Itämeri alkaa katukaivosta – kaivo ei ole roskis
Hulevesikaivojen ympärille ilmestyvät ahven- ja haukitarrat muistuttavat, etteivät roskat kuulu kaduille tai katukaivoihin. Maahan heitetyt roskat voivat kulkeutua huleveden mukana lähimpään vesistöön ja lopulta Itämereen, sillä hulevettä ei pääsääntöisesti puhdisteta. Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY on mukana Pidä Saaristo Siistinä ry:n Mahanpuruja muovista -kampanjassa 19.8.-1.9.2024.
Mahanpuruja muovista on kampanja roskaantumista vastaan. Suuret, värikkäät kalatarrat katukaivojen kansien ympärillä muistuttavat roskien reitistä kaupungista mereen ja jopa kalan suuhun. Valtaosa roskista on peräisin kaupunkilaisten käsistä. Oikea paikka roskille on jäteastia, ja oikein lajiteltuina ne ovat tärkeä osa kiertotaloutta. Maahan ja luontoon päätyessään roskat ovat ympäristöhaitta ja myös hukkaan heitettyä raaka-ainetta.
Hulevesi on sade- ja sulamisvettä, joka virtaa rakennetussa ympäristössä pintoja pitkin. Hulevesi johdetaan yleensä hulevesiviemäreihin tai avo-ojiin, mistä se virtaa puroihin, jokiin, järviin tai mereen.
- Hulevettä ei pääsääntöisesti puhdisteta, vaan se johdetaan useimmiten käsittelemättömänä luontoon. Tämä huleveden melko suora reitti vesistöihin on monelle yllätys, kertoo HSY:n ympäristöasiantuntija Marika Visakova.
Vesistöjen tilaan on suuri merkitys sillä, mitä niihin kulkeutuu hulevesien mukana. Huleveden laatuun ja siten myös oman lähivesistön tilaan voi yksinkertaisesti vaikuttaa huolehtimalla roskat roskiin.
- Erityisesti muovit ovat viheliäinen ongelma luonnossa, koska ne eivät häviä ikinä, vaan hajoavat yhä pienemmiksi mikromuoveiksi, Visakova harmittelee.
Ahven- ja haukitarrat hulevesikaivojen ympärillä eri kaupungeissa
Roskaantumisesta muistuttavia kalatarroja voi nähdä hulevesikaivojen ympärillä Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa. Kampanjassa on mukana myös lukuisia muita kaupunkeja ympäri Suomen. Helsingissä tarroja on Vuosaaressa ja keskustan alueella. Espoossa kalatarroja näkee Leppävaarassa, Otaniemessä, Tapiolassa ja Matinkylässä. Vantaalla tarrat ovat Kivistön alueella. Kauniaisissa tarroja on keskustan alueella.
Mahanpuruja muovista -kampanjan taustalla on Pidä Saaristo Siistinä ry. Pääkaupunkiseudulla toteutuksesta vastaa HSY yhteistyössä Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupunkien kanssa. Kampanja-aika on 19.8.-1.9.2024. Tämän jälkeen tarrat kerätään pois katukuvasta. Tarrat ovat PVC-vapaita ja ne ovat käytön jälkeen kierrätettävissä metallina.
HSY huolehtii alueellaan hulevesiviemäriverkoston ylläpidosta ja rakentamisesta. Verkoston pituus on noin 2500 kilometriä ja matkan varrella on tuhansittain hulevesikaivoja. HSY on mukana Itämerihaasteessa, jossa yhtenä teemana on roskaantumisen hillitseminen. HSY osallistuu myös Helsingin roskaantumisen hillinnän toimenpideohjelman toteutukseen. Itämeren hyvinvointiin liittyvän tietoisuuden lisääminen on yksi HSY:n strategisista tavoitteista.
Mahanpuruja muovista on osa PlastLIFEhanketta. PlastLIFE-hanke saa EU:n LIFE-ohjelmasta rahoitusta, jolla hankkeen materiaalit on tuotettu. Materiaalien sisältö edustaa ainoastaan hankkeen omia näkemyksiä, joista CINEA/Euroopan komissio ei ole vastuussa.
Tarrojen sijainnit kaupungeissa
Helsinki:
- Vuosaari: Aurinkoranta ja Columbuksen ympäristö
- Ateneum, Rautatientori
- Kamppi: Fredrikinkatu ja Salomonkatu
- Oodin ympäristö, Töölönlahti Pikku-Finlandian kohdalla
Espoo:
- Leppävaara: uimahalli, Leppävaaranraitti, Alberganesplanadi
- Otaniemi metroasema
- Tapiola: Tapiontori, Kauppamiehentie ja Kulttuurikeskus
- Matinkylä: Piispanaukio ja uimahalli
Kauniainen:
- Tunnelitie
- Thurmaninaukio
- Varuboden Asematie
Vantaa:
- Kivistö
Yhteyshenkilöt
Visakova MarikaYmpäristöasiantuntijaHSY
Puh:050 308 6014marika.visakova@hsy.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tuotamme HSY:ssä kunnallisia vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä. Teemme kanssasi maailman kestävimmän kaupunkiseudun.
HSY – Puhtaasti parempaa arkea
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSY
HSY kehittää kiertotalouskeskuksia yhdessä kuuden muun maan kanssa27.9.2024 09:26:25 EEST | Tiedote
HSY on mukana kehittämässä kiertotalouskeskuksia ympäri Eurooppaa yhdessä kuuden muun maan kanssa. HSY osallistuu Interreg Europen CHEERS4EU -hankkeeseen, jossa kiertotalouden rakenteiden vahvistaminen ja mahdollisuuksien lisääminen ovat keskeisessä osassa ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi. Hanke on ensimmäinen Euroopassa, missä keskitytään kehittämään kiertotalouskeskuksia.
Perhoset ja pistiäiset löysivät kesällä HSY:n kukkivan kaatopaikan - myös harvinainen kanervakimalainen viihtyi niityllä24.9.2024 08:41:00 EEST | Tiedote
HSY perusti niittyjä Ämmässuon ekoteollisuuskeskukseen vanhan kaatopaikan päälle. Niityillä luodaan sopivia elinympäristöjä erilaisille pölyttäjille. Niittyjen kehittymistä ja kukkien houkuttelemia pölyttäjiä on seurattu kesän aikana. Toistaiseksi on havaittu 15 perhoslajia ja lähes 90 lajia pistiäisiä. Lanttuperhoset ja hohtosinisiivet olivat yleisiä, mutta niityiltä löytyi myös Etelä-Suomessa harvinainen kanervakimalainen. Kylvetyllä niityllä havaittiin perhosia ja pistiäisiä houkuttelevia kasvilajeja kuten keltamaitetta ja ahdekaunokkia. Tavoitteena on rakentaa Ämmässuolle noin 35 hehtaaria niittyjä seuraavien vuosien aikana.
HSY:n hallituksen päätökset 20.9.202420.9.2024 10:53:57 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallitus päätti kokouksessaan valita Vantaan ratikan allianssin suunnittelijakumppaniksi länsiosalle ryhmittymä tRamwisen ja itäosalle ryhmittymä Valtikan. Allianssin rakentajakumppaniksi valittiin länsiosalle ryhmittymä Valssi ja itäosalle ryhmittymä Great Vantaa. Hallitus päätti hyväksyä seuraavat hankesuunnitelmat ja hankinnat: - Helsingin Kuusisaarentien ja Lehtisaaren vesihuollon saneerauksen hankesuunnitelma - Viikinmäen jätevedenpuhdistamon raakalietepumppaamoiden saneerauksen hankesuunnitelman päivitys - jätehuollon tarvitsemien metallitöiden huolto- ja kunnossapitotehtävien urakoitsijaksi valittiin Tronkko Oy - sekajätteiden takakuormaustyhjennykset ja kuljetustyöt Länsi-Vantaalle ja Helsinkiin Kallioon tilataan Remeo Oy:ltä - jätepuuhakkeen toimitussopimus solmitaan Lahti Energia Oy:n kanssa. Hallitus sai tiedoksi yhteenvedon jäsenkaupunkien lausunnoista HSY:n alustavaan toiminta- ja taloussuunnitelmaan vuosille 2025–2027 sekä
Ennakkotiedote HSY:n hallituksen kokouksesta 20.9.202418.9.2024 07:29:09 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallituksen kokous pidetään perjantaina 20.9.2024. Kokouksen esityslista on nähtävissä osoitteessa https://hsy10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_frames Hallitus päättää muun muassa Vantaan ratikan allianssin suunnittelijakumppanien ja rakentajakumppanien valinnoista. Hallitus päättää seuraavista hankesuunnitelmista ja hankinnoista: - Kuusisaarentien ja Lehtisaaren vesihuollon saneerauksen hankesuunnitelma - Viikinmäen jätevedenpuhdistamon raakalietepumppaamoiden saneerauksen hankesuunnitelman päivitys - jätehuollon tarvitsemien metallitöiden huolto- ja kunnossapitotehtävien urakoitsijan valinta - sekajätteiden takakuormaustyhjennysten ja kuljetustöiden urakoitsijan valinta Länsi-Vantaalle ja Helsinkiin Kallioon - jätepuuhakkeen toimitussopimuksen hyväksyminen. Lisäksi hallitus saa tiedoksi yhteenvedon jäsenkaupunkien lausunnoista HSY:n alustavaan toiminta- ja taloussuunnitelmaan vuosille 2025–2027 sekä osavuosikatsauksen tamm
Maahan pudonneet puutarhahedelmät houkuttelevat haittaeläimiä – näin ehkäiset ongelman3.9.2024 06:56:00 EEST | Tiedote
Maahan pudonneet puutarhahedelmät voivat tuoda pihoille haittaeläimiä, kuten rottia. Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY muistuttaa, että haittaeläinten riskin vähentämiseksi pilaantuneet omenat ja muu syömäkelpoinen jäte tulee kerätä pois säännöllisesti ja käsitellä asianmukaisesti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme