20-vuotiasta Espoon hiippakuntaa juhlitaan istuttamalla omenapuita – Juhlapäivässä mukana vieras Myanmarista
Merkkivuoden kunniaksi jokaiseen seurakuntaan istutetaan omenapuu. Sunnuntaina 1. syyskuuta Espoon seurakunnissa vietetään luomakunnan messua, Matinkappelille saapuu vieras Myanmarin evankelisluterilaisesta kirkosta ja Karakappelilla tanssitaan kansainvälisiä tansseja. Illan konsertissa Olarin kirkossa soi liedmusiikki Ukrainan koululaisten hyväksi.
Espoon hiippakunnan perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 20 vuotta. Juhlan kunniaksi Espoon hiippakunnan tuomiokapituli lahjoittaa hiippakunnan jokaiseen seurakuntaan perheomenapuun taimen. Puun istuttaminen symboloi toivoa ja luottamusta tulevaisuuteen. Hangosta Mäntsälään ulottuvan hiippakunnan seurakuntiin istutetaan yhteensä kaksikymmentä omenapuuta.
Espoon ja Kauniaisten alueella puut tullaan istuttamaan Espoon tuomiokirkon, Espoonlahden kirkon, Kauniaisten kirkon, Leppävaaran kirkon, Olarin kirkon ja Tapiolan kirkon yhteyteen sekä Espoon piispalan, Muuralan pappilan pihalle. Piispa Kaisamari Hintikka saarnaa Karkkilassa luomakunnan sunnuntain jumalanpalveluksessa, jota vietetään sunnuntaina 1.9. klo 11 seurakunnan leirikeskuksessa (Leiriranta 45, Karkkila).
Monessa seurakunnassa puu istutetaan messun jälkeen hiippakunnan juhlapäivänä 1.9.2024. Tarkemmat tiedot Espoon seurakuntien ja Kauniaisten suomalaisen seurakunnan tilaisuuksista löydät tiedotteen lopusta.
Päivän ohjelmaa värittää maailmanlaajuinen kristittyjen yhteys
Myanmarin evankelisluterilaisen kirkon (ELCM) ohjelmapäällikkö, pastori Luke Andrew vierailee sunnuntaina 1.9. Olarin seurakunnassa. Hän vastaa kirkkonsa lähetystyöstä ja kumppanuussuhteista. Hän toimii myös Myanmarin luterilaisten kirkkojen liiton (FLCM) nuorimpana varapuheenjohtajana. Luterilaisten kirkkojen liitto muodostuu maan neljästä luterilaisesta kirkosta, joilla on Luterilaisen maailmanliiton tilastojen mukaan maan yhteensä noin 31 100 jäsentä.
– Kaikkina näinä palvelusvuosinani kirkossa olen todistanut Jumalan uskollisuutta kirkossamme ja hänen rakastavaa ja pelastavaa armoaan kansaansa kohtaan. Lisäksi Suomen Lähetysseuran ja sen jäsenseurakuntien vahvan kumppanuuden ja tuen avulla tavoitamme Myanmarin eri alueita hyvän sanoman muuttavalla voimalla ja autamme niitä, jotka ovat avun tarpeessa, esimerkiksi yhteisöllisillä kehitysohjelmilla Zwekanarin kylässä, Andrew kertoo.
Luke Andrew saarnaa Matinmessussa Matinkappelissa 1.9. klo 17. Tilaisuus on osa Espoo International Lutheran Worship -messuyhteisön toimintaa, johon kaikki ovat tervetulleita mukaan. Kansainvälinen jumalanpalvelus toteutetaan kahdella kielellä, suomeksi ja englanniksi.
Elokuussa Luke Andrew osallistuu Kirkon kansainvälisiin lähetyskumppanuusneuvotteluihin Helsingissä. Andrew’n vierailua isännöi Suomen Lähetysseura. Aiempi vieras Dr. Yonas Yigezu Etiopiasta joutui perumaan tulonsa.
Iltapäivällä Karakappelilla on mahdollisuus kokeilla kansainvälisiä tansseja ja tutustua Leppävaaran seurakunnan lähetystyöhön. Kello 13 alkavassa Dance & Mission -tapahtumassa liikutaan latino-, afrikkalais- ja Lähi-Idän rytmien tahtiin. Aikaisempaa tanssitaitoa ei vaadita. Tapahtumaan on vapaa pääsy.
Liedkonsertti Olarin kirkossa käynnistää Ukraina-konserttisarjan
Juhlapäivän ilta tarjoaa tilaisuuden rauhoittua liedmusiikkia kuunnellen. Olarin kirkossa alkaa kello 18 hyväntekeväisyyskonsertti Kukkien kieltä. Konsertissa esiintyvät sopraano Tuuli Lindeberg ja pianisti Minttu Siitonen. Eri kielisiin runoihin pohjautuvien luontoaiheisten laulujen sanat koskettavat kuulijaa. Säveltäjistä juhlavuottaan viettää Ture Rangström, jonka syntymästä on tänä vuonna kulunut 140 vuotta. Konserttiin myydään lippuja ovella 15 € hintaan, eläkeläiset ja opiskelijat 10 €.
Liedkonsertti on ensimmäinen Olarin seurakunnan kymmenestä Ukraina-konsertista, joilla kerätään varoja Kirkon Ulkomaanavun työhön Ukrainan koululaisten hyväksi. Auringonkukkien leimuun -konserttisarjan suunnittelusta vastaa kanttori Sari Rautio yhdessä musiikin agentti Pekka Pohjolan ja pianotaiteilija Marita Viitasalon kanssa. Sarja jatkuu kevääseen 2025 saakka. Syyskauden konserttien tiedot päivitetään verkkosivuillemme elokuun aikana.
Espoon hiippakunnan 20-vuotismessut ja muut tapahtumat Espoossa ja Kauniaisissa
Kaikissa seurakunnissa vietetään hiippakunnan juhlapäivänä 1.9. luomakunnan sunnuntain messua.
Espoonlahden seurakunta
- Klassinen messu ”Kiitollisuus” su 1.9. klo 11 Espoonlahden kirkossa, Kipparinkatu 8.
Espoon tuomiokirkkoseurakunta
- Luomakunnan messu klo 10 Espoon tuomiokirkossa, Kirkkopuisto 5. Messun jälkeen tarjolla täytekakkukahvit tapulin nurkalla. Tule osallistumaan yhteisötaideteokseen tai kuvauttamaan itsesi piispana! Hiippakunnan juhlavuoden kunniaksi istutetaan omenapuu.
Leppävaaran seurakunta
- Luomakunnan sunnuntain messu ”Sinä olet ihme!” klo 11 Leppävaaran kirkossa, Veräjäkallionkatu 2. Mukana messua tekemässä Leppävaaran seurakunnan nuoria. Messu suoratoistetaan Leppävaaran seurakunnan YouTube-kanavalle. Messun jälkeen on tarjolla kirkkokahvit ja mehut.
- Dance & Mission, kansainväliset tanssit klo 13 Karakappelilla, Karakalliontie 12. Tapahtumassa saa kokeilla tansseja eri puolilta maailmaa. Ohjelmassa on myös kuulumisia seurakunnan nimikkoläheteiltä. Mehu- ja keksitarjoilu. Lapsille omaa ohjelmaa.
- Leppävaaran seurakunta juhlistaa hiippakunnan merkkivuotta lisäksi lähettämällä onnittelukortin kaikille tänä vuonna 20 vuotta täyttäville seurakuntalaisille.
Olarin seurakunta
- Juhlamessu ”Tulevaisuuden toivo” klo 10 Olarin kirkossa, Rälssitilankuja 1. Keskiaikaisia kaikuja, Uli Kontu-Korhonen, laulu, organetto ja dulcimer, ja Janek Öller, nokkahuilut ja säkkipillit. Messun jälkeen kirkonmäelle istutetaan hiippakunnan lahjoittama puu. Kirkkokahvit sään salliessa ulkona. Messu suoratoistetaan Olarin seurakunnan Youtube-kanavalle.
- Espoo International Lutheran Worship Matinmessu klo 17 Matinkappelissa, Liisankuja 3. Saarna Myanmarin evankelisluterilaisen kirkon ohjelmapäällikkö Luke Andrew. Messu on kaksikielinen, käytämme englantia ja suomea. Messun jälkeen yhteiset kappelikahvit. Lastenhoito järjestetty.
- Liedkonsertti "Kukkien kieltä" klo 18 Olarin kirkossa. Tuuli Lindeberg, sopraano ja Minttu Siitonen, piano. Liput 10/15 €, tuotto Ukrainan koululaisten hyväksi Kirkon Ulkomaanavun kautta.
Tapiolan seurakunta
- Toivon messu klo 10 Tapiolan kirkossa, Kirkkopolku 6. Messun jälkeen kahvila Valossa tarjoillaan juhlakahvit ja vietetään pieni juhlatuokio, jossa välitetään toivoa ja kerrotaan hiippakunnasta. Kirkkokahvien jälkeen istutetaan omenapuu Tapiolan kirkon läheisyyteen.
Esbo svenska församling
- Luomakunnan sunnuntain messu klo 12.15 Espoon tuomiokirkossa.
- Esbo svenska församling kuuluu Porvoon hiippakuntaan, joka vietti 100-vuotisjuhlaansa vuonna 2023.
Kauniaisten suomalainen seurakunta
- Juhlamessu su 1.9. klo 10 Kauniaisten kirkossa, Kavallintie 3. Pastori Kari Kuula saarnaa. Messun jälkeen hiippakunnan juhlapuun istuttaminen ja lettukahvit leikkipuistossa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Laura LeipakkaYhteistyökoordinaattoriEspoon seurakunnat
Puh:046 923 1006laura.leipakka@evl.fiSari RautioA-kanttoriOlarin seurakunta
Puh:040 513 0859sari.rautio@evl.fiVirve RissanenSuomen Lähetysseura
Luke Andrew'n vierailua koskevat tiedustelut.
Markus SilvolaKansainvälisen työn sihteeriOlarin seurakunta
Puh:040 531 1017markus.silvola@evl.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Espoon seurakunnat - Evankelis-luterilainen kirkko Espoossa
Espoon tuomiokirkkoseurakunta, Espoonlahden seurakunta, Leppävaaran seurakunta, Olarin seurakunta, Tapiolan seurakunta ja Esbo svenska församling muodostavat yhdessä Espoon seurakuntayhtymän. Seurakunnissa on yhteensä 157 500 jäsentä. Työntekijöitä on noin 500.
Kirkko Espoossa vahvistaa yhteisönä kristillistä uskoa, tulevaisuuden toivoa ja lähimmäisenrakkautta. Olemme läsnä ihmisten arjessa ja juhlassa.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon seurakuntayhtymä
Mitä kirkolle pitäisi tehdä?8.1.2025 06:30:00 EET | Tiedote
Kirkon tulevaisuus puhuttaa: jäsenkato, yhteiskunnalliset muutokset ja sisäiset ristiriidat haastavat kansankirkkoa löytämään suuntansa. Auroran kappelin 25-vuotisjuhlavuoden luentosarja Teologisessa opintopiirissä tarjoaa vuoden mittaisen tilaisuuden syventyä näihin kysymyksiin tämän hetken merkittävien keskustelijoiden kanssa. Tilaisuuksissa pohditaan, miten kirkko voi vastata tämän päivän haasteisiin ja mitä ratkaisuja kirkon merkityksellisyyden säilyttämiseksi tarvitaan. Teologinen opintopiiri kutsuu kuuntelemaan ja keskustelemaan!
Espoonlahden ja Olarin seurakuntien ensimmäiset puoli vuosisataa3.1.2025 12:31:16 EET | Tiedote
Espoonlahden seurakunta ja Olarin seurakunta viettävät tänä vuonna 50-vuotisjuhlaa. Molemmissa seurakunnissa juhlia vietetään koko vuoden ajan. Olarin kirkossa pidetään juhlamessu loppiaisena 6. tammikuuta ja Espoonlahdessa kokoonnutaan kalliokirkkoon helatorstaina 29. toukokuuta. Juhlavuoden ohjelmaan kuuluu myös pyhiinvaellusmatka Roomaan.
Lahjoitusmäärät kasvoivat pääkaupunkiseudun seurakuntien joulukeräyksessä2.1.2025 16:51:44 EET | Tiedote
Espoon, Helsingin, Kauniaisten ja Vantaan evankelis-luterilaisten seurakuntien perinteinen joulukeräys toi helpotusta tuhansien pienituloisten jouluun. Joulu on myös antamisen juhlaa: lahjakortteja ja lahjoja saatiin useissa seurakunnissa edellisvuotta enemmän. Lämmin kiitos kaikille lahjoittajille!
Donation amounts increased in the Christmas collection of the Lutheran parishes in the capital region2.1.2025 16:51:44 EET | Press release
The traditional Christmas collection of the Evangelical Lutheran parishes of Espoo, Helsinki, Kauniainen and Vantaa helped thousands of people living in low-income households. As Christmas is traditionally a time for giving, several parishes received more gift cards and gifts than in previous years. A warm thank you to all donors!
Verksamheten och ekonomin fortsätter på stabil grund i Esbo församlingar19.12.2024 16:05:35 EET | Pressmeddelande
Gemensamma kyrkofullmäktige i Esbo kyrkliga samfällighet sammanträdde 18.12 till det sista mötet för i år. Vid mötet godkändes budgeten för 2025 och Esbo kyrkliga samfällighets verksamhets- och ekonomiplan för åren 2025–2027.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme