aina varaus johtaa kauppaan. Korkojen voimakas lasku viime aikoina on myös innostanut asiakkaita asuntokaupoille ja vaikuttaa siltä, että lainansaanti on helpottunut. Ehkäpä myös edellisen asunnon myynti on hieman nopeutunut ”, Alitalo toteaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Olas Groupin alkuvuoden kysyntä ennakoi tervettä kasvua vuodelle 2024
Olas Groupin alkuvuoden kysyntä ennakoi tervettä kasvua vuodelle 2024
Lataa
Olas Groupin asuntojen kysyntä on kolminkertaistunut verrattuna viime vuoden vastaavaan ajankohtaan
Olas Groupin asuntojen kysyntä on kolminkertaistunut verrattuna viime vuoden vastaavaan ajankohtaan
Lataa
Jo nyt Olas Group on varmistanut liikevaihdon kasvavan yli 20 miljoonaan euroon vuonna 2024
Jo nyt Olas Group on varmistanut liikevaihdon kasvavan yli 20 miljoonaan euroon vuonna 2024
Lataa
Yksi Espoossa sijaitsevista uudiskohteista myytiin loppuun ennätysajassa
Yksi Espoossa sijaitsevista uudiskohteista myytiin loppuun ennätysajassa
Lataa
”Asiakkaat tekevät hanakammin varauksia asunnoista ja lähes aina varaus johtaa kauppaan”, yhtiön toimitusjohtaja Markus Alitalo toteaa.
”Asiakkaat tekevät hanakammin varauksia asunnoista ja lähes aina varaus johtaa kauppaan”, yhtiön toimitusjohtaja Markus Alitalo toteaa.
Lataa
Olas Groupin uusimpiin hankkeisiin kuuluva, Heiniemessä sijaitseva Espoon Järvilintu on yksi kysytyimmistä uudiskohteista
Olas Groupin uusimpiin hankkeisiin kuuluva, Heiniemessä sijaitseva Espoon Järvilintu on yksi kysytyimmistä uudiskohteista
Lataa
Olas Groupin uusimpiin hankkeisiin kuuluva, Mankkaalla sijaitseva Espoon Metso on yksi kysytyimmistä uudiskohteista
Olas Groupin uusimpiin hankkeisiin kuuluva, Mankkaalla sijaitseva Espoon Metso on yksi kysytyimmistä uudiskohteista
Lataa
Olas Group on perustamisestaan asti kasvanut yhdeksi pääkaupunkiseudun johtavista pientalokotien rakentajista
Olas Group on perustamisestaan asti kasvanut yhdeksi pääkaupunkiseudun johtavista pientalokotien rakentajista
Lataa

Linkit

Maalämpökoteja pohjoisen puusta

Olas rakentaa maalämpökoteja pohjoisen puusta pääkaupunkiseudun halutuimmille paikoille. Yhtiö keskittyy toiminnassaan olennaiseen: tonttien hankkimiseen, suunnitteluun, luvituksiin ja asiakaspalveluun. Rakentamistyöt ja urakat ulkoistetaan, jotta yhtiö voi keskittyä tarjoamaan asiakkailleen parasta mahdollista palvelua. Lämmitysmuotona on aina tontin mahdollistaessa ekologinen ja käyttäjälle edullinen maalämpö, minkä lisäksi asunnoissa on aurinkopaneelivaraukset.  

Olas on perustamisestaan vuodesta 2017 asti kasvanut hallitusti yhdeksi pääkaupunkiseudun johtavista pientalokotien rakentajista. Se kuuluu talousluvuiltaan toimialansa vahvimpiin yrityksiin: liikevaihto vuonna 2023 oli 17,7 miljoonaa euroa ja yhtiön luottoluokitus on paras mahdollinen, AAA. Olas tavoittelee 100 M€ liikevaihtoa vuoteen 2028 mennessä.

Olas keskittyy toiminnassaan olennaiseen: hankekehitykseen, myyntiin ja markkinointiin ja asiakaspalveluun.
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye