TYÖ2030 | Työterveyslaitos

Nuorten työelämäkokemuksia ja -odotuksia selvitetään laajasti valtakunnallisella kuulemiskierroksella

Jaa

Suomessa kartoitetaan syksyn aikana laajasti nuorten omia kokemuksia ja ajatuksia suomalaisesta työelämästä. Parempi työelämä! -koordinaatiohanke (ESR+) ja TYÖ2030-ohjelma koordinoivat yhteistyössä Nuorten akatemian kanssa laajan kuulemiskierroksen 15–29-vuotiaille nuorille eri puolilla Suomea. Kierroksella eri taustoista tulevat nuoret pääsevät kertomaan ajatuksiaan työelämäodotuksistaan, toiveistaan ja tarpeistaan. Kierrokset järjestetään elo-lokakuun aikana, ja tavoitteena on saada kuuluviin jopa 400 nuoren ääni.

- Suomalainen työelämä tarvitsee nuoria innovatiivisia työntekijöitä nyt ja erityisesti tulevaisuudessa. On mahtavaa, että pääsemme yhteistyössä nuorten kanssa selvittämään millaisia ratkaisuja suomalainen työelämä kaipaa, jotta voimme vastata eri-ikäisten työntekijöiden tarpeisiin ja toiveisiin tulevaisuudessa, iloitsee projektipäällikkö Henna Kymäläinen Parempi työelämä! -koordinaatiohankkeesta.

Nuoria kuullaan työpajojen avulla

Nuoria kuullaan Nuorten Akatemian rakentamien työpajojen avulla. Oppilaitoksia, opiskelijoita ja järjestöryhmiä on kutsuttu mukaan inspiroiviin työpajoihin, joissa pyritään käynnistämään vuoropuhelua kohti parempaa työelämää ja osallistamaan opiskelijat työelämän kehittämiseen. Työpajojen tiedonkeruu toteutetaan Seppo-pelialustan avulla, joka kerää tulokset suoraan digitaaliseen muotoon. Työpajan opiskelijoille ja nuortenryhmille voi järjestää myös itsenäisesti valmiin fasilitointiohjeistuksen mukaan. 

- Olemme tosi iloisia siitä, miten monet toimijat ovat lähteneet kuulemiskierroksen ja Työelämäfoorumin järjestämiseen mukaan. Nuorten työpajoja on tulossa jo noin 20. Yhteistyö tuo yhteen tutkimuksen, järjestöjen, oppilaitosten ja työpaikkojen osaamista, minkä avulla saamme nuorille parhaat mahdolliset lähtökohdat osallistua ja vaikuttaa itse työelämän kehittämiseen, uskoo TYÖ2030-ohjelmajohtaja Sanna Kulmala.

Työpajoissa saatu tieto osaksi työelämän kehittämisstrategiaa

Kuulemiskierrosten työpajoista kerätyt nuorten näkemykset kootaan raportiksi, joka julkaistaan Työelämäfoorumi -tapahtumassa 20.11.2024. Työelämäfoorumissa kuullaan nuorten näkemyksiä liittyen nuorten osaamiseen, ohjaamiseen ja odotuksiin. Tapahtumassa tuloksista keskustellaan yhdessä nuorten, työelämävaikuttajien sekä nuorten kanssa työskentelevien tahojen kanssa. Työpajoissa kerättyjä tietoja sekä Työelämäfoorumissa kehitettyjä ratkaisuja tullaan hyödyntämään ESR+ kehittämistyössä sekä kytkemään osaksi työ- ja elinkeinoministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön käynnistämää työelämän kehittämisstrategiaa.

Työelämäfoorumi 2024 on vuoden mielenkiintoisin työelämän keskustelutapahtuma, joka kokoaa yhteen työelämän keskeiset toimijat ajankohtaisen aiheen ympärille. Vuonna 2024 tapahtuma keskittyy avaamaan keskustelua ja hakemaan ratkaisuja työelämän kehittämiseen nuorten näkökulmasta. Tapahtuma järjestetään kutsuvierastilaisuutena Helsingin Pikku-Finlandialla, sekä kaikille avoimena verkkotapahtumana.  Ensimmäinen Työelämäfoorumi järjestettiin vuonna 2022. Ilmoittaudu kaikille avoimeen ja maksuttomaan, vuoden mielenkiintoisimpaan työelämätapahtumaan tapahtuman nettisivujen kautta.www.tyoelamafoorumi.fi 

Mukana työpajoja toteuttamassa on jo:

  • Helsinki Business College & EY
  • Centria AMK
  • Eezy oy / Nuotti-valmentaja, HKI lukiot
  • Erilaisten oppijoitten liitto
  • Haaga-Helia
  • Helsingin poikien talo
  • Humak/ Kuopio, Osalliseks hanke
  • Jamk
  • Suomen Nuorkauppakamarit, JCI Finland
  • Karelia AMK
  • Konepajan lukio
  • Luovi, Rovaniemi (ammatillinen erityisoppilaitos)
  • Mieli hyvin duunissa -verkosto Tampere
  • Mieli hyvin duunissa! -verkosto Turku
  • Nuorten verkosto / KT, Kunta työnantajat
  • Romaninuoret
  • Sakky, Savon ammattiopisto / Ohjaamo Varkaus
  • Shed
  • Tampereen diginuorisotila, Tampereen kaupunki
  • Vamlas ry/Metropolia (Polku monimuotoiseen työelämään -hanke)

Lisätiedot

Avainsanat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta TYÖ2030 | Työterveyslaitos

Työelämän laadusta kirjoitetaan noin 70 artikkelia päivässä – media käsittelee työelämää monipuolisesti – johtaminen ja työhyvinvointi saavat kuitenkin kielteistä julkisuutta muita aiheita enemmän30.9.2024 06:30:00 EEST | Tiedote

Suomalaismedia kirjoittaa työelämästä paljon, laajasti ja yllättävänkin positiivisesti. Tämä selviää TYÖ2030-ohjelmassa teetetystä media-analyysistä, jossa analysoitiin työelämäkirjoittelua vuosina 2019 ja 2023. Aineiston keräsi ja analysoi Retriever keväällä 2024. Analyysin tarkoituksena oli muodostaa kuva siitä, miten ja millaisella äänensävyllä työelämästä puhutaan mediassa.

TYÖ2030-ohjelman Työkaverikysely paljastaa: Työkaveruus vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta - nuorten kohdalla etätyö on heikentänyt pysyvästi tai hetkellisesti 18-24-vuotiaiden työkaverisuhteita14.2.2023 07:58:24 EET | Tiedote

Työpaikat ovat tärkeitä kohtaamispaikkoja kaverisuhteiden solmimiselle. Suomalaiset arvioivat, että noin kolmannes kaverisuhteista on lähtenyt liikkeelle työpaikalta. Työkavereiden tuomaa yhteenkuuluvuuden tunnetta pidetään tärkeä asiana elämässä. Etätyö on jättänyt jälkensä työkaveruuksiin: kyselyn mukaan etätyö on heikentänyt ainakin hetkellisesti nuorten työkaveruuksia.

TYÖ2030-ohjelman MEADOW-tutkimus selvitti: Luottamuksesta menestysresepti kilpailukyvyn vahvistamiseen2.2.2023 09:11:28 EET | Tiedote

Johdon ja henkilöstön välinen luottamus on organisaatioille tärkeä kilpailutekijä. Vuoden alussa valmistunut MEADOW-raportti avaa luottamuksen etuja ja antaa tuoretta tietoa sen merkityksestä organisaatioille. Etenkin taantuman uhatessa luottamuksella voi olla merkittävä rooli organisaatioiden selviytymiseen – parhaimmillaan se toimii myönteisenä vastavoimana haastavina aikoina. Tutkimuksen mukaan luottamus korreloi vahvasti henkilöstön osallistumiseen. Mitä korkeampi luottamus on, sitä enemmän henkilöstö osallistuu kehittämistyöhön ja sen tuloksellisemmaksi sekä hauskemmaksi se koetaan. Aiemmin julkaistun Meadow-tutkimuksen mukaan sellaiset yritykset, joissa vähintään 30 prosenttia henkilöstöstä osallistuu säännöllisesti toiminnan kehittämiseen, reilu kolmannes (35 %) kertoo tuottaneensa markkinoille kokonaan uuden tuotteen tai palvelun. Vahvan luottamuksen on myös havaittu ruokkivan yhteistyötä yrityksissä ja yhteisöissä. ”Havaintojemme mukaan organisaatioiden väliset erot olivat suu

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye