Weekend Festivalin loppuunmyyty perjantaipäivä näkyi ja kuului Vermossa

Jaa

Espoon Vermossa tänä viikonloppuna (2.-3.8.2024) juhlittavan festivaalin loppuunmyyty avajaispäivä toi lavalle tanssimusiikin supertähdet. Festarikansaa hellittiin energisillä esiintymisillä ja Tiestön show huipentui ilotulitukseen. Vermossa kuultiin perjantaina 30 artistia.

Tiëston huikea show’n ilotulitus ja laser valaisivat valaisi Espoon Vermossa.
Tiëston huikea show’n ilotulitus ja laser valaisivat valaisi Espoon Vermossa. Geoffrey Hubbel

Weekend Festivalin perjantaipäivän starttasi kotimaisen tanssimusiikin todellinen edelläkävijä, uuden albumin julkaissut Darude. Maailmanlaajuinen megahitti, kansallislaulun veroinen 'Sandstorm', oli omiaan avaamaan pohjoismaisen tanssimusiikin suurimman festivaalin avajaispäivän. Suomalaisen jälkeen päälavalla nähtiin kansainvälisten artistien vauhdikkaita esiintymisiä. Sub Zero Project räjäytti päälavan ja sai yleisön tanssimaan villisti. Energisistä seteistään tunnettu, tanssimusiikin pioneeriduo Showtek asteli päälavalle seuraavaksi ja tanssitti yleisöä tunnettujen klassikkobiisien kanssa. Hollantilainen DJ tuottaja, Nicky Romero, joka tunnetaan parhaiten urastaan progressiivisen house-musiikin saralla, jatkoi bileitä mm. Aviciin kanssa tehdyn menestysbiisin I Could Be The Onen tahtiin.

Yksi Spotifyn seuratuimmista artisteista, norjalainen Alan Walker, otti haltuun päälavan hämärtyvässä perjantai-illassa. Vuosi toisensa jälkeen Weekend Festivalin artistikyselyiden kärjessä keikkuva supersuosikki onnistuu aina toimittamaan huikean show’n eikä “Fadedin” soidessa jäänyt epäselväksi, kuinka paljon suomalaisyleisö artistia palvoo. Keikan aikana koettiin myös yllätyksiä, kun Robin nousi Walkerin seuraksi lavalle. Festarikansa kuuli useampaan kertaan myös tuttua kieltä, kun norjalainen kiitteli vuolaasti suomalaista yleisöä loistavasta fiiliksestä.

Äärimmilleen viritetylle festarikansalle tarjoiltiin päivän huipentavaa herkkua, kun päälavan illan huikean tunnelman kruunasi hollantilaistähti, legendaarinen Tiësto. Artisti saapui vuosien tauon jälkeen Weekend Festivaliin. Grammy-palkitun artistin esiintymisen myötä massiivisen päälavan 66 laserlaitetta ja yli 1250 wattia lasertehoa tarjosivat festarikansalle Pohjoismaiden suurimman lasershow’n. Grammy-palkittu “the Godfather of EDM” huudatti yleisöä lukuisilla hiteillään, kuten Thank You (Not so Bad). 

Future Stagella kuultiin koko päivä tanssimusiikin biittejä. Minimal Technon kuningas ja FCKNG SERIOUS label levy-yhtiön perustaja Boris Brejcha saapui ensimmäistä kertaa Weekend Festivaliin. Jokerinaamiosta ja keltaisesta kylpyankasta tunnetun artistin lisäksi Future Stagelle nousivat muun muassa muun muassa Moritz Hofbauer ja Ann Clue. Lava on kokonaan Brejchan perustaman kansainvälisen levy-yhtiön artistien kuratoima.

null
Boris Brejcha villitsi yleisöä Future Stagella. Geoffrey Hubbel

House- ja teknomusiikkiin keskittyvän, merikonteilla ympäröidyn intiimin CNNCT-lavan bileet olivat kiistattomat. Perjantaina CNNCT x Taco Bell -lavalla nähtiin vaikuttava kattaus Tech House -lahjakkuuksia: espanjalainen Tech House -tähti Wade, kroatialainen Matroda, hollantilainen Rose Ringed, Ibizan suosikki Miane sekä argentiinalainen virtuoosi Jay De Lys.

Weekend Festivalin ja Taco Bellin järjestämän DJ-kilpailun voittaja Jaydn pääsi esiintymään festivaalin CNNCT x Taco Bell -lavalla.

Festivaalin sisätiloissa sijaitseva klubimainen Genelec-lava tarjosi mahdollisuuden nauttia kotimaisten artistien esiintymisistä ja huippuluokkaisesta äänentoistosta. Lavalla nähtiin monipuolisesti varustettu kattaus mielenkiintoisia DJ-tulokkaita ja artisteja sekä Suomen bassomusiikkiskenen kirkkaimpia kärkinimiä kuten Milla Lehto ja DJ Hapan Korppu. Genelec-lavalla esiintyi myös tuottajakilpailun voittaja Midnight Purple

Weekend Festival on ollut yli 1000 ihmisen yhteisponnistus.

 ”Meille on sydämen asia tuoda tanssimusiikista nauttivat ihmiset yhteen nauttimaan musiikista, fiiliksestä ja Suomen kesästä. On upeaa nähdä porukan fiilis ja mitä tämä musiikki saa heissä aikaan. Tuotanto- ja kenttätiimi sekä viranomaiset ja yhteistyötahomme ansaitsevat hienosta työstä ison kiitoksen”, kiittelee Weekend Festivalin markkinointijohtaja Atro Anttila.


Festivaalissa esiintyvät lauantaina mm. Alesso, Timmy Trumpet, R3HAB sekä Jaxomy. Festivaalin lauantaipäivälle on jäljellä yksittäisiä lippuja.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tiëston huikea show’n ilotulitus ja laser valaisivat valaisi Espoon Vermossa.
Tiëston huikea show’n ilotulitus ja laser valaisivat valaisi Espoon Vermossa.
Lataa
Boris Brejcha villitsi yleisöä Future Stagella.
Boris Brejcha villitsi yleisöä Future Stagella.
Lataa

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Weekend Festival

TACO BELL JA WEEKEND FESTIVAL TUKEVAT YHDESSÄ NUORIA ARTISTEJA13.5.2024 10:30:00 EEST | Tiedote

Taco Bell ja elokuussa Espoon Vermon tapahtumapuistossa järjestettävä Weekend Festival julkaisevat laajan yhteistyökumppanuuden. Yhteistyön ydinajatuksena ja tavoitteena on tukea suomalaista musiikkikulttuuria ja tarjota nuorille nouseville artisteille mahdollisuuksia ja alustan läpimurtoon omalla musiikkiuralla. Weekend Festival ja Taco Bell järjestävät DJ-kilpailun, jonka voittaja pääsee esiintymään festivaaliin CNNCT x Taco Bell -lavalle.

WEEKEND FESTIVAL JULKAISEE PÄÄLAVAN KIINNITYKSIÄ – OHJELMA ON NYT VALMIS29.4.2024 09:00:00 EEST | Tiedote

Weekend Festival saa lisää kansainvälistä vahvistusta, kun hollantilaiset Nicky Romero ja R3HAB liittyvät Weekend Festivalin tähtikaartiin. Molemmat esiintyvät festivaalin päälavalla. Festivaalin artistikattaus tuo elektronisen tanssimusiikin eliitin elokuussa Espooseen Vermon tapahtumapuistoon. Pääesiintyjinä 2.-3.8.24 järjestettävässä festivaalissa nähdään lisäksi Tiësto, Alan Walker, Timmy Trumpet sekä Alesso. Festivaalin koko artistikattaus on nyt julkaistu.

WEEKEND FESTIVAL JA GENELEC ETSIVÄT TULEVAISUUDEN TÄHTEÄ19.4.2024 09:00:00 EEST | Tiedote

Elokuussa Espoon Vermon tapahtumapuistossa järjestettävä Weekend Festival on lisännyt ohjelmaan joukon kovassa nosteessa olevia kotimaisia artisteja. Samalla festivaali julkaisee mittavan yhteistyön suomalaisen kaiutinvalmistaja Genelecin kanssa. Yhteistyön ytimessä on tukea suomalaista musiikkikulttuuria ja tarjota nuorille nouseville artisteille mahdollisuuksia esiintyä niin festivaalissa kuin sitä ennen järjestettävissä Live from Forum -livelähetyksissä. Livestreamit lähetetään kauppakeskus Forumista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye