S-Pankki Kiinteistöt Oy vahvisti hallitustaan kahdella uudella jäsenellä
S-Pankki Kiinteistöjen hallitus uudistui Vesa Immosen ja Tero Lehtosen aloitettua sen jäseninä. Uudet jäsenet tuovat hallitukseen pitkän linjan osaamista kiinteistösijoitusalalta sekä tuoreita näkökulmia S-Pankin ulkopuolelta.

Vesa Immonen (DI, eMBA) ja Tero Lehtonen (TkT) ovat aloittaneet S-Pankki Kiinteistöt Oy:n hallituksen jäseninä elokuussa. Kummallakin on yli 20 vuoden kokemus kiinteistökehittämisestä ja -sijoittamisesta, mikä vahvistaa entisestään S-Pankki Kiinteistöjen kykyä vastata alan jatkuvasti kehittyviin vaatimuksiin ja haasteisiin.
”Vesan ja Teron liittyminen hallitukseemme on merkittävä askel S-Pankki Kiinteistöille. Heidän laaja-alainen kokemuksensa ja syvällinen asiantuntemuksensa tuovat arvokasta näkemystä ja tukea tiimillemme. Odotan innolla yhteistyötä heidän kanssaan”, kommentoi S-Pankki Kiinteistöt Oy:n toimitusjohtaja Aarne Markkula.
Vesa Immosella on yli 25 vuoden kokemus kiinteistöalalta ja hän on viimeisimpänä toiminut LähiTapiola Kiinteistövarainhoidon toimitusjohtajana. Immonen on muun muassa Rakentamisen Laatu RALA ry:n hallituksen puheenjohtaja ja osa Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry:n neuvottelukuntaa.
“Hienoa päästä rakentamaan yhden maamme suurimman varainhoitajan tulevaisuutta S-Pankki Kiinteistöt Oy:n hallitustyön kautta”, Vesa Immonen sanoo.
Tero Lehtosella on yli 20 vuoden kokemus kiinteistöalalta niin yksityiseltä kuin akateemiseltakin puolelta. Lehtonen on viimeisimpänä toiminut JLL Finland Oy:n toimitusjohtajana. Lehtonen kuuluu muun muassa Jatke Oy:n hallitukseen ja on osa Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry:n neuvottelukuntaa.
”Korkojen ja rakennuskustannusten nousu sekä talouden laskusuhdanne ovat kääntäneet kiinteistömarkkinat viimeisen parin vuoden aikana aivan uuteen asentoon. Onkin erittäin mielenkiintoista päästä hallitustyön kautta kehittämään yhden markkinoiden merkittävimmän toimijan toimintaa”, toteaa Tero Lehtonen.
Uusien jäsenten myötä S-Pankki Kiinteistöt Oy:n hallituksessa on seitsemän jäsentä. Heistä kuusi on S-Pankki -konsernista riippumattomia jäseniä ja yksi jäsen, Teri Heilala, toimii S-Pankki Rahastoyhtiö Oy:n toimitusjohtajana sekä S-Pankin kiinteistöjen ja vaihtoehtoisten sijoitusten johtajana.
S-Pankki Kiinteistöt Oy on S-Pankki Rahastoyhtiö Oy:n tytäryhtiö, joka tarjoaa kiinteistöjohtamisen, kiinteistösalkkujen hallinnoinnin sekä Joint Ventures -hankkeiden toteuttamisen ja hallinnoinnin palveluita.
S-Pankki on yksi Suomen merkittävimmistä kiinteistövarainhoitajista. S-Pankki Rahastoyhtiö Oy hallinnoi 31.12.2023 yhdeksää kiinteistösijoitusrahastoa, jotka sijoittavat varansa eri kiinteistöluokkiin, kuten asuntoihin, metsään, peltoihin, toimitiloihin ja tontteihin. Vuoden 2023 lopussa rahastot omistivat yhteensä yli 2 600 asuntoa, 59 toimitilakiinteistöä, noin 523 000 neliömetriä vuokrattavaa pinta-alaa, yli 34 000 hehtaaria metsää ja peltoa sekä 195 asunto- ja toimitilatonttia. Lisäksi S-Pankki Kiinteistöt Oy tuottaa hallinnointi- sekä kiinteistöjohtamispalveluita viidelle yhteissijoitukselle sekä kahdelle kiinteistösijoitussalkulle. Yhteensä hallinnoitavaa kiinteistövarallisuutta on noin 2 miljardia euroa. Osuudenomistajia kiinteistörahastoilla on yli 38 000.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Aarne MarkkulatoimitusjohtajaS-Pankki Kiinteistöt Oy
Puh:09 6134 6710aarne.markkula@s-pankki.fiEero Erikssonhallituksen puheenjohtajaS-Pankki Kiinteistöt Oy
Puh:050 544 6214Linkit
S-Pankki
S-Pankki on kotimainen pankki ja osa S-ryhmää. Olemme olemassa siksi, että jokaisella olisi mahdollisuus vähän rahakkaampaan huomiseen. Meillä on yli kolme miljoonaa asiakasta ja tunnemme asiakkaidemme arjen. Tuomme siihen helppoutta ja hyötyä muun muassa helppokäyttöisten digitaalisten palveluidemme avulla. Täyden palvelun pankkina olemme tukena elämän pienissä ja suurissa käännekohdissa. s-pankki.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta S-Pankki Oyj
Leo Niemelä utnämnd till datasäkerhetschef för S-banken7.4.2025 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
Leo Niemelä tillträder som datasäkerhetschef för S-banken den 7.4.2025. I sin tjänst ansvarar Niemelä för S-bankens datasäkerhet och helhetshantering av teknologirisker.
Leo Niemelä S-Pankin tietoturvajohtajaksi7.4.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Leo Niemelä aloittaa S-Pankin tietoturvajohtajana 7.4.2025. Tehtävässään Niemelä vastaa S-Pankin tietoturvasta sekä teknologiariskien kokonaisuuden hallinnasta.
S-Bankens ekonomiska prognos: Tecken på återhämtning i den finska ekonomin syns redan19.3.2025 08:00:00 EET | Pressmeddelande
Enligt Janne Ronkanen, ekonom på S-Banken, finns det många tecken på återhämtning i den finska ekonomin – konsumenternas förtroende återhämtar sig gradvis, det finns uppmuntrande tecken från arbetsmarknaden, låneintentionerna stärks i takt med att räntorna sänks och som ett resultat av detta återhämtar sig också bostadsmarknaden. I takt med att hushållens köpkraft ökar väntas också konsumtionen stiga. Det världspolitiska läget skapar dock betydande osäkerhet i förutsägbarheten.
S-Pankin talousennuste: Suomen talouden elpymisen merkkejä on jo nähtävillä19.3.2025 08:00:00 EET | Tiedote
S-Pankin ekonomisti Janne Ronkasen mukaan Suomen talouden elpymisestä on monia merkkejä ilmassa – kuluttajien luottamus elpyy asteittain, työmarkkinoilta kuuluu rohkaisevia merkkejä, lainanottoaikeet vahvistuvat koronlaskujen myötä ja sen myötä myös asuntokauppa toipuu. Kotitalouksien ostovoiman kasvaessa myös kulutuksen ennustetaan kasvavan. Maailmanpoliittinen tilanne luo ennustettavuuteen kuitenkin merkittävää epävarmuutta.
Karoliina Loikkanen blir hållbarhetsdirektör för S-Banken13.3.2025 08:00:00 EET | Pressmeddelande
Karoliina Loikkanen (FM) börjar som hållbarhetsdirektör för S-Banken den 1 april 2025. I sitt uppdrag har Loikkanen ett övergripande ansvar för S-Bankens hållbarhet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme