Juhlavuoden kunniaksi 20 perheomenapuuta Espoon hiippakuntaan
Espoon hiippakunta juhlistaa 20-vuotista taivalta sunnuntaina 1.9.2024. Hiippakunnan kaikissa 19 seurakunnassa vietetään jumalanpalvelusta ja oheistapahtumia.
– Kiitämme ja iloitsemme 20-vuotiaasta hiippakunnastamme. Sen merkkinä jokaiseen Espoon hiippakunnan 19 seurakuntaan istutetaan omenapuu. Se kahdeskymmenes istutetaan piispalan pihamaalle, Espoon tuomiokirkonmäelle, toteaa Espoon hiippakunnan piispa Kaisamari Hintikka.
– Omenapuu kertoo kaikista 20-vuotisjuhlan kolmesta teemasta: yhteydestä Kristuksessa, toivosta ja luomakunnasta. Me olemme kaikki saman Kristus-puun oksia. Me kasvamme yhteydessä Kristukseen ja toisiimme. Puun hedelmät on tarkoitettu jaettavaksi eteenpäin, ilahduttamaan ja ravitsemaan ihmisiä.
– Omenapuun istuttaminen kertoo sitkeästä toivosta. Moni asia tässä maailmassa ja huomisessa huolettaa ja pelottaa. Kristityn elämään kuuluu luottamus siihen, että Jumala antaa meille toivon ja tulevaisuuden. Juuri siksi me istutamme omenapuun - emmekä vaan yhtä, vaan kaksikymmentä omenapuuta!
– Kaiken Luoja on läsnä omenapuussa, niin kuin jokaisessa puussa ja koko luomakunnassaan. Meidät ihmiset on liitetty kaikkeen luotuun lukemattomin hienoin elämänlangoin. Omenapuu muistuttaa siitä, että Jumala on kaiken elämän lähde ja että kaikki elämä, myös omamme, on Jumalan määrättömästä rakkaudesta kumpuavaa lahjaa.
Espoon hiippakunta aloitti toimintansa vuonna 2004 ja ensimmäisenä piispana toimi Mikko Heikka. Piispa Heikan jälkeen virkaa hoiti Tapio Luoma vuosina 2012–2018 ja vuodesta 2019 lähtien piispana on ollut Kaisamari Hintikka.
Hiippakunnan alueella asuu yli 700 000 ihmistä ja hiippakunnan 19 seurakunnassa toimii noin 1400 työntekijää.
Vuosien aikana on tapahtunut muutoksia hiippakunnassa, seurakunnissa ja tuomiokapitulissa. Tuomiokapituli on hiippakunnan hallinto- ja asiantuntijaelin, jonka ensimmäinen työntekijä oli notaari Pilvi Keravuori. Pilvi työskentelee Espoon hiippakunnan tuomiokapitulissa edelleen.
– Se, mikä on pysynyt koko ajan, on ollut toivo. Se näkyy paikallisseurakunnissa, siinä työssä, mitä niissä tehdään. Se näkyy lapsissa ja nuorissa ja kokonaisuudessaan hiippakunnan alueen toiminnassa. Innostus, jolla hiippakunta aikoinaan perustettiin, jatkuu edelleen monella tavoin, Keravuori sanoo.
– Hiippakunta ei ole itsetarkoitus. Meidän työmme on tukea sitä, että kirkko voi viedä sanomaa Kristuksesta eteenpäin. Tehtävämme on rukoilla tämän alueen ihmisten ja seurakuntien puolesta joka päivä, muistuttaa Pilvi Keravuori.
Piispa Kaisamari Hintikka saarnaa Karkkilan seurakunnan jumalanpalveluksessa, jota vietetään seurakunnan leirikeskuksessa 1.9.2024 klo 11.
Espoon hiippakunnan seurakuntien jumalanpalveluksista ja juhlavuoden oheistapahtumista löytyy tietoja Espoon hiippakunta 20-vuotta | Espoon hiippakunta
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pilvi KeravuoriNotaariEspoon hiippakunnan tuomiokapituli
Tiedustelut hiippakunnan historiasta ja kapitulista.
Mervi RitokoskiYhteyskehittäjäEspoon hiippakunnan tuomiokapituli
Yhteydenotot piispaan
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Espoon seurakunnat - Evankelis-luterilainen kirkko Espoossa
Espoon tuomiokirkkoseurakunta, Espoonlahden seurakunta, Leppävaaran seurakunta, Olarin seurakunta, Tapiolan seurakunta ja Esbo svenska församling muodostavat yhdessä Espoon seurakuntayhtymän. Seurakunnissa on yhteensä 157 500 jäsentä. Työntekijöitä on noin 500.
Kirkko Espoossa vahvistaa yhteisönä kristillistä uskoa, tulevaisuuden toivoa ja lähimmäisenrakkautta. Olemme läsnä ihmisten arjessa ja juhlassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon seurakuntayhtymä
Verksamheten och ekonomin fortsätter på stabil grund i Esbo församlingar19.12.2024 16:05:35 EET | Pressmeddelande
Gemensamma kyrkofullmäktige i Esbo kyrkliga samfällighet sammanträdde 18.12 till det sista mötet för i år. Vid mötet godkändes budgeten för 2025 och Esbo kyrkliga samfällighets verksamhets- och ekonomiplan för åren 2025–2027.
Espoon seurakuntien toiminta ja talous jatkuvat vakaina19.12.2024 16:03:53 EET | Tiedote
Espoon seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyi keskiviikkona 18.12. vuoden 2025 talousarvion ja toiminta- ja taloussuunnitelman seuraaville kolmelle vuodelle. Taloustilanne on edelleen suhteellisen vakaalla pohjalla.
Julböner, besök på gravgården och välsignelse av husdjur - kyrkorna och kapellen i Esbo kallar till julfirande13.12.2024 08:00:00 EET | Pressmeddelande
Till finländarnas älskade traditioner hör fortfarande att gå i julkyrkan och den mest populära dagen är själva julaftonen. Sammanlagt hålls ett fyrtiotal julböner och andakter runtom i Esbos kyrkor och kapell. I varje av Esbos fem kyrkor kan man också uppleva en stämningsfull mässa på julnatten.
Joulukirkkoja, lemmikkien siunaamista ja hautausmailla käyntiä – Espoon kirkot ja kappelit kutsuvat joulunviettoon13.12.2024 08:00:00 EET | Tiedote
Joulukirkko kuuluu yhä suomalaisten rakastamiin perinteisiin. Jouluaatto on Suomessa suosituin päivä käydä kirkossa. Espoon kirkoissa ja kappeleissa järjestetään aattona nelisenkymmentä hartautta. Jokaisessa Espoon viidessä kirkossa pääsee myös kokemaan tunnelmallisen jouluyön messun.
Känslokompetens och kamratfärdigheter stärks bland Esboelever – miljonprojekt mellan Esbo stad och den kyrkliga samfälligheten utvidgas till 25 skolor i januari11.12.2024 11:19:16 EET | Pressmeddelande
Esboelever i åk 4 och 5 stöds nästa år i social förstärkning och att verka i grupp. Esbo stads och den kyrkliga samfällighetens samarbetsprojekt Låt klassen lysa strävar till att öka elevernas välbefinnande och förebygga marginalisering. Esbo kyrkliga samfällighet finansierar det treåriga projektet, för social förstärkning hos barn, med 1 070 000 euro.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme