Taaleri Kiinteistöt

Taaleri Kiinteistöt vahvistaa tiimiään

Jaa

TAALERI KIINTEISTÖT          LEHDISTÖTIEDOTE          21.8.2024 KLO 8.45

Taaleri Kiinteistöt vahvistaa tiimiään

Taaleri Kiinteistöt vahvistaa tiimiään kolmella rekrytoinnilla. Tuomas Ahonen aloittaa Taalerilla syyskuun alussa, ja hänen tittelinsä on head of investments.

Ahonen on työskennellyt 15 vuotta kiinteistösijoittamisen parissa keskittyen erityisesti kiinteistötransaktioihin Pohjoismaissa.

Hän on työskennellyt aiemmin mm. Genestalla ja Catellalla Helsingin sekä Tukholman toimistoissa. Viimeiset kahdeksan vuotta Ahonen vastasi Genestan transaktioista Suomessa.

”Tuomaksella on vahva kokemus transaktioiden läpiviennistä sekä uusien sijoituskohteiden hankinnasta. Hänen osaamisensa tukee uudistettua strategiaamme ja kansainvälistymistämme”, sanoo Taaleri Kiinteistöjen johtaja Mikko Krootila.

Ahosen lisäksi Taaleri Kiinteistöjen tiimiin liittyvät analyytikko Owen Zhang ja asset manager Maria Aller. Zhang on aiemmin työskennellyt mm. JLL:llä, ja Aller siirtyy Taalerille Innovestorilta.

”Rekrytoinnit täydentävät osaavaa tiimiämme ja tukevat kasvuamme pohjoismaisena kiinteistösijoittajana. Lämpimästi tervetuloa tiimiimme Tuomas, Owen ja Maria.”

Lisätietoja:

Mikko Krootila, johtaja, Taaleri Kiinteistöt, 040 770 8958, mikko.krootila@taaleri.com

Taaleri Kiinteistöt lyhyesti

Taaleri Kiinteistöt on pohjoismainen kiinteistösijoittaja, joka luo arvoa sijoittajilleen vakaiden ja houkuttelevien tuottojen avulla. Meillä syvä toimialakokemus yhdistyy paikallistuntemukseen. Hallinnoimme noin 700 miljoonan euron varallisuutta kiinteistörahastojemme ja sijoitusmandaattiemme kautta.

Taaleri Kiinteistöt on osa Taaleri-konsernia. Taaleri on pohjoismainen pääomarahastoyhtiö ja sijoittaja, joka keskittyy teollisen mittakaavan liiketoimintamahdollisuuksiin bioteollisuudessa ja uusiutuvassa energiassa. Luomme arvoa sekä hallinnoimiemme varojen että suorien sijoitustemme kautta yhdistämällä laajan osaamisen, syvällisen asiantuntemuksen, yrittäjyyden ja pääoman. Allekirjoitimme vuonna 2010 YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteet (UNPRI), ja liityimme vuonna 2021 Net Zero Asset Managers -aloitteeseen.

Taalerilla on pääomarahastoissaan ja kanssasijoituksissaan hallinnoitavia varoja 2,6 miljardia euroa, ja yhtiön palveluksessa on noin 125 henkeä. Taaleri Oyj on listattu Nasdaq Helsingissä.

www.taalerikiinteistot.com

 

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Taaleri Kiinteistöt

Taaleri neuvotteli ja toteutti uuden pankkirahoituksen Erikoissijoitusrahasto Aktia Toimitilakiinteistöille11.4.2024 11:00:00 EEST | Tiedote

TAALERI KIINTEISTÖT LEHDISTÖTIEDOTE 11.4.2024 KLO 11.00 Taaleri neuvotteli ja toteutti uuden pankkirahoituksen Erikoissijoitusrahasto Aktia Toimitilakiinteistöille Taaleri on menestyksekkäästi neuvotellut ja toteuttanut uuden rahastotasoisen kokonaisrahoituksen salkunhoidossaan olevalle Erikoissijoitusrahasto Aktia Toimitilakiinteistöille. Solmittu rahoitus kattaa koko rahaston kiinteistöportfolion. Nyt sovitusta rahoituksesta osa toteutettiin rahaston historiassa ensimmäistä kertaa vihreän rahoituksen alla. Tämä on osoitus rahaston ja salkunhoidon toimivasta strategiasta, jossa muun muassa kehitetään kiinteistösalkkua kohti hiilineutraaliutta ja parannetaan kohteiden energiatehokkuutta. ”Uudistettu rahoitus parantaa entisestään rahaston rahoitusasemaa ja mahdollistaa rahastolle strategiansa mukaisen toiminnan myös tulevina vuosina. On hienoa, että rahastolle ja sen omistamille laadukkaille kiinteistöille on saatavilla kilpailukykyistä rahoitusta tässä markkinatilanteessa. Osa nyt sovi

Taaleri negotiated and executed a new loan facility for non-UCITS Fund Aktia commercial properties11.4.2024 11:00:00 EEST | Press release

TAALERI REAL ESTATE PRESS RELEASE 11 APRIL 2024 AT 11:00 (EET) Taaleri negotiated and executed a new loan facility for non-UCITS Fund Aktia commercial properties Taaleri has successfully negotiated and executed a new fund-level financing for non-UCITS Fund Aktia commercial properties. Signed facility covers the entire real estate portfolio of the Fund. For the first time in Fund’s history, part of the financing was carried out under green financing. This is also an indication of the effective strategy of the Fund and Taaleri’s portfolio management, where the real estate portfolio is developed towards carbon neutrality and energy efficiency. ”The renewed funding will further improve the Fund's financial position and enable the Fund to operate in accordance with its strategy in the coming years as well. It is great that competitive financing is available for the Fund and its quality properties also in this market situation. Part of the now agreed financing was carried out as green financ

Taalerin ensimmäiset EU-taksonomian mukaiset kiinteistösijoituskohteet valmistuneet – kiinteistöt edistävät kestävää kehitystä muun muassa käyttämällä vähähiilistä betonia, omia aurinkovoimaloita ja maalämpöä20.12.2023 09:00:00 EET | Tiedote

TAALERI KIINTEISTÖT LEHDISTÖTIEDOTE 20.12.2023 KLO 9.00 Taalerin ensimmäiset EU-taksonomian mukaiset kiinteistösijoituskohteet valmistuneet – kiinteistöt edistävät kestävää kehitystä muun muassa käyttämällä vähähiilistä betonia, omia aurinkovoimaloita ja maalämpöä Taalerin uusimman kiinteistösijoitusrahaston, Taaleri Asuntorahasto VIII:n, ensimmäiset EU-taksonomian mukaiset kiinteistöt ovat valmistuneet Turkuun ja Kirkkonummelle. Kohteet on rakentanut Bonava Suomi Oy, ja niissä on yhteensä 169 uutta kotia. Kohteissa on kiinnitetty erityistä huomiota energiatehokkaisiin ja vähäpäästöisiin ratkaisuihin. Taksonomia on EU:n kestävän rahoituksen luokittelujärjestelmä, joka määrittelee esimerkiksi, millaiset investoinnit ovat kestävän kehityksen mukaisia. Kirkkonummelle rakennutettu Aittakuja 3 on ensimmäinen asuntokohde Suomessa, jossa vähähiilisiä betonielementtejä on käytetty näin laajasti. Vähähiilistä betonia käytettiin rakennusten välipohjissa, kantavissa väliseinissä ja hissikuiluissa

Taaleri’s first EU taxonomy aligned real estate investments completed - properties promote sustainable development by using low-carbon concrete and producing solar power and geothermal heat20.12.2023 09:00:00 EET | Press release

TAALERI REAL ESTATE PRESS RELEASE 20 DECEMBER 2023 AT 9:00 (EET) Taaleri’s first EU taxonomy aligned real estate investments completed - properties promote sustainable development by using low-carbon concrete and producing solar power and geothermal heat The first EU Taxonomy aligned investments of Taaleri’s newest real estate fund, Taaleri Housing Fund VIII, are completed in Turku and Kirkkonummi. The assets are being constructed by Bonava Suomi Ltd and include a total of 169 new rental homes. In the development phase, special attention has been paid to energy-efficiency and low-emission solutions. Taxonomy is the EU's classification system for sustainable finance, which defines, for example, what kind of investments are in line with sustainable development. The asset built in Kirkkonummi is the first residential property in Finland where low-carbon concrete elements have been used to this extent. Low-carbon concrete was used in the floor slabs of the buildings, load-bearing walls and

Taaleri completed an acquisition of a property for Aktia Commercial Properties special investment fund7.11.2022 10:00:00 EET | Press release

TAALERI REAL ESTATE PRESS RELEASE 7 NOVEMBER 2022 AT 10:00 (EET) Taaleri completed an acquisition of a property for Aktia Commercial Properties special investment fund Non‐UCITS Fund Aktia Commercial Properties, a special investment fund managed by Taaleri, has purchased a commercial building under construction in Turku. The property will be a 1,500 square meter grocery store connected to a building block of residential buildings and it has been rented with a long lease agreement. The store will be built with modern and high technical standards. The property is located in a strongly growing residential area with versatile services in the area. “This property supplements the portfolio segmentation of the fund with a strong tenant and a long lease agreement extremely well. We are glad to be able to continue with the implementation of the fund’s strategy with a well-located building which at the same time supports the fund’s climate and sustainability goals.” Says the fund’s portfolio man

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye