Suurimman vientialan kysyntä jatkunut heikkona – Suhdanteen paraneminen voi olla odotettua vaimeampaa
Kysyntä Suomen suurimmalla vientialalla on jatkunut heikkona. Teknologiateollisuuden yritysten saamien tarjouspyyntöjen määrä pysyi alhaisella tasolla, eikä kokonaiskysyntä ole kääntynyt paremmaksi. Toiveikkaat odotukset suhdanteen kääntymisestä ovat myöhentyneet, kertoo Teknologiateollisuus ry:n tuore tilauskanta- ja henkilöstötiedustelu.
Teollisuuden tilanne Euroopassa ja Suomessa on jatkunut erittäin hankalana. Suomen teknologiateollisuudessa tammi–huhtikuun liikevaihto oli kahdeksan prosenttia pienempi kuin vuonna 2023 vastaavana ajankohtana.
Uusien tilausten määrä Euroopassa sekä tuoreet tiedot suomalaisten teknologiateollisuusyritysten tilauskertymästä ja kysynnän kehittymisestä kertovat, että odotetusta käänteestä parempaan ei ole vielä selkeitä merkkejä.
– Tilanne ei ole enää mennyt selkeästi heikompaan suuntaan. Siten voi optimistisesti ajatella, että olemme nyt suhdanteen pohjalla ja talvella ollaan jo hitaasti tamppaamassa ylöspäin. Nähtävillä on kuitenkin merkkejä siitä, että toipuminen voi olla viime kevään toiveisiin verrattuna melko kituliasta, sanoo johtaja, pääekonomisti Petteri Rautaporras.
Suomen teollisuudessa ja teknologiateollisuudessa on takana vaikea vuosi. Teknologiateollisuuden tuoreen tilauskanta- ja henkilöstötiedustelun mukaan uusien tilausten arvo oli huhti–kesäkuussa prosentin pienempi kuin edellisellä neljänneksellä ja 15 prosenttia pienempi kuin viime vuoden vastaavalla ajanjaksolla. Koko tilauskannan arvo oli kesäkuun lopussa 3 prosenttia pienempi kuin maaliskuun lopussa ja 12 prosenttia pienempi kuin vuosi sitten samaan aikaan. Tilauskannan arvo on nyt supistunut teknologiateollisuudessa peräti viisi vuosineljännestä peräkkäin.
Tarjouspyyntökyselyn saldoluku oli kesäkuussa -15, ja kokonaiskysyntä on yhä ollut heikkoa. Toimialan yritysten väliset erot olivat huhti–kesäkuun aikana kuitenkin varsin suuria. Osalla yrityksistä tilauskertymissä on näkyvillä ainakin hetkellistä toipumista, mutta osalla tilaukset olivat yhä hyvin alhaisella tasolla. Hyvin hankalasta tilanteesta huolimatta yrityksillä on säilynyt luottamus siihen, että tilanne alkaisi vähitellen helpottaa.
– Ensimmäinen koronlasku on nyt nähty ja seuraavaa odotellaan. Suhdanteen tahmean kääntymisen vuoksi yrityksissä on hyvä varautua siihen, että heikko kysyntä tulee kuitenkin vaivaamaan vielä melko pitkään, Rautaporras kehottaa.
Suurimmalla toimialalla eli kone- ja metallituoteteollisuudessa uusien tilausten arvo oli huhti–kesäkuussa seitsemän prosenttia pienempi kuin edellisellä neljänneksellä. Vuoden 2023 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna saatujen uusien tilausten arvo putosi peräti 26 prosenttia.
Olennainen tekijä on Suomen vetovoima
Teollisuuden raskaasta vuodesta kertoo, että henkilöstön määrä teknologiayrityksissä on kääntynyt laskuun, joskaan mitään dramaattista käännettä heikompaan ei ole vielä tapahtunut.
Toimialalla työskenteli Suomessa kesäkuun lopussa 335 000 henkilöä. Maaliskuun loppuun verrattuna henkilöstömäärä laski noin tuhannella hengellä. Henkilöstötiedustelun perusteella lomautusjärjestelyiden piirissä oli kesäkuun lopussa 13 000 henkilöä.
Uutta henkilöstöä yrityksissä rekrytoitiin kevään ja alkukesän aikana maltillisesti, yhteensä rekrytointeja tehtiin 9 500. Kesätyöpaikkojen määrä teknologiayrityksissä on ollut vaikeasta suhdannetilanteesta huolimatta varsin normaali. Henkilöstötiedustelun perusteella teknologiateollisuudessa työskenteli kesän aikana noin 18 000 kesätyöntekijää.
– Työllisyystilanne on heikentynyt ja hallituksen kasvutoimista huolimatta julkinen sektori velkaantuu entisestään. Lohdullista on, että Suomeen kohdistuu investointiaikeita yli 250 miljardin arvosta. Meidän kaikkien on tehtävä hartiavoimin töitä, jotta suurin osa näistä hankkeista toteutuu, sanoo toimitusjohtaja Jaakko Hirvola.
Suurten teollisuusinvestointien verokannustimen käyttöönoton valmisteluun ja investointien luvitukseen on saatava ripeyttä.
– Saamme Suomeen uusia teollisia investointeja niin kotimaasta kuin ulkomailta huolehtimalla puhtaan ja kohtuuhintaisen energian saannista ja panostamalla korkeaan teknologiaosaamiseen. Tästä meillä on jo antaa hyviä näyttöjä globaaleille yrityksille. Aivan olennaisesti tarvitsemme huippu- ja ammattiosaajia. Heitä on koulutettava itse ja houkuteltava ulkomailta huolehtimalla Suomen vetovoimasta, Hirvola sanoo.
Lisätiedot:
Johtaja, pääekonomisti Petteri Rautaporras, puh. 050 304 2220
Toimitusjohtaja Jaakko Hirvola, puh. 0400 633 751
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marjo OllikainenViestintäpäällikköTeknologiateollisuus ry
Puh:+358 50 591 4818marjo.ollikainen@teknologiateollisuus.fiLiitteet
Tietoja julkaisijasta
Teknologiateollisuus ry on elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen vaikuttajaorganisaatio, joka edistää Suomen keskeisimmän vientialan kilpailukykyä ja toimintaedellytyksiä. Suomalaisen teknologiateollisuuden päätoimialoja ovat elektroniikka- ja sähköteollisuus, kone- ja metallituoteteollisuus, metallien jalostus, suunnittelu ja konsultointi sekä tietotekniikka. Teknologiateollisuus vastaa 50 prosentista Suomen viennistä ja 65 prosentista tutkimus- ja kehitysinvestoinneista. Ala työllistää suoraan noin 330 000 ja välillisesti noin 700 000 suomalaista. Jatkuvasti kehittyvä ja ajassa elävä teknologiateollisuus luo perustan suomalaiselle hyvinvoinnille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Teknologiateollisuus ry
Teknologiateollisuuden hallituksen puheenjohtajaksi Ville Voipio20.11.2024 16:43:57 EET | Tiedote
Teknologiateollisuuden hallituksen vuoden 2025 puheenjohtajaksi on valittu Ville Voipio. Hän kokee tärkeimmäksi tehtäväkseen hyvinvointiyhteiskunnan parantamisen talouskasvun sekä kahden megatrendin, vihreän murroksen ja digitalisaatioloikan, avulla.
Suurin vientiala: Olimme väärässä suhdannekäänteen ajankohdasta, kysyntä heikkenee yhä8.11.2024 10:00:00 EET | Tiedote
Suomen suurimman vientialan toiveet suhdannekäänteen paranemisesta ovat olleet ennenaikaisia. Näkyvissä ei ole vieläkään merkkejä käänteestä parempaan. Uusien tilausten arvo suurimmalla toimialalla on edelleen laskenut ja kysyntä jatkaa heikkenemistä, kertoo Teknologiateollisuus ry:n tuore tilauskanta- ja henkilöstötiedustelu.
Teknologiateollisuuden talousnäkymät pe 8.11.2024 kello 10.005.11.2024 08:00:00 EET | Kutsu
Suomen merkittävimmän vientialan tilauskannan arvo supistui kesällä 2024 viidettä kertaa peräkkäin, mutta taloussuhdanteen odotettiin lähtevän syksyllä parempaan suuntaan. Mikä on tilanne nyt, neuvottelusyksynä 2024?
Selvitys: Tekniikan alan ammattikouluista työllistytään vielä muita perustutkintoja huonommin4.11.2024 07:00:00 EET | Tiedote
Tekniikan alojen ammatillisen perustutkinnon suorittaneiden työllistyminen on useista eri syistä vielä heikompaa kuin muiden ammatillisten perustutkintojen suorittaneiden, selviää tuoreesta selvityksestä. Tulos on huolestuttava, koska teknologiateollisuuden yrityksissä on kova tarve myös ammatillisen perustutkinnon suorittaneista uusista työntekijöistä.
Teknologiateollisuuden toimitusjohtajaksi Minna Helle9.10.2024 12:30:02 EEST | Tiedote
Teknologiateollisuus ry:n toimitusjohtajaksi siirtyy marraskuun puolivälissä varatoimitusjohtaja Minna Helle. Nykyinen toimitusjohtaja Jaakko Hirvola jää eläkkeelle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme