Yli 1000 vapaaehtoista turvaa koululaisten tietä koulujen alkaessa
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Koulutien turvaajat -kampanja käynnistyy tällä viikolla. Kouluteiden turvaamiseen osallistuu yli 1000 vapaaehtoista noin 200 koululla eri puolilla Suomea. Vapaaehtoiset päivystävät koulujen alkaessa huomioliivit päällä suojateillä koulujen läheisyydessä. He muistuttavat autoilijoita ja muita teillä liikkujia hiljentämään vauhtia, kun sadat tuhannet lapset ilmestyvät liikenteeseen kesäloman jälkeen.
Mannerheimin Lastensuojeluliitto kampanjoi turvallisemman koulutien puolesta nyt ympäri Suomen. Aiemmin kouluteitä on turvattu pääkaupunkiseudulla sekä yksittäisillä paikkakunnilla.
"Koulutien turvaajien tarkoitus on kiinnittää autoilijoiden huomio erityisesti pieniin liikkujiin ja turvata koululaisten suojatien ylitykset. Ekaluokkalaiset vasta opettelevat liikennekäyttäytymistä ja heidän havaitsemisensa voi olla haastavaa ja käytös toisinaan arvaamatonta. Vapaaehtoisten tehtävä ei ole ohjata liikennettä, vaan toimia huomion herättäjinä", MLL:n viestintä- ja varainhankintajohtaja Leena Poutanen kertoo.
Koulutien turvaajia tarvitaan, sillä Liikenneturvan mukaan jopa puolet alakouluikäisten lasten loukkaantumisista tapahtuu nimenomaan suojatietä ylitettäessä. Viimeisen kolmen vuoden aikana liikenteessä kuoli keskimäärin yksi alakouluikäinen vuosittain. Vuosittain liikenteessä loukkaantuu keskimäärin 120 alakouluikäistä. Vaikka loukkaantuneiden määrä on vähentynyt neljänneksellä viimeisen kymmenen vuoden aikana, tilanne näyttää juuri nyt huolestuttavalta: kesäkuuhun mennessä liikenteessä on tänä vuonna menehtynyt jo kuusi alle 15-vuotiasta.
Kumppaneilta tukea ja vapaaehtoisia
Turvallisen koulutien varmistaminen on innostanut mukaan myös yrityksiä. Kampanjan tukijoina toimivat Varova ja LähiTapiola.
"Logistiikan palveluyrityksenä toimivan Varovan tarkoitus on ’Välitämme’. Sen puitteissa tuntui luontevalta laajentaa tukitoimintaamme MLL:n kanssa myös koulutietä turvaavaan kampanjaan varsinkin, kun myös meidän kuljettamamme lähetykset liikkuvat aina vähintään osan matkasta maanteillä. Kampanjaan osallistuminen tuo uuden, konkreettisen ja hauskan tavan syventää jo pidempään MLL:n kanssa tekemäämme yhteistyötä käytännönläheisesti. Haluamme välittää ja edistää tukemista laajemmin", toteaa Varovan toimitusjohtaja Mikko Vihanto.
LähiTapiola osallistuu kouluteiden turvaamiseen taloudellisen panoksen lisäksi tarjoamalla konkreettisia käsipareja. Monella paikkakunnalla LähiTapiolan alueyhtiöiden työntekijät jalkautuvat kouluille vapaaehtoisiksi koulutien turvaajiksi.
"Haluamme olla vaikuttavan vastuullisuuden edelläkävijä toimialallamme. Yhdessä asiakkaidemme kanssa voimme olla parempia myös vahinkojen ennaltaehkäisyssä. Paikallinen asiantuntijuutemme ja paikalliset elämänturvaajamme ovat tässä työssä suurin etumme. Paras vahinko on sellainen, jota ei koskaan tapahdu", kertoo LähiTapiolan ennaltaehkäisytyön kehityspäällikkö Jussi Riikonen.
Lisätietoja:
Leena Poutanen, Mannerheimin Lastensuojeluliiton viestintä- ja varainhankintajohtaja, puh. 050 598 0601
Avainsanat
Mannerheimin Lastensuojeluliitto on avoin kansalaisjärjestö, joka edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia. MLL:n tavoitteena on lapsiystävällinen Suomi. MLL tarjoaa eri elämäntilanteissa vertaistukea, monipuolista toimintaa sekä osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksia. Suomen suurimpaan lastensuojelujärjestöön kuuluu 71 000 jäsentä, 532 paikallisyhdistystä, 10 piirijärjestöä ja keskusjärjestö. /www.mll.fi - http://www.mll.fi/
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Mannerheimin Lastensuojeluliitto
Lasten ja nuorten murheet eivät jää joulutauolle – 116 111, chat ja Nuorten tukilinja päivystävät jouluna16.12.2024 07:45:00 EET | Tiedote
Lasten ja nuorten murheet eivät katso kalenteria. MLL:n Lasten ja nuorten puhelin 116 111 ja chat ovat avoinna vuoden jokaisena päivänä – myös jouluna. Puhelimessa ja chatissa päivystetään joulun aikaan päivittäin kello 17-20. Nuorten tukilinja päivystää läpi arkipyhien ma-pe klo 20-00.
MLL:n Lasten ja nuorten puhelin 116 111 ja chat järjestää maratonpäivystyksen Lapsen oikeuksien päivänä19.11.2024 08:18:35 EET | Tiedote
MLL:n Lasten ja nuorten puhelimessa 116 111 ja chatissa järjestetään maratonpäivystys Lapsen oikeuksien päivänä keskiviikkona 20. marraskuuta. Palvelut ovat avoinna kello 12–20, ja Nuorten Tukilinja jatkaa numerossa 116 111 päivystystä puoleenyöhön.
Nedskärningarna i den sociala tryggheten fördjupar fattigdomen i barnfamiljer – Jul i Sinnet -insamlingen skänker julglädje till mindre bemedlade familjer14.11.2024 10:05:00 EET | Pressmeddelande
Fattigdom bland barnfamiljer är ett stort samhällsproblem i Finland. Omkring 130 000 barn, eller 13% av alla barn, lever i låginkomstfamiljer. Nedskärningarna i den sociala tryggheten har ytterligare förvärrat situationen för utsatta barnfamiljer. Mannerheims barnskyddsförbunds och Finlands Röda Kors Jul i Sinnet -insamling inleds 14.11 och den kommer att glädja mindre bemedlade barnfamiljer genom att dela ut 18 000 matpresentkort till jul.
Social security cuts deepen poverty among families with children – Good Holiday Spirit collection brings joy to the holiday season of low-income families14.11.2024 10:00:00 EET | Tiedote
Poverty among families with children is a major social problem in Finland. Around 130,000 children, or 13% of all children, live in low-income families. Cuts to social security have further exacerbated the plight of families in a vulnerable situation. Starting on 14 November, the Good Holiday Spirit collection, organised by the Mannerheim League for Child Welfare and the Finnish Red Cross, will bring joy to low-income families by distributing 18,000 food gift vouchers for Christmas.
Sosiaaliturvaleikkaukset syventävät lapsiperheköyhyyttä - Hyvä joulumieli -keräys tuottaa iloa vähävaraisten perheiden jouluun14.11.2024 10:00:00 EET | Tiedote
Lapsiperheköyhyys on suuri yhteiskunnallinen ongelma Suomessa. Noin 130 000 lasta, eli 13 % kaikista lapsista, elää vähävaraisissa perheissä. Sosiaaliturvan leikkaukset ovat entisestään syventäneet haavoittuvassa asemassa olevien lapsiperheiden ahdinkoa. Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja Suomen Punaisen Ristin Hyvä joulumieli -keräys käynnistyy 14.11. ja tuottaa iloa vähävaraisille lapsiperheille jakamalla 18 000 ruokalahjakorttia jouluksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme