SDP

SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm: Ketkä tippuvat hallituksen leikkauksien myötä seuraavina kyydistä?

Jaa

SDP:n Niina Malmia suututtaa nähdä, miten hallituksen tekemät sosiaaliturvaleikkaukset ajavat yhä uusia ihmisryhmiä vaikeaan tilanteeseen. Esimerkiksi asunnottomien tilannetta tulisi parantaa takaamalla kohtuuhintainen asuminen. Tähän toivottaisiin hallitukselta nyt todella toimia.

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander

Toimeentulotukien saajamäärän nousu, asunnottomien ja häätöjen määrän kasvu – tässä muutama konkreettinen seuraus hallituksen sosiaaliturvaleikkausista vasta vähän yli vuoden hallituksen toiminnan ajalta. Muun muassa asunnottomia auttavan yhdistyksen Vailla Vakinaista Asuntoa ry:n toiminnassa leikkauksien vaikutukset ovat näkyneet selkeänä avuntarpeen lisääntymisenä.

– Kun leikkauksien seuraukset ovat nähtävissä jo näin pian muun muassa asunnottomien kasvuna ja avuntarpeen lisääntymisenä auttavien yhdistysten toiminnassa, mitä on vielä edessä? Ketkä tippuvat kyydistä seuraavina? Suututtaa ja surettaa.

Hallitus on luvannut toimillaan korjata talouskasvua, mutta tätä kasvua ei ole näkynyt. Alkuvuonna Suomen julkisen talouden velkasuhde ylsi 77,5 prosenttiin. Velka on kasvanut ennätyslukemiin ja kasvu näkyy myös asunnottomien, työttömien ja toimeentulotukea saavien määrässä.

– Sen sijaan, että yhä useampi jää esimerkiksi vailla asuntoa, tulisi meidän taata kohtuuhintaisten asuntojen saatavuus. Tähänkään ei ole hallitukselta tullut tukea, ja rakennusyritykset toisensa perään ilmoittavat konkursseista. Hallituksen paperiin kirjatut kasvutavoitteet ovat kääntyneet päälaelleen. Talouskasvua ei ole tapahtunut eikä tätä kurjistavilla toimilla tullakaan saavuttamaan.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP

SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi: Kokoomus on käymässä seuraavaksi sunnuntailisien kimppuun15.6.2024 15:53:52 EEST | Tiedote

Kokoomus hyväksyi puoluekokouksessaan linjakseen sen, että sunnuntailisät eivät olisi enää turvattu lakisääteisesti, vaan ne vietäisiin paikallisen sopimisen piiriin. Kokoomus ajaa hallituksessa paikallisen sopimisen heikentämistä ja sen jälkeen haluaa siirtää työntekijöiden toimeentulon kannalta merkittävän sunnuntailisän paikallisesti sovittavaksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye