MTK:n Tiirola: Metsätilan liittäminen yhteismetsään on isänmaallinen vaihtoehto
Tässä maailmanajassa isänmaan maankamaran omistajuudella on myös turvallisuusnäkökulma, muistutti MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola puheessaan metsänhoitoyhdistys Päijät-Hämeen metsäiltamissa lauantaina.
![Mikko Tiirola, arkistokuva.](/data/images/public/2037/70412282/98cc2527-9029-400d-9216-371f07465b45-w_720.jpg)
Korkojen lasku on jälleen kiihdyttänyt metsärahastojen metsien hankintaa. Ne omistavat jo enemmän metsiä kuin kaikki kunnat ja seurakunnat yhteensä. Lähes puolet metsärahastojen omistamista metsistä on jo ulkomaisten toimijoiden hallussa. Luonnonvarakeskuksen tekemän selvityksen perusteella rahastoyhtiöiden metsätulot jäävät joissain tapauksissa Suomessa jopa kokonaan verottamatta.
"Kansainvälisellä rahalla ei ole isänmaata. Metsien omistuksella voi olla myös turvallisuuspoliittista merkitystä", muistutti Tiirola.
Suomi ikääntyy vauhdilla. Liian monella metsänomistajalla jää sukupolvenvaihdos tekemättä, kun perilliset asuvat kaukana eikä kiinnostusta metsäomaisuuden hoitoon aina ole. Kuoleman jälkeen muodostuva perikunta joutuu maksamaan isot perintöverot. Näissä tapauksissa yhä useampi tila pannaan myyntiin, ja ne päätyvät yhä useammin metsärahaston omistukseen.
"Näin ei tarvitsisi olla. Isänmaallisempi vaihtoehto on tilan liittäminen yhteismetsään", totesi Tiirola.
"Yhteismetsään liittämällä vapautuu metsänhoidon ja hallinnoinnin taakasta kuten tilan myynnistä, jossa myynnistä saatava tulo on kertaluonteinen, kun taas yhteismetsästä tuloa saa vuosittain ja samalla omaisuuden arvo kasvaa hyvän metsänhoidon myötä", vertasi Tiirola.
Yhteismetsään liittymisessä on rahastokauppaan verrattuna etuja, sillä varainsiirto- tai luovutusvoittoveroa ei peritä eivätkä käytetyt metsävähennykset tuloudu verotuksessa. Myöskään toimitusmaksua ei peritä kiinteistötoimituksista, kun metsätila liitetään yhteismetsään. Koska yhteismetsä on verovelvollinen, ei metsänsä yhteismetsään liittänyt osakas maksa veroa yhteismetsän tulosta saamastaan osuudesta.
Metsätilan sukupolvenvaihdos on mahdollista toteuttaa myös liittämällä metsätila yhteismetsään ja jakamalla sen jälkeen yhteismetsän osuuksia lahjoittamalla seuraavalle sukupolvelle.
Laajenemisesta kiinnostuneita yhteismetsiä on eri puolelta Suomea.
"Omasta metsänhoitoyhdistyksestä näistä vaihtoehdoista kannatta kysellä tarkemmin", totesi Tiirola.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola, puh. +358 44 538 4280
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Ohjelmajulki: MTK:n ja SLC:n maatalouden vähähiilisyystiekartan julkistustilaisuus 20.8. kello 12:0015.8.2024 13:40:02 EEST | Tiedote
Tervetuloa seuraamaan MTK:n ja SLC:n maatalouden vähähiilisyystiekartan julkistustilaisuutta. Tilaisuus on seurattavissa etäyhteyksin tiistaina 20. elokuuta kello 12:00 alkaen. Tutustu ohjelmaan alta.
MTK-liitot: Maa- ja metsätalousyrittäjien heikkoa oikeusturvaa on parannettava25.7.2024 15:27:09 EEST | Tiedote
MTK- liittojen ja valtuuskunnan puheenjohtajat kokoontuivat kesäkokoukseensa Keski-Pohjanmaalle 23-25.7.2024. Kesäkokouksen yhteydessä puheenjohtajat tutustuivat keskipohjanmaalaiseen maataloustuotantoon ja sen erityispiirteisiin.
Peltolinnut ovat tärkeitä maiseman ja monimuotoisuuden kannalta19.7.2024 12:45:26 EEST | Tiedote
Lintujen esiintyvyys toimii indikaattorina monimuotoisuudesta ja peltolintujen kannankehitystä seuraamalla voidaan tutkia maatalousympäristössä tapahtuvia muutoksia. Linnut lauluineen ja lentonäytöksineen ovat myös tärkeä osa maaseutua. MTK ja SLC kokosivat peltolintubingoon 9 lintulajia 14 lajin joukosta, joita Suomessa käytetään muutosten seurantaan.
Mediakutsu: MTK:n ja SLC:n maatalouden vähähiilisyystiekartan julkistustilaisuus 20.8. kello 12:0016.7.2024 16:32:22 EEST | Kutsu
Tervetuloa seuraamaan MTK:n ja SLC:n maatalouden vähähiilisyystiekartan julkistustilaisuutta. Tilaisuus on seurattavissa etäyhteyksin tiistaina 20. elokuuta kello 12:00 alkaen.
Lappiin sijoittuva hanke tähtää luontokadon hillintään ja tarjoaa maanomistajille uusia mahdollisuuksia16.7.2024 14:52:47 EEST | Tiedote
MTK:n Luontoarvomarkkinoilta lisäarvoa Lappiin –hankkeessa tavoitteena on kehittää menetelmä, joka luo metsänomistajalle uusia ansaintakeinoja samalla parantaen ilmaston, ympäristön ja vesien tilaa sekä hilliten luontokatoa. Työ on herättänyt kiinnostusta ja parhaillaan hanke etsii esimerkkikohteita lappilaisten metsänomistajien luontoarvokohteiden tuotteistamista ja luontoarvokaupan sopimusmalleja varten.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme