Sastamalan Pirunvuorelle Ikimetsän ystävien nimikkometsä
12.8.2024 12:01:38 EEST | Luonnonperintösäätiö sr | Tiedote
Luonnonperintösäätiö on ostanut Sastamalan Pirunvuorelta 32 hehtaarin kokoisen metsätilan. Säätiön omistamalla alueella sijaitsevat Pirunvuoren näköalapaikka, kansantarinoita innoittanut luola sekä Sastamalan kaupungin omistama taiteilija Emil Danielssonin (1882–1967) Kivilinna.

”Olemme riemuissamme siitä, että saamme perustaa Pirunvuorelle ison suojelualueen”, sanoo säätiön puheenjohtaja, kirjailija Anni Kytömäki. ”Siitä tulee säätiön ensimmäinen suojelualue Sastamalassa. Kiitämme lämpimästi myyjiä eli Aimo ja Eeva Lehtimäkeä siitä, että he valitsivat metsän ostajaksi Luonnonperintösäätiön.”
Pirunvuoren metsä tuli keväällä julkiseen myyntiin. Luonnonperintösäätiö pystyi ostamaan metsätilan tukiyhdistyksensä Ikimetsän ystävät ry:n avulla.
Ikimetsän ystävät ry perustettiin säätiön rinnalle vuonna 2005. Viime vuonna yhdistys sai jäseneltään huomattavan perinnön. Yhdistys päätti, että suurin osa testamenttivaroista lahjoitetaan Luonnonperintösäätiölle metsien ostoon.
Ikimetsän ystävien lahjoituksen avulla säätiö on tänä vuonna hankkinut omistukseensa Pirunvuoren metsän lisäksi kolme muutakin metsäaluetta: Jämsän Raksinmäen, Vesannon Torpan metsän ja Inarin Nangujärven metsän. Lisäksi yhdistyksen lahjoitus oli merkittäviltä osin mahdollistamassa Korppoon Inikorpin ja Kokkolan Majanmetsän hankintaa.
”Valitsimme kohteet tukiyhdistyksen kanssa, ja Pirunvuoren suojelu huipentaa yhteistyön”, Kytömäki kertoo. ”Pirunvuoren suojelualueesta tulee myös Ikimetsän ystävien nimikkometsä. Säätiö haluaa siten kiittää tukiyhdistystään ja luonnonystävää, joka testamentissaan metsiensuojelua muisti.”
Sastamalan Pirunvuori ja luola mainittiin kirjallisuudessa jo 1700-luvulla. Zacharias Topelius kirjoitti Pirunvuoresta 1800-luvun puolivälissä teoksessaan Finland framställd i teckningar, ja alue alkoi kiinnostaa myös ulkomaisia matkailijoita. Rautatien tulo Karkkuun vuonna 1894 lisäsi kävijöitä entisestään. Luonto- ja kulttuuriarvoista huolimatta Pirunvuoren kohtalo oli pitkään epävarma. Vuorelle suunniteltiin 1950-luvulla hotellia ja huoltoasemaa. 1970-luvulla kallionlaelle perustettiin suojelualue, mutta se jäi vain kolmen hehtaarin kokoiseksi.
”Nyt suojelualueen pinta-ala kymmenkertaistuu, ja samalla väistyy huoli Pirunvuoren kohtalosta”, Kytömäki toteaa.
Pirunvuoren metsässä on tällä erää sekä luonnontilaisempia että käsitellympiä osia, mutta aika korjaa metsätalouden jäljet. Suojelualueen perustamisen jälkeen Pirunvuorella saa edelleen kulkea jokaisenoikeuksien sallimissa rajoissa, ja Kivilinnan toiminta jatkuu. Parhaiten vuoren luontoon ja historiaan voi tutustua merkityillä reiteillä. Niiden käyttäminen on suositeltavaa myös siksi, että maaston kuluminen saadaan estettyä.
”On hienoa ajatella, että tulevaisuudessa kalliolla humisee jälleen ikimetsä, ja sen huomassa kohoaa omintakeinen kivirakennus muistona vuorta rakastaneesta taiteilijasta”, Kytömäki sanoo. ”Jylhä Pirunvuori muistuttaa meitä ihmisiä pienuudestamme ja toisaalta siitä, ettemme ole irrallamme muusta luonnosta.”
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juho HakkarainenViestintäjohtajaLuonnonperintösäätiö sr
Puh:0400 977886Puh:0400977886juho.hakkarainen@luonnonperintosaatio.fiKuvat
Liitteet
Linkit
Luonnonperintösäätiö suojelee suomalaista luontoa
Luonnonperintösäätiö on kalastaja Pentti Linkolan vuonna 1995 perustama säätiö, joka suojelee luontoa, ensisijaisesti uhanalaista metsää. Säätiö hankkii lahjoitusvaroin luonnonalueita ja takaa niille luonnonsuojelulain mukaisen pysyvän rauhoituksen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Luonnonperintösäätiö sr
Luonnonperintösäätiö laajentaa metsäomistuksiaan Syvärillä9.4.2026 11:09:18 EEST | Tiedote
Säätiö on hankkinut suojelumetsiä Kuopion Nilsiässä sijaitsevalta Syväri-järveltä. Uusien maa- ja vesialueiden pinta-ala on lähes 50 hehtaaria ja ne sijaitsevat useassa eri saaressa. Ennestään säätiö omistaa 67 hehtaarin laajuisen Aholansaaren suojelumetsän samalta järveltä.
Luonnonperintösäätiön Taiteen metsä -kampanja yhdistää taiteen ja metsien suojelun TEOS 2026 -tapahtumassa26.3.2026 11:29:01 EET | Tiedote
Luonnonperintösäätiö osallistuu tänä vuonna ensimmäistä kertaa Suomen monipuolisimpaan teosvälitystapahtumaan TEOS 2026. Valtakunnallinen tapahtuma järjestetään 8.–17.5.2026 Helsingin Kaapelitehtaan Merikaapelihallissa sekä rinnakkaisesti verkossa. Järjestäjinä toimivat Suomen Taidegraafikot, Suomen Kuvanveistäjäliitto ja Valokuvataiteilijoiden liitto.
Save Pond Hockey auttoi suojelemaan Enontekiön metsiä ja soita20.3.2026 13:13:44 EET | Tiedote
Jääkiekkoyhteisö Save Pond Hockey jatkoi tänä vuonna merkittävää luonnonsuojelutyötään ja lahjoitti Luonnonperintösäätiölle Helsingin ja Tampereen turnausten yhteydessä yhteensä 20 000 euroa. Viime vuonna Save Pond Hockey lahjoitti säätiölle 25 000 euroa. Lahjoitukset kohdennettiin Lapin Enontekiön suojeluhankkeisiin, joissa suojeltiin yhteensä lähes 150 hehtaaria metsiä ja soita.
Turveruukki lahjoitti Penikkasuon suojeluun18.3.2026 10:11:09 EET | Tiedote
Viime vuonna 50 vuotta täyttänyt Oulun Energian tytäryhtiö Turveruukki on lahjoittanut Luonnonperintösäätiölle luontoarvoiltaan merkittävän osan Pudasjärven Penikkasuosta. Suon vedet laskevat raakuistaan tunnettuun Livojokeen, ja alueelta löytyi 30 vuotta sitten linnustokartoituksessa uusi muuttohaukan reviiri.
Luonnonperintösäätiö avaa verkkoon Ikimetsä-taidekaupan12.2.2026 07:49:25 EET | Tiedote
Luonnonperintösäätiön Ikimetsägalleria täyttää helmikuussa kolme vuotta. Merkkipäivää juhlistetaan ystävänpäivänä lauantaina 14.2. sekä galleriassa että verkossa, jonne avataan uusi Ikimetsä-taidekauppa. Verkkokaupan tuotto ohjataan ikimetsien suojeluun.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme




