Koodi / Sisu ryKoodi / Sisu ry

Koodikoulun toinen opiskelijahaku käynnistyi – ennätysmäärä hakijoita jo alkuvaiheessa

Jaa

Kood/Sisu, vuonna 2024 toimintansa aloittanut ohjelmistokehittäjien koulu, on avannut verkkosivuillaan toisen opiskelijahakunsa. Haku käynnistyi heinäkuun puolivälissä. Sprinttitapahtumiin on avoinna rajattu määrä paikkoja ja niitä on jäljellä enää muutama. Uusi opiskelijaryhmä aloittaa opintonsa koodikoulussa tammikuussa 2025.

Henkilö työskentelee kannettavalla tietokoneella avokonttorissa.
Lotta Poutiainen oli jo pitkään harkinnut alanvaihtoa ja arvostaa erityisesti sitä, että koodikoulussa opinnot voi suorittaa joustavasti paikasta ja ajasta riippumatta. (Kuva: Arto Holopainen, kood/Sisu)

"On ollut huippua huomata, että sana on kiirinyt ja moni on maininnut kuulleensa koulustamme kavereidensa kautta. Toisen haun aloitus on ollut vauhdikas, ja hakijamäärä on jo tässä vaiheessa moninkertainen verrattuna ensimmäiseen opiskelijahakuun. Hakijajoukon monimuotoisuus on jälleen kerran erityisen huomattavaa. Tällä hetkellä hakijoita on 38 eri kansallisuudesta," koodikoulun johtaja Laura Nykänen kertoo.

Uusi verkkotapahtuma osana hakuprosessia

Koodikoulun hakuprosessi koostuu kahdesta vaiheesta. Ensimmäinen vaihe on verkkosivujen kautta suoritettava nettitesti, joka on avoinna ympäri vuorokauden. Testin läpäisseet hakijat voivat ilmoittautua kolmiviikkoiselle valintakoejaksolle eli sprintille. Sprintin kaksi ensimmäistä viikkoa järjestetään Kuopiossa, ja kolmas viikko suoritetaan etänä.

Syys-lokakuussa järjestettävissä sprinteissä on rajallinen määrä paikkoja, ja haku sulkeutuu paikkojen täyttyessä. Mahdollisia peruutuspaikkoja voidaan avata myöhemmin.

Uutena osana hakuprosessia on tullut Online check-in -verkkotapahtuma, johon hakijoiden on osallistuttava ennen sprinttiä. Tapahtumassa hakijat saavat kattavan käsityksen kolmiviikkoisen valintakoejakson toiminnasta ja odotuksista.

"Viimeksi monet hakijat yllättyivät siitä, että sprinteillä ensimmäiset kaksi viikkoa on oltava paikan päällä Kuopiossa, vaikka opinnot voi suorittaa myöhemmin etänä," Nykänen taustoittaa.

Ensimmäinen opiskelijaryhmä etenee hyvää vauhtia

Koodikoulun ensimmäinen opiskelijaryhmä aloitti opinnot maaliskuun lopussa. Ryhmään valikoitui 150 opiskelijaa, joista monet ovat alanvaihtajia. Yksi heistä on aiemmin restonomiksi kouluttautunut Salla Ripatti. Hän haki opiskelemaan kood/Sisuun, koska edellisen alan työtehtävät eivät enää tarjonneet riittävästi kehittymismahdollisuuksia.

”Elintarviketehtaassa ja kaupassa työskennellessä oli tunne, että tehtävät eivät tarjonneet tarpeeksi haasteita. Koin, että taitoni menevät hukkaan,” Ripatti kuvailee.

”Koulun konsepti oli minulle entuudestaan tuttu, ja lopulliseksi valintakriteeriksi kood/Sisussa osoittautui sijainti. Alanvaihtajana hakupäätöstä helpotti myös se, että pystyin hakemaan koulutukseen ilman aiempaa kokemusta ohjelmistokehityksestä,” hän kertoo.

Myös Lotta Poutiainen, joka työskenteli aiemmin koru- ja jalometallimuotoilijana, koki ohjelman sopivaksi valinnaksi.  Poutiainen arvosti erityisesti koulutuksen kompaktia kestoa.

”Olin jo pitkään harkinnut alanvaihtoa. Ajatus siitä, että pitäisi kouluttautua taas esimerkiksi neljä vuotta uudelle alalle nosti kuitenkin kynnystä lopullisen päätöksen tekoon. Viimeisen vuoden aikana ohjelmointi tuli oman tuttavapiirin kautta tutummaksi ja aloin kiinnostua alan koulutusvaihtoehdoista. Pidin siitä, että tässä ohjelmassa opinnot eivät ole paikka- tai aikasidonnaisia. Koen myös ohjelmointialan työtarjonnan edellistä alaa monipuolisempana,” Poutiainen kertoo.

Kood/Sisun koulutusohjelma perustuu virolaisen koodikoulun kood/Jõhvin konseptiin. Kaksivuotisen koulutusohjelman oppiminen tapahtuu verkkoalustalla, joka mahdollistaa opinnot täysin etänä, paikan päällä tai hybridinä.  Kouluun voi hakea kood/Sisun verkkosivuilla osoitteessa koodsisu.fi

kood/Sisu on vuonna 2023 Kuopioon perustettu koodikoulu, jossa opiskellaan intensiivisesti, tiiviissä yritysyhteistyössä, kansainvälisessä ympäristössä ja monipuolisissa tiimeissä.  Kood/Sisu erottuu perinteisistä oppilaitoksista siinä, että opintoja tehdään verkkoalustalla, jossa opiskelijat ratkaisevat itsenäisesti ja yhdessä käytännönläheisiä projektitehtäviä. Opiskelu tapahtuu itseohjautuvasti, sillä koulussa ei ole oppitunteja, opettajia tai luokkahuoneita. Koodikoulun opetuskieli on englanti. Opiskelu koodikoulussa on maksutonta. Opinnot voi suorittaa etänä, paikan päällä Kuopiossa tai hybridinä. Koodikoulun perustajajäseniin kuuluvat Istekki, Normet, Novapolis, Kuopion alueen kauppakamari, Osuma Henkilöstöpalvelut, OP Ryhmä, Ponsse sekä Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä. Etelä-Savon ELY-keskus rahoittaa Koodi/Sisu – koodikoulu Pohjois-Savoon -hanketta Euroopan sosiaalirahastosta (ESR+).

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Henkilö työskentelee kannettavalla tietokoneella avokonttorissa.
Lotta Poutiainen oli jo pitkään harkinnut alanvaihtoa ja arvostaa erityisesti sitä, että koodikoulussa opinnot voi suorittaa joustavasti paikasta ja ajasta riippumatta. (Kuva: Arto Holopainen, kood/Sisu)
Lataa
Lotta Poutiainen (Kuva: Arto Holopainen, kood/Sisu)
Lotta Poutiainen (Kuva: Arto Holopainen, kood/Sisu)
Lataa
Salla Ripatin päätöstä hakea koodikouluun helpotti se, että koulutukseen voi päästä ilman aiempaa kokemusta ohjelmistokehityksestä. (Kuva: Arto Holopainen, kood/Sisu)
Salla Ripatin päätöstä hakea koodikouluun helpotti se, että koulutukseen voi päästä ilman aiempaa kokemusta ohjelmistokehityksestä. (Kuva: Arto Holopainen, kood/Sisu)
Lataa
Salla Ripatti (Kuva: Arto Holopainen, kood/Sisu)
Salla Ripatti (Kuva: Arto Holopainen, kood/Sisu)
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Koodi / Sisu ry on joulukuussa 2022 perustettu voittoa tavoittelematon yhdistys. Yhdistyksen perustajajäseniin kuuluvat Istekki, Normet, Novapolis, Kuopion alueen kauppakamari, OP Ryhmä, Osuma Henkilöstöpalvelut, Ponsse sekä Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä. Yhdistyksen tavoitteena on perustaa Pohjois-Savoon yksityinen, yritysvetoinen koodikoulu sekä johtaa ja hallinnoida koulun toimintaa.

Yhdistys koordinoi Koodi/Sisu - koodikoulu Pohjois-Savoon -hanketta. Hankkeella tuetaan koulun toiminnan käynnistämistä vaiheittain ja vastataan yritysten osaajapulaan. Etelä-Savon ELY-keskus rahoittaa hanketta Euroopan sosiaalirahastosta (ESR+). Hankkeen toteutusaika on 17.3.2023–30.6.2026. Novapolis ja Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä toimivat hankkeen osatoteuttajina.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Koodi / Sisu ry

Kood/Sisu koodikoulun ensimmäiset opiskelijat aloittavat opinnot – opiskelijaryhmä erittäin moninainen22.3.2024 09:05:08 EET | Tiedote

Yritysvetoisen Kood/Sisu koodikoulun ensimmäinen opiskelijaryhmä on valittu. Haun läpäisi 150 opiskelijaa kahden tuhannen hakijan joukosta. Opiskelijat aloittavat opintonsa maanantaina 25. maaliskuuta. He edustavat 19 eri maata, kuten Ukrainaa, Espanjaa, Egyptiä ja Kiinaa. Valituista opiskelijoista 45 prosenttia asuu Pohjois-Savossa ja 15 prosenttia pääkaupunkiseudulla.

Uusi koodikoulu Pohjois-Savossa yhdistää voimansa Virossa toimivan koodikoulun kanssa1.11.2023 08:37:18 EET | Tiedote

Pohjois-Savossa alkuvuonna 2024 avautuva yksityinen koodikoulu, kood/Sisu, on solminut merkittävän sopimuksen Virossa toimivan koodikoulun, kood/Jõhvin, kanssa. Kolmivuotinen sopimus syventää tiedonvaihtoa, tiivistää yhdessä tekemistä ja vahvistaa yhteyksiä koulujen opiskelijoiden sekä yritysten välille. Samalla se tukee ohjelmointiosaamisen kehittymistä Suomessa ja Virossa sekä edistää ohjelmointikoulutuksen kansainvälistymistä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye