Aurinkoenergian talteenotto vanhalle tarha-alueelle (Pohjanmaa)
Pohjalaismaakuntien alueella on merkittävä osuus kaikista Suomen turkistarhoista. Turkisten tuotanto elinkeinona on käynyt läpi monia myllerryksiä: muutospaineita on eläinten oloihin, ympäristöstä huolehtimiseen ja tautiturvallisuuteen liittyen ollut jo useita vuosia, ellei vuosikymmeniä. Moni eläköityvä yrittäjä on lopettamassa tarhausta ja rakenteiden purkamisen ja tarha-alueen siivoamisen jälkeen on ajankohtaista miettiä mitä käyttöä tyhjenevälle alueelle olisi mahdollista suunnitella.
Samanaikaisesti aurinkopaneelitekniikka on kehittynyt ja uusiutuvan energian tuotanto lisääntynyt vauhdilla pohjalaismaakunnissa. Yksi käyttötarkoitustaan muuttava tarha-alue on Vöyrillä Oravaisissa, missä eläinten pito on päättynyt ja eläintenpidon sijaan jatkossa tuotetaan sähköä aurinkopaneeleilla.
Suunnitteilla olevan aurinkovoima-alueen koko on noin 31 hehtaaria. Alueelle suunnitellaan maanvaraisten paneelien asentamista siten, että paneelien yhteispinta-ala on noin 8,2 hehtaaria. Paneeleja pystytetään noin 41 000 kappaletta. Aurinkoenergian talteenotolla vähennetään riippuvuutta fossiilista energialähteistä tuottamalla sähköä uusiutuvasta lähteestä. Tuotettu sähkö johdetaan kantaverkkoon. Alueen valmistelu aurinkosähkön tuotantoon sisältää monia vaiheita. Suunnittelun edetessä on vanhat toiminnot lopetettava ja alue valmisteltava paneelien, kaapeloinnin, muuntamoiden ja muiden tarvittavien toimintojen rakentamiseen soveltuvaksi.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on vuonna 2015 myöntänyt turkistarhalle ympäristöluvan, joka on voimassa toistaiseksi. Ympäristöluvan haltijan lupa koski tarhakettujen pitoa varjotaloissa, joiden enimmäismäärä luvassa oli 157 kappaletta vastaten 15,2 kilometriä. Eläintenpidon päätyttyä on tarha-alueen irtaimistoineen ostanut uusi toimija tarkoituksenaan purkaa vanhat rakenteet ja perustaa alueelle aurinkopaneelialue.
Eläintenpito alueella oli vuosina 2020–2022 pienimuotoista, ja vuoden 2023 alussa alue vaihtoi omistajaa. Uusi toimija otti hoitaakseen tarha-alueen tyhjentämisen sekä siivoamisen. Toimija on vuosien 2023 ja 2024 aikana poistanut tarha-alueelta rakennukset, toimittanut lannan kompostointiin ja jätteet käsittelyyn. Ympäristöluvassa määrätyt valumavesien käsittelyaltaat on tyhjennetty lietteestä ja täytetty maalla tasaisen paneelialueen aikaansaamiseksi. Ympäristölupaa valvova ELY-keskuksen viranomainen otti yhteyttä turkistarhan luvan saaneeseen yrittäjään tiedustellakseen toiminnan tilannetta, koska uusi yritys oli jättänyt Vöyrin kunnalle hakemuksen aurinkovoima-alueen suunnittelutarveratkaisusta. Vaikka uusi yritys oli ottanut alueen hallintaan, oli aiemman toimijan ympäristölupa määräyksineen yhä voimassa. Kumpikin yritys vahvisti ELY-keskukselle aiemman toiminnan päättymisen ja alueen suunnittelun uuteen käyttötarkoitukseensa. Ympäristöviranomainen teki tarkastuskäynnin alueelle huhtikuussa, ja totesi alueen heinittyneen ja että kaikki rakennukset oli jo poistettu alueelta. Vain vähäisiä määriä jätteitä oli jäljellä. Tällä perusteella ja aiemman omistajan suostumuksella antoi ELY-keskus aluehallintovirastolle aloitteen turkistarhan ympäristöluvan rauettamisesta. Aloitteessa todetaan toiminnan päättyneen ja mikäli ympäristönsuojelutoimenpiteet on päättymisen yhteydessä toteutettu kuten lupamääräyksissä niitä edellytetään, rauettaa aluehallintovirasto luvan.
Vaikka toiminta alueella muuttuukin ja vanhat rakenteet puretaan, on menneet toiminnot otettava huomioon myös uutta suunniteltaessa. Turkistarhausta Kimojoen varressa on harjoitettu yhteensä kymmenien vuosien ajan. Ajan saatossa vesiensuojelurakenteet suojelivat jokea ravinnehuuhtoumilta, siten että sadevesi tai tulviva joki ei aiheuttanut ravinnepitoisten lantojen pääsyä vesistöön. Toiminnan lakkaamisesta huolimatta voi maaperässä kuitenkin olla runsaasti lantaperäisiä ravinteita. Aurinkopaneelien toiminnan optimointi edellyttää kasvillisuuden pitämistä matalana, joka runsaan suoran paneelipinnan kanssa saattaa sadeveden valuessa lisätä eroosiota ja johtaa ravinnehuuhtoumien kasvuun vesistöön. Niinpä suunnittelun yhteydessä onkin syytä huomioida veden johtaminen ja viivyttäminen, jottei kymmeniä vuosia maahan kertynyt ravinnekuorma pääse purkautumaan vesistöihin. Jos aurinkovoima-alueella on tarvetta ojitukselle tai vanhojen ojien kunnostamiselle, on aina tehtävä ojitusilmoitus ELY-keskukselle.
Vihreällä siirtymällä tarkoitetaan muutosta kohti ekologisesti kestävää taloutta ja kasvua, joka ei perustu luonnonvarojen ylikulutukseen ja fossiilisiin polttoaineisiin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksesta:
Ylitarkastaja, Anna Paadar, anne.paadar@ely-keskus.fi, puh. 0295 038 147
Ryhmäpäällikkö, Jenny Skuthälla, jenny.skuthalla@ely-keskus.fi, puh. 0295 027 937
Tietoa julkaisijasta
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Päätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 8, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15
0295 027 500
http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.
ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset
NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.
NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Useamman vuoden kokemukset vesienpalautuksesta kerättiin oppaaksi24.9.2024 10:00:00 EEST | Tiedote
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen koordinoima Vesienpalautus suojelusoille: opas käytännön toimijoille on nyt julkaistu. Oppaaseen on koottu ohjeita ja kokemuksia vesienpalauttamisesta.
Etelä-Pohjanmaalla elokuun lopussa 6087 työtöntä työnhakijaa24.9.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Työttömien työnhakijoiden määrä nousi vuoden takaisesta, mutta laski viime kuukaudesta. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli Etelä-Pohjanmaalla Manner-Suomen toiseksi alhaisin.
Sata päivää TE-palvelu-uudistukseen23.9.2024 08:30:00 EEST | Tiedote
Julkisten työvoimapalveluiden järjestämisvastuu siirtyy valtion työ- ja elinkeinotoimistoilta kuntien muodostamille työllisyysalueille 1.1.2025.
RIWET-projektet stöder samarbete mellan den offentliga och privata sektorn i syfte att förbättra vattenstatus20.9.2024 08:05:00 EEST | Pressmeddelande
NTM-centralen i Södra Österbotten deltar i det europeiska RIWET-projektet. RIWET-projektet främjar samarbete mellan den offentliga och privata sektorn i syfte att öka lokala aktörers deltagande i återställande, vård och skydd av vattendrag och våtmarker.
RIWET-hanke tukee julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyötä vesien tilan parantamiseksi20.9.2024 08:05:00 EEST | Tiedote
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on mukana Euroopan laajuisessa RIWET-hankkeessa. RIWET-hanke edistää julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyötä lisätäkseen toimijoiden osallistumista vesistöjen ja kosteikkojen ennallistamiseen, hoitoon sekä suojeluun.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme