Liikkuva koulu ja Move! -hankeavustuksia on myönnetty yli 4 miljonaa euroa.
Suomi liikkeelle -ohjelman tavoitteena on saada kaikenikäiset liikkumaan enemmän. Ohjelmaan kuuluvat Liikkuva koulu ja Move! -avustukset on myönnetty lukuvuodelle 2024–2025. Avustukset ovat myöntäneet aluehallintovirastot.
Hallitusohjelmaan sisältyvän Suomi liikkeelle -ohjelman tavoitteena on, että eri ikäiset ihmiset liikkuvat aiempaa enemmän. Ohjelmalla edistetään mahdollisuuksia liikkua ja liikkumista tukevia arjen valintoja.
Liikkuva Koulu ja Move! -kehittämishankeavustuksilla kannustetaan koulupäivien ja koulumatkojen liikunnallistamiseen, perusopetusikäisten liikuntaneuvontaan, liikuntaosaamisen vahvistamiseen ja poikkihallinnollisen yhteistyöhön liikkumisen edistämiseksi. Move! -mittauksilla seurataan 5.–8. luokkien oppilaiden fyysistä toimintakykyä ja tulosten perusteella oppilaille voidaan antaa liikuntaneuvontaa ja -ohjausta.
Liikkuva koulu -avustukset on suunnattu perusopetusikäisten lasten ja nuorten liikunnan lisäämiseen. Tutkimusten mukaan liikkuminen vähenee erityisesti yläkouluikään tultaessa, joten erityinen huomio halutaan kiinnittää yläkouluihin ja niissä vain vähän liikkuvien oppilaiden tukemiseen.
Liikkuva koulu -toimenpiteet voivat kohdistua esimerkiksi henkilöstön ja oppilaiden asenteiden muuttamiseen, fyysisen aktiivisuuden lisäämiseen oppitunneilla, välitunneilla ja koulupäivän aikana. Koulun ulko- ja sisäolosuhteita voidaan muuttaa fyysistä aktiivisuutta paremmin tukevimmiksi.
Lukuvuodelle 2024–2025 myönnetyt avustukset
Avustuksia myönnettiin yhteensä 4 329 500 euroa.
- Etelä-Suomen aluehallintovirasto 35 kpl 1.410.000 €
- Lounais-Suomen aluehallintovirasto 12 kpl 415.000 €
- Itä-Suomen aluehallintovirasto 16 kpl 440.000 €
- Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 35 kpl 1.266.000 €
- Pohjois-Suomen aluehallintovirasto 12 kpl 510.000 €
- Lapin aluehallintovirasto 13 kpl 288.500 €
Lisätietoja avustuksista aviavustukset.fi -sivustolta
--
Iisalmi haluaa lisätä koulumatka- ja välituntiliikuntaa
Iisalmen kunta on yksi avustuksen saaja. Kunta haluaa kehittää Liikkuva koulu -toimintaa ja uutta kouluPT-toimintaa yläkouluissaan. Hanke kattaa koko perusopetuksen.
Iisalmen yläkouluissa on yli 700 oppilasta. Edellisen Move! -mittauksen perusteella 45 prosentilla kahdeksasluokkalaisista fyysinen toimintakyky on heikolla tasolla, viidesluokkalaisista 40 prosentilla.
”On todella tärkeää saada paikallista ja valtakunnallista tietoa lasten ja nuorten toimintakyvystä. Ja jo mittauksiin harjoittelu ja valmistautuminen voi parhaimmillaan lisätä liikkumista”, kertoo hankkeesta vastaava Hanna Holopainen.
”Iisalmessa olemme saaneet Move! -mittauksien mukaan koululaisten toimintakyvyn laskun kääntymään myönteisempään suuntaan. Mutta olemme vielä hieman valtakunnallista tasoa jäljessä.”
Useilla liikunnan harrastaminen päättyy yläkoulussa. Hankeavustuksella halutaan korjata tätä tarjoamalla nuorille yksilöllistä liikunta- ja hyvinvointineuvontaa. Neuvonnan avulla nuoret voivat löytää helpommin itselleen mielekkään tavan liikkua ja edistää hyvinvointiaan arjessaan.
Iisalmessa KoulutPT -toiminta kohdennetaan nuorille, joiden fyysinen toimintakyky on mahdollisesti terveyttä ja hyvinvointia kuluttavalla tai haittaavalla tasolla. Näille nuorille tarjotaan yksilöllistä liikunta- ja hyvinvointineuvontaa, joissa keskitytään arjen hyvinvointia tukeviin asioihin ja fyysisen aktiivisuuden lisäämiseen.
Koulumatka- ja välituntiliikunnan edistämistoimilla pyritään tavoittamaan jokainen koululainen. Yksilöllinen liikunta- ja hyvinvointineuvonta kohdentuu iisalmelaisiin yläkoululaisiin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anni KettunenYlitarkastaja, Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Puh:0295 016 397etunimi.sukunimi@avi.fiIlpo PiriYlitarkastaja, Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Puh:0295 016 559etunimi.sukunimi@avi.fiKai-Matti JoonaLiikuntatoimen ylitarkastaja, Lapin aluehallintovirasto
Puh:0295 017 396etunimi.sukunimi@avi.fiSatu SjöholmLiikuntatoimen ylitarkastaja, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
Puh:0295 018 822etunimi.sukunimi@avi.fiSimo LuukkainenYlitarkastaja, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
Puh:0295 018 824etunimi.sukunimi@avi.fiTapio NiskanenLiikuntatoimen ylitarkastaja, Itä-Suomen aluehallintovirasto
Puh:0295 016 336etunimi.sukunimi@avi.fiTapio TaskinenSuunnittelija, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto
Puh:0295 017 589etunimi.sukunimi@avi.fiTiina KaijanenLiikuntatoimen ylitarkastaja, Lounais-Suomen aluehallintovirasto
Puh:0295 018 303etunimi.sukunimi@avi.fiUlla SilventoinenLiikuntatoimen ylitarkastaja, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto
Puh:0295 017 663etunimi.sukunimi@avi.fiAluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Savon Siivouspalvelu Oy:lle ja sen omistajalle sakot työturvallisuusrikoksesta13.8.2024 12:31:37 EEST | Tiedote
Pohjois-Savon käräjäoikeus on tuominnut kuopiolaisen Savon Siivouspalvelu Oy:n ja sen toimitusjohtajan työturvallisuusrikoksesta sakkorangaistuksiin ja vahingonkorvauksiin, koska toimitusjohtaja oli laiminlyönyt velvollisuuttaan selvittää yhtiön käyttämien kemikaalien aiheuttamat vaarat, antaa työntekijöille tarvittavat suojaimet sekä riittävä opastus kemikaalien ja suojainten käyttämiseen.
Oulun lääninhallitustalossa avoimet ovet 15.8.8.8.2024 12:15:32 EEST | Tiedote
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto järjestää avoimet ovet lääninhallitustalossa Oulussa torstaina 15.8.
Över 4 miljoner euro beviljades i projektunderstöd för Skolan i rörelse och Move!8.8.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Syftet med programmet Mer motion i Finland är att få människor i alla åldrar att röra på sig mer. Skolan i rörelse och Move!-understöden som ingår i programmet har beviljats för läsåret 2024–2025. Understöden beviljades av regionförvaltningsverken.
Itä-Suomen aluehallintoviraston lukuvuositiedote 2024–20255.8.2024 10:19:32 EEST | Tiedote
Peruskoulun ja lukion aloittavien oppilaiden ja opiskelijoiden määrät syksyllä 2024 Itä-Suomessa.
Itä-Suomen aluehallintovirasto vastaanotti tammi-heinäkuussa 324 terveyden- ja sosiaalihuollon kantelua31.7.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirastoon tuli vireille tammi-heinäkuussa 2024 yhteensä 324 kantelua, joista terveydenhuollon kanteluita oli 211 ja sosiaalihuollon kanteluita 113.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme