Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärän lasku vaimeni
Työntekijämäärä laski heinäkuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -3,2 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Seuratuista toimialoista eniten laskivat henkilöstövuokraus, rakentaminen sekä hallinto- ja tukipalvelut.
Ilmarisen suhdanneindeksi kertoo ajantasaista tietoa Suomen talouden kehityksestä. Se kuvaa muutosta yhteensä yli 60 000 yrityksen ja noin 500 000 työntekijän joukossa. Suhdanneindeksiin mukaan laskettavat 10 toimialaa kattavat valtaosan yksityisestä sektorista.
Ilmarisen suhdanneindeksin negatiivinen kehitys vaimeni heinäkuussa. Työntekijämäärä laski heinäkuussa -3,2 prosenttia (kesäkuu -3,8 %) verrattuna vuoden takaiseen ajankohtaan.
– Suhdanneindeksin työntekijämäärän yli vuoden jatkunut lasku hidastui heinäkuussa hieman. Silti kaikki indeksissä seuraamamme toimialat laskivat. Myös Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisyys heikkeni ja työttömyys kasvoi, kun tarkastellaan hieman laajemmin vuoden 2024 toista vuosineljännestä. On kuitenkin arvioitu, että Suomi olisi talouden suhdanteen pohjalla ja suunta kääntyisi vähitellen nousuun. Taloutemme kehitykseen vaikuttavat toki vahvasti maailmantalouden ja geopolitiikan käänteet, joita tänä vuonna on riittänyt, sanoo Ilmarisen tutkija Jouni Vatanen.
Ilmarisen suhdanneindeksin toimialoista olivat eniten laskussa henkilöstövuokraus (-11,2 %), rakentaminen (-7,9 %) ja hallinto- ja tukipalvelut (-5,2 %). Vähäisintä lasku oli kuljetuksessa (-0,3 %), kaupassa (-1,4 %) ja teollisuudessa (-2,1 %).
– Rakentamisen osalta luku on kuluneen vuoden paras, vaikka onkin edelleen lähes -8 prosenttia negatiivinen. Rakennusalan toipumisen vauhtiin liittyy runsaasti epävarmuutta, vaikka positiivisiakin signaaleja on jo näkynyt. Vuoden ensimmäistä puolikasta tarkasteltaessa parhaiten, tai vähiten huonoiten, indeksimme toimialoista on mennyt teollisuudella, tietotekniikalla ja viestinnällä sekä terveys- ja sosiaalipalveluilla, summaa Jouni Vatanen.
Kaikilla alueilla laskua
Maantieteellisesti tarkasteltuna työntekijämäärän kehitys oli laskussa heinäkuussa kaikilla alueilla. Eniten laskua tuli Itä-Suomessa (-4,9 %) ja vähiten Länsi-Suomessa (- 2,0 %).
- Etelä-Suomi (-2,9 %): Seuratuista toimialoista kaikki olivat laskussa. Suurimmassa laskussa olivat: henkilöstövuokraus (-10,7 %), rakentaminen (-7,2 %) ja majoitus- ja ravitsemusala (-6,4 %). Vähäisintä lasku oli kuljetuksessa (-0,3 %), kaupassa (-1,4 %) ja teollisuudessa (-2,1 %).
- Länsi-Suomi (-2,0 %): Kasvua oli asiantuntijapalveluissa (+1,3 %) ja teollisuudessa (+0,7 %). Suurimmassa laskussa olivat: henkilöstövuokraus (-12,0 %), rakentaminen (-7,1 %) ja viestintä- ja tietotekniikka (-3,6 %).
- Itä-Suomi (-4,9 %): Seuratuista toimialoista vain viestintä- ja tietotekniikka (+5,7 %) oli nousussa. Lasku oli suurinta henkilöstövuokrauksessa (-19,4 %), rakentamisessa (-12,5 %), hallinto- ja tukipalveluissa (-10,9 %) ja asiantuntijapalveluissa (-9,2 %). Pienintä lasku oli majoitus- ja ravitsemusalalla (-2,6 %) sekä kaupassa (-3,2 %).
- Pohjois-Suomi (-3,5 %): Kasvua oli vain kuljetuksessa (+0,9 %). Suurimmassa laskussa olivat: rakentaminen (-7,5 %), teollisuus (-6,3 %) ja majoitus- ja ravitsemusala (-5,4 %). Pienintä lasku oli viestintä- ja tietotekniikassa (-0,6 %) ja kaupassa (-0,7 %).
Suhdanneindeksiä on julkaistu vuodesta 2013 lähtien. Suhdanneindeksin seurantaryhmä koostuu yli 60 000:sta eri toimialoilla toimivasta Ilmarisen asiakasyrityksestä, jotka ilmoittavat palkkatietonsa tulorekisteriin. Suhdanneindeksi kuvaa yritysten työntekijämäärän muutosta edellisvuoteen verrattuna. Indeksissä on huomioitu koko tarkastelujakson ajan Ilmarisen asiakkaina olleet yritykset, joten tulevat tai lähtevät asiakasyritykset eivät vaikuta indeksin kehitykseen.
Tutustu tarkemmin
Lisätietoja
- Jouni Vatanen, tutkija, p. 050 5712 309, jouni.vatanen@ilmarinen.fi
- Sami Kelhä, viestintäpäällikkö, p. 050 587 8464, sami.kelha@ilmarinen.fi
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Ilmarinen on työeläkeyhtiö ihmistä varten. Huolehdimme 1,1 miljoonan ihmisen eläketurvasta ja pidennämme työuria, jotta jokainen voi suhtautua huomiseen luottavaisena ja toiveikkaana. Me teemme töitä tänään, jotta asiakkaittemme toimeentulo on turvattu huomenna. Näin varaudumme hyvään huomiseen. Eläkevastuiden katteena on noin 60 miljardin euron sijoitusvarallisuus. Lisätietoja: www.ilmarinen.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmarinen
Ilmarisen suhdanneindeksi: työntekijämäärän lasku jatkuu edelleen16.12.2024 12:00:40 EET | Tiedote
Työntekijämäärä laski marraskuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -2,4 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Seuratuista toimialoista eniten laskivat henkilöstövuokraus, majoitus- ja ravitsemusala sekä rakentaminen.
Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärän lasku hidastui15.11.2024 09:49:27 EET | Tiedote
Työntekijämäärä laski lokakuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä -2,5 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Seuratuista toimialoista eniten laskivat henkilöstövuokraus, rakentaminen sekä majoitus- ja ravitsemusala.
Ilmarinen's return on investment rose to 7.4 per cent, solvency strengthened and cost efficiency improved25.10.2024 13:02:33 EEST | Tiedote
Ilmarinen's return on investment in the period January–September was 7.4 per cent, or EUR 4.4 billion. Investment assets rose to EUR 62.9 billion and solvency capital to EUR 14 billion. Cost effectiveness continued to improve and is reflected in lower premiums for customers.
Ilmarinens placeringsavkastningen steg till 7,4 procent, solvensen stärktes och kostnadseffektiviteten förbättrades25.10.2024 13:02:08 EEST | Tiedote
Ilmarinens placeringsavkastning i januari–september var 7,4 procent, dvs. 4,4 miljarder euro. Investeringstillgångarna steg till 62,9 miljarder euro och solvenskapitalet till 14 miljarder euro. Kostnadseffektiviteten förbättrades ytterligare och syns för kunderna i form av förmånligare försäkringsavgifter.
Ilmarisen sijoitustuotto nousi 7,4 prosenttiin, vakavaraisuus vahvistui ja kustannustehokkuus parani25.10.2024 13:01:09 EEST | Tiedote
Ilmarisen sijoitustuotto oli tammi–syyskuussa 7,4 prosenttia eli 4,4 miljardia euroa. Sijoitusvarat nousivat 62,9 miljardiin euroon ja vakavaraisuuspääoma 14 miljardiin euroon. Kustannustehokkuus parani edelleen ja näkyy asiakkaille edullisempina vakuutusmaksuina.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme