Vattuniemen asemakaavan muutos Lauttasaaressa etenee Helsingin kaupunginvaltuustoon
Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi kokouksessaan 19. elokuuta omalta osaltaan Lauttasaaren Vattuniemen keskuksen asemakaavan muutoksen. Lopullisesti asiasta päättää kaupunginvaltuusto 28. elokuuta.
Asemakaavan muutos koskee Lauttasaaren Vattuniemessä sijaitsevia yleisiä alueita kuten aukiota, katuja, pysäköintialueita, puistoa ja useita yksityisomistuksessa olevia pääosin teollisuus-, varasto- ja toimistokäytössä olevia tontteja. Tavoitteena on muuttaa Lauttasaaren eteläosan keskeistä aluetta kaupunkikuvaltaan ja toiminnoiltaan merkittävästi.
Asemakaavaa on tehty usealle tontille yhtä aikaa. Pyrkimyksenä on luoda Vattuniemen keskuksesta jäntevä kokonaisuus huolimatta alueen sirpaleisesta ja moninaisesta maanomistuksesta. Alueelle tulee asuntoja ja toimitiloja. Alueelle on tarkoitus tulla noin 3 100 uutta asukasta ja toimitiloja noin 2 000–2 400 työpaikalle. Aluetta täydennetään nykyiseen katu- ja korttelirakenteeseen tukeutuen, eikä esimerkiksi viheralueita tarvitse rakentamisen seurauksena pienentää.
Paloheinän golfkentän laajennus valtuuston päätettäväksi
Kaupunginhallitus hyväksyi myös omalta osaltaan asemakaavan muutoksen, joka mahdollistaa Tuomarinkylän Paloheinän jokamiesgolfkentän laajennuksen. Kaavaratkaisu antaa mahdollisuuden yhdeksän väyläisen kentän laajentamisen täysimittaiseksi, 18:n väylän kentäksi.
Kaavaratkaisussa on erityisesti pyritty sovittamaan yhteen golfkentän laajennus alueen monipuolisten urheilu- ja virkistyspalveluiden sekä luonto- ja kulttuurimaiseman arvojen kanssa. Jokamiesperiaatteella toimiva golfkenttä tarkoittaa, että golfia voi pelata ilman golfosaketta kohtuullisin kustannuksin. Kaupunginvaltuustossa asia on päätettävänä 28. elokuuta.
Kaikki kaupunginhallituksen päätökset ja mahdolliset äänestykset löytyvät päätöstiedotteesta. Päätöstiedote julkaistaan kaupunginhallituksen asiakirjat -sivulla.
Ilona Turtola
Viestintäasiantuntija
Helsingin kaupunginkanslia
P. 040 192 90 03
ilona.turtola@hel.fi
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Turvallisuustutkimuksen kysely lähetetään helsinkiläisiin koteihin27.9.2024 11:22:07 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki lähettää turvallisuustutkimuksen kyselyn 12 000 kotitalouteen lokakuun aikana. Kyselyllä selvitetään helsinkiläisten turvallisuudentunnetta ja kehitetään kaupungin turvallisuuteen liittyvää toimintaa. Kysely on tehty vuodesta 2003 alkaen.
Byggprojektet i Mellunpuisto i Mellungsbacka har inletts – Pallasvägen och Ounasvaaravägen får 17 moderna bostadshus26.9.2024 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
Byggprojektet i Mellunpuisto i Mellungsbacka har inletts. Sju gamla hus revs och 17 moderna bostadshöghus kommer att byggas på samma tomter och bilda ett nytt kvarter i Mellunpuisto.
Mellunmäen Mellunpuiston rakennushanke on käynnistynyt – Pallaksentielle ja Ounasvaarantielle nousee 17 modernia asuintaloa26.9.2024 10:00:00 EEST | Tiedote
Mellunpuiston rakennushanke Mellunmäessä on käynnistynyt. Hankkeessa purettiin seitsemän vanhaa taloa ja niiden paikallerakennetaan 17 modernia asuinkerrostaloa, jotka muodostavat Mellunpuistoon uuden korttelin.
The Mellunpuisto construction project at Mellunmäki has started – 17 modern residential buildings will be built at Pallaksentie and Ounasvaarantie26.9.2024 10:00:00 EEST | Press release
The Mellunpuisto construction project at Mellunmäki has started. Seven old buildings were demolished and 17 modern apartment buildings will be built on the same plots, forming a new blockat Mellunpuisto.
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi Kumpulanmäen asemakaavan ja asemakaavan muutoksen25.9.2024 22:37:18 EEST | Tiedote
Kaupunginvaltuusto kokoontui syyskuun toiseen kokoukseen Helsingin kaupungintalolla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme