Metsästäjäliitto ja BirdLife Suomi: malttia vesilintujen metsästykseen
Vesilintujen metsästyskauden alkaessa BirdLife Suomi ja Metsästäjäliitto muistuttavat riistasorsakantojen pitkäaikaisesta vähenemisestä ja kehottavat välttämään taantuneiden lajien pyyntiä. Vesilintukantojen palauttaminen elinvoimaisiksi on tavoite, joka yhdistää Metsästäjäliittoa ja BirdLifea.
BirdLife Suomi ja Suomen Metsästäjäliitto suosittelevat välttämään taantuneiden riistasorsien metsästystä. Vesilintuseurantojen mukaan sinisorsan tilanne on parempi kuin muiden riistasorsien, mutta myös sinisorsakanta on kääntynyt laskuun. Myös sinisorsan verotuksessa on muistettava kohtuus.
Järjestöt muistuttavat, että vesilintumetsällä tarvitaan malttia. Varman lajintunnistuksen lisäksi ampumamatkat on pidettävä lyhyenä haavakoiden välttämiseksi. Noutavan koiran käyttö on aina suositeltavaa helpottamaan saaliin talteen korjaamista. Metsästystilastoinnin parantamiseksi järjestöt toivovat metsästäjien ilmoittavan saaliinsa Oma riista -palveluun kaikkien lajien osalta.
BirdLife ja Metsästäjäliitto korostavat jatkuvuutta vesilintujen hyväksi tehtävässä elinympäristöjen kunnostamisessa. Vesilintukantojen alamäen pääasiallisena syynä on vesien huono tila. Umpeenkasvavien vesilintukohteiden tilan parantamiseksi tarvitaan kunnostustoimien lisäksi laajamittaista ennallistamista yläpuolisilla ojitusalueilla. Tärkeä osa vesilintujen pesimäalueiden kunnostusta on vieraspetojen (minkki ja supikoira) poistopyynti.
Vesilintukantojen elpymistä voidaan auttaa myös syysaikaisilla levähdysalueilla, joilla vesilinnut voivat valmistautua syysmuuttoon luontaisen rytminsä mukaisesti. Levähdysalueista kehitetään uutta riistanhoitomuotoa BirdLifen ja Metsästäjäliiton yhteisessä SOTKA-hankkeessa.
”Lintuvesikunnostuksille ja uusien kosteikoiden perustamiselle on huutava tarve. Vesialueiden kunnostus on kuitenkin vain oireiden hoitoa, ja syiden korjaamiseksi tarvitaan ennallistamistoimia myös ojitusalueilla.”, kannustaa BirdLifen lintuvesiasiantuntija Heikki Helle.
”SOTKA-levähdysaluehankkeen tarkoituksena on perustaa vesilinnuille syysaikaisia häiriöttömiä elinympäristökohteita, joilla muuttoon valmistautuvat linnut voivat ruokailla rauhassa ja viimeistellä höyhenpuvun vaihtumisen. Mitä pidempään Suomessa pesineet vesilinnut viipyilevät syksyllä täällä, sitä parempikuntoisina ne palaavat takaisin seuraavana keväänä tuottamaan uusia poikueita.”, kuvailee rauhallisten levähdysalueiden merkitystä Metsästäjäliiton lintuvesiasiantuntija Veli-Matti Pekkarinen.
Valtakunnallisten vesilintulaskentojen mukaan ainoa viimeisten neljän vuosikymmenen aikana runsastunut riistasorsalaji on sinisorsa, mutta viimeisten kymmenen vuoden aikana myös sinisorsakanta on kääntynyt laskuun. Vähenevien lajien taantuma syvenee entisestään. Kuluvan kesän pesinnät ovat onnistuneet vain kohtalaisesti ja useimmilla lajeilla poikastuotto on ollut keskimääräistä heikompaa.
…
Vesilintujen metsästys alkaa tiistaina 20.8. klo 12. Punasotkan ja nokikanan metsästys sekä haahkan syysmetsästys on tänä vuonna kielletty maa- ja metsätalousministeriön asetuksella. Allin metsästys on kielletty sisämaassa, ja merialueilla sitä on rajoitettu saaliskiintiöin. Metsähanhea saa metsästää 27.8. asti Lapissa ja Pohjois-Pohjanmaalla (rajoituksin) ja loka–marraskuussa kaakkoisessa Suomessa. Meri- ja metsähanhen metsästystä on lisäksi rajoitettu saaliskiintiöin.
Lakisääteinen saalisilmoitus on tehtävä meri- ja metsähanhesta, haapanasta, jouhisorsasta, heinätavista, lapasorsasta, tukkasotkasta, allista, iso- ja tukkakoskelosta.
Riistavesilinnuista punasotka on luokiteltu Suomessa äärimmäisen uhanalaiseksi, tundrametsähanhi, tukkasotka, haahka ja nokikana erittäin uhanalaisiksi sekä taigametsähanhi, haapana, jouhisorsa ja heinätavi vaarantuneiksi.
Yhteyshenkilöt
Veli-Matti Pekkarinenlintuvesiasiantuntija
Puh:+358 50 472 8724Veli-Matti.Pekkarinen@metsastajaliitto.fiSuomen Metsästäjäliitto on valtakunnallinen metsästäjien etujärjestö, jonka jäseninä on noin 145 000 metsästäjää ja 2 700 metsästysseuraa. Tehtävämme on edistää metsästystä, luotoelämyksiä ja luonnonvarojen kestävää käyttöä.
BirdLife Suomi ry
Lintuvesiasiantuntija Heikki Helle, puh. 010 406 6209, heikki.helle(at)birdlife.fi
BirdLife Suomi on valtakunnallinen lintujen suojelu- ja harrastusjärjestö, jolla on yli 25 000 jäsentä ja tukijaa.
Valtakunnallisia vesilintulaskentoja koordinoivat Luonnonvarakeskus ja Luonnontieteellinen keskusmuseo yhteistyössä BirdLife Suomen kanssa.
Luonnonvarakeskuksen (Luke) ja Luonnontieteellisen keskusmuseon (Luomus) yhteistiedote riistavesilintujen pesimäkannoista: https://www.luke.fi/fi/seurannat/vesilintuseurannat/kesan-2024-laskennat-osoittavat-vesilintukantojen-taantuvan-edelleen
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Metsästäjäliitto ry
Sudet kartalla – uusi palvelu tuo susihavainnot kaikkien nähtäville20.12.2024 11:30:18 EET | Uutinen
Petohavainnot.fi -sivusto näyttää susihavainnot kaikille kiinnostuneille ja kerää havaintoja rekisteröityneiltä käyttäjiltä. Sivuston taustalla oleva Ari Alinen toivoo palvelun lisäävän turvallisuutta, tukien samalla virallista Tassu-järjestelmää.
Metsästäjäliitto tukemaan susien DNA-näytteiden keräystä18.12.2024 09:31:58 EET | Uutinen
Susien DNA-näytekeruun tavoitteena tulee olla keruun reaaliaikainen ohjaaminen ja valtakunnallisesti kattava kanta-arvio. Metsästäjäliitto peräänkuuluttaa valtiolta rahoituksen lisäämistä, jotta Luke voisi analysoida susien ulostenäytteitä kaksinkertaisen määrän suunniteltuun nähden. Metsästäjäliitto toivoo Lukelta DNA-analyysitulosten kokonaisvaltaista julkistamista tutkijayhteisön käyttöön.
Metsästäjäliitto ja MTK vaativat suurpetolainsäädännön kattavaa uudistamista ja selkeyttä petojen kannanhoitoon17.12.2024 17:08:44 EET | Uutinen
Suomen Metsästäjäliitto ja Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto (MTK) vaativat, että Suomen suurpetolainsäädäntöä kehitetään raportissa esitettyä kattavammin. Mallia tulisi ottaa Ruotsista, jossa suurpetolainsäädäntö ja -hallinto on järjestetty Suomea tarkemmin suurpetoja suojelevan luontodirektiivin mahdollistamalla tavalla.
Ihmis- ja koira-arkuuden menettänyt susi havaittu Riihimäellä, lähellä Hyvinkään ja Lopen rajoja16.12.2024 11:07:09 EET | Uutinen
Mäyräkoirien ajokoe kävi turhan jännittäväksi, kun susi tuli koealueelle Riihimäellä 6.12. Koetuomarin nopea toiminta esti suden ja koiran kohtaamisen. Metsästäjäliitto on tänä syksynä uutisoinut useista susiin liittyvistä tapauksista. Uutisoinnilla halutaan nostaa julkisuuteen suden vähentyneen koira- ja ihmispelon seuraukset. Susien pelottomuus vaikuttaa paitsi metsästykseen ja koiraharrastukseen, myös maaseudulla asuvien elämään ja turvallisuudentunteeseen.
Mediakutsu: Suurpetoinfo 17.12.16.12.2024 09:05:57 EET | Kutsu
Eduskunnan Eräkerhon ystävällisen kutsun myötä Metsästäjäliitto ja MTK esittävät kansanedustajille ja median edustajille kutsun saapua Suurpetoinfoon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme