Tilastokeskus

Työttömyys jatkoi nousuaan heinäkuussa – myös työllisiä vuodentakaista enemmän

Jaa

15–74-vuotiaiden työttömyysaste oli heinäkuussa 7,9 %, kun se vuotta aiemmin oli 6,9 %. Tämä selviää Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen tiedoista. Työttömiä oli 229 000, eli 34 000 enemmän kuin vuosi sitten.

”Heinäkuun kehitys on linjassa sen kanssa, että työttömyys on ollut nousussa jo yli vuoden. Nyt näyttää siltä, että trendin suurin nousu voi olla takanapäin. On kuitenkin hyvä muistaa, että trendi muuttuu yleensä jonkin verran, kun seuraavan kuukauden tiedot tulevat mukaan aikasarjaan”, sanoo Tilastokeskuksen yliaktuaari Pertti Taskinen.

”Tällä hetkellä työttömyysasteen trendi on yhtä korkealla tasolla kuin koronakriisin aikaan keväällä 2020”, hän taustoittaa.

Myös työllisiä oli heinäkuussa 54 000 enemmän kuin vuosi sitten, eli 2 680 000. 20–64-vuotiaiden työllisyysasteen trendiluku on pysynyt vakaana keväästä 2024 asti ja oli nyt 76,8 %.

”Työllisten määrän nousuun vuodentakaiseen verrattuna vaikuttaa suuresti, että heinäkuun 2023 taso työllisissä oli matala. Tuolloin poikkeuksellisen suuri määrä työikäistä väestöä jäi työvoiman ulkopuoliseksi, ja nyt tämä joukko pieneni 66 000:lla. Työllisten määrä nousi suhteellisesti eniten alle 20-vuotiaissa ja yli 64-vuotiaissa”, Taskinen kertoo.

”Työllisiä oli nyt suunnilleen saman verran kuin heinäkuussa 2022”, hän lisää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Tilastokeskus
Työpajankatu 13
00580 HELSINKI

Vaihde 029 551 1000

https://www.tilastokeskus.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tilastokeskus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye