Aviador Kustannus

Esikoisromaani kirjallisuudesta ja vallan väärinkäytöstä

Jaa

"Ja ennen kuin onnettomuus palasi tajuihinsa, katseli ympärilleen verenmaku suussa, nuuhki ilmaa, kompassoitui takaisin onnen kartalle, ennen kuin onnettomuus kietoi kätensä ohjaajan kaulan ympärille ja rutisti, ohjaaja ehti vielä miettiä: Lokki on hyvin kirjoitettu näytelmä, ahdistava, kuvaa etuoikeutettua harhaelämää ja todellisten ongelmien puutetta. Sitä ei pitäisi näytellä."

Kansi: Iiris Kallunki
Kansi: Iiris Kallunki

Mikko Hytösen romaani Tarkempia tietoja ei ole on julkaistu Aviadorin kustantamana.

Tarkempia tietoja ei ole on fragmentaarinen romaani vallasta ja tiedon rajallisuudesta. Se kertoo eräästä väkivallanteosta, kadonneesta tai ehkä sittenkin kuolleesta kirjailijasta Kari Jermuzista, Vanhasta vakavasta teatterista ja hänestä, joka ajelehtii tilanteesta toiseen. Teoksen nimettömäksi jäävä päähenkilö seikkailee absurdeja piirteitä saavien tapahtumien lomassa joskus kokijana, usein todistajana, ja kohtaa niin väkivaltaa, välinpitämättömyyttä, asunnottomuutta ja vankeutta kuin taidetta ja välittämistäkin. Romaanin kerrontaa leimaa jatkuva epävarmuus siitä, mikä on todellisuutta ja mikä harhaa. Tarkempia tietoja ei kuitenkaan ole – on vain palasia ja keskeneräisyys.

Hyvinkäällä asuvan Mikko Hytösen (s. 1976) arki saa makua kirjojen, kirjoittamisen ja kissojen leikkikentiltä. Hytönen on opiskellut menneisyydessään poliittista historiaa, sosiaalityötä ja kirjoittamista. Häntä kiinnostavat kirjojen, kirjoittamisen ja kissojen lisäksi taiteen eri muodot sekä vallanpitäjät ja vallattomat. Tarkempia tietoja ei ole on Mikko Hytösen esikoisteos.

HYTÖNEN, MIKKO : Tarkempia tietoja ei ole
100 sivua
Sidottu, kovakantinen
ISBN 9789523812611
Ilmestymisaika: Elokuu 2024

Arvostelukappaleet, pressikuvat ja haastattelupyynnöt

Lähetämme pyynnöstä arvostelukappaleen teoksesta joko painettuna tai sähköpostitse. Arvostelukappalepyynnöt voi lähettää osoitteeseen tilaukset@aviador.fi. Haastattelupyynnöt sekä tiedustelut pressikuvista pyydämme esittämään Aviadorin tiedottaja Miksu Väkiparralle.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kansi: Iiris Kallunki
Kansi: Iiris Kallunki
Lataa
Mikko Hytösen kuva © Ari Haimi
Mikko Hytösen kuva © Ari Haimi
Lataa

Linkit

Tietoa julkaisijasta

Aviador Kustannus
Suotie 15
05200 RAJAMÄKI

http://www.aviador.fi

Aviador Kustannus on kotimainen kustantamo, joka julkaisee kauno- ja tietokirjallisuutta. Valikoimiimme kuuluvat niin klassikot kuin nykykirjallisuuskin, musiikkikirjat sekä käännökset vähän huomioiduilta kielialueilta – kotimaista laatuproosaa ja runoutta unohtamatta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aviador Kustannus

Ruotokuvia – sadunomaisuutta ja kipeitä mielenmaisemia20.8.2024 08:00:00 EEST | Tiedote

Anna Aittomäen runokokoelma Ruotokuvia on julkaistu Aviadorin kustantamana. Röntgenkuvassa näkyy: puuttuu ihmisluinen tuki. Tilalla on ahvenen ruoto, tai mahdollisesti silakan, selkäevästä puuttuvat piikit. Proosarunoissa liikutaan ihmisen ja muun maailman rajapinnoilla ja todellisuus laajenee moneen suuntaan. Suru huuhtoutuu vieraaseen veteen, sydämen eteisessä kasvaa siilipesue. Sadunomaisissa ja tarkoissa runoissa sukelletaan pinnan alle kipeisiinkin mielenmaisemiin, unohtamatta pullaa. Anna Aittomäki (s. 1972) on kielen ammattilainen, kirjallisuusterapiaohjaaja ja kouluttaja, joka kirjoittamisen lisäksi rakastaa musisointia ja avovedessä uiskentelua. Ruotokuvia on hänen esikoiskokoelmansa. AITTOMÄKI, ANNA : Ruotokuvia 90 sivua Nidottu, pehmeäkantinen ISBN 9789523812536 Ilmestymisaika: Elokuu 2024 Arvostelukappaleet, pressikuvat ja haastattelupyynnöt Lähetämme pyynnöstä arvostelukappaleen teoksesta joko painettuna tai sähköpostitse. Arvostelukappalepyynnöt voi lähettää osoitteeseen 

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye