Oxygenolin uusi herkullinen konsepti taklaa kiillevaurioita
Fiksu suomalainen Oxygenol lanseeraa innostavan suunhoitokonseptin yli 7-vuotiaille ehkäisemään ja korjaamaan lasten- ja nuorten yleistynyttä kiillevaurio- ja reikiintymisongelmaa. Uudenlainen suunhoitokonsepti on kehitetty yhteistyössä Suomen suuhygienistiliiton kanssa. Yhteistyön tavoitteena on taklata yleistynyttä kiillevaurioiden ja karieksen esiintyvyyttä lapsilla ja nuorilla sekä lisätä kiinnostusta suunhoitoa kohtaan ja siten parantaa suun hyvinvointia.
Suuhygienistiliiton mukaan suun terveyden haasteita ovat yleistynyt napostelukulttuuri ja hapokkaiden juomien suosio. Nykyiset elintapatottumukset aiheuttavat lukuisia happohyökkäyksiä päivän aikana, jolloin tarve fluorilisälle ja happohyökkäysten katkaisemiselle kasvaa.
Oxygenolin tapaan herkulliset maut ovat 7-15-vuotiaista koostuneen raadin valitsemat. Hellävaraiset koostumukset sopivat myös afta-herkille limakalvoja kuivattamatta eikä koostumuksissa käytetä natriumlauryylisulfaattia (SLS).
Oxygenol Purskuvesi, päärynä ja vadelma
Purskuvesi on hyvänmakuinen fluorilisä, jonka säännöllinen käyttö vahvistaa hammaskiillettä ja ehkäisee reikiintymistä. Lisäksi säännöllinen käyttö ehkäisee ja auttaa korjaamaan jo syntyneitä kiillevaurioita sekä suojaa kiillettä eroosiolta. Fluorilisästä on myös apua oikomishoidon aikana mekaanisen puhdistuksen ollessa tavanomaista haasteellisempaa.
Purskuvesi sisältää fluoria 225 ppm, jonka lisäksi vaikutusta on täydennetty plakin muodostumista ehkäisevällä ksylitolilla.
Purskuvesi sopii 7+ vuotiaille katkaisemaan happohyökkäys välipalan jälkeen ja/tai viimeistelemään puhdistus harjaamisen jälkeen. Puoli korkillista purskutellaan puoli minuuttia ja syljetään pois. Käytetään 1-2 kertaa päivässä.
Purskuveden pullo on valmistettu kierrätetystä muovista.
Oxygenol ksylitoli-fluorihammastahna, päärynä ja vadelma
Herkulliset Oxygenol-hammastahnat ehkäisevät reikiintymistä ja vahvistavat hammaskiillettä. Tahnat sisältävät suosituksen mukaisen määrän fluoria 1450 ppm ja ksylitolia 10 %. Hammastahnojen matala hankausarvo on hellävarainen kiilteelle.
Hammastahnatuubi ja korkki on valmistettu kierrätettävästä monomateriaaliasta, PE-muovista, mikä mahdollistaa koko pakkauksen vaivattoman kierrättämisen sellaisenaan.
Herkullinen makumaailma ja uudet värikkäät sympaattiset hahmot
Päärynän ja vadelman makuisissa uutuuksissa seikkailevat kaksi sympaattista hahmoa: Hammaskaveri sekä häntä suojeleva Oxygenol-X.
Uutuustuotteet valmistetaan Bernerin Heinäveden-tehtaalla. Oxygenol-tuotteille on myönnetty Suomalaisen Työn Liiton Avainlippu-tunnus.
Saatavuus
Uutuustuotteita on saatavilla elokuusta 2024 lähtien hyvin varustelluista päivittäistavarakaupoista, kuten. K-Citymarketeista, Prismoista ja S-marketeista.
Suositushinta
Purskuvesi 7+ vadelma ja päärynä, 500 ml, 4,90 EUR
Hammastahna 7+ vadelma ja päärynä, 75 ml, 2,90 EUR
Kuvat
https://www.bernerbrandbank.fi/l/LqJ2QVbNbScc
Tuotenäytteet
Mira Marin, viestintäasiantuntija: mira.marin@berner.fi, puh: 040 672 4274
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kirsti VesterinenBrand Manager
Puh:050 377 9172kirsti.vesterinen@berner.fi*Oxygenol Heinävedeltä on suun paras kaveri, joka tekee välttämättömästä kivaa ja hyvistä valinnoista helppoja. Fiksu suomalainen sopii kaikille ja on Suomen Suuhygienistiliiton suosittelema. Oxygenol-tuotteet ovat vegaanisia ja ne valmistetaan 100 % uusiutuvalla energialla Heinäveden-tehtaalla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Berner Oy
Bernerin Hyvän Maan -viljelyohjelma: Uusi askel suomalaisen maatalouden kestävään tulevaisuuteen2.12.2024 15:47:26 EET | Tiedote
Kotimainen perheyhtiö Berner on lanseerannut Hyvän Maan -viljelyohjelman, jonka avulla pystytään vähentämään perunan- ja viljanviljelyn ympäristövaikutuksia sekä tehostamaan viljelyä ja pellon sadontuottokykyä. Ohjelma vastaa asiakkaiden kasvaviin vastuullisuuden tietovaatimuksiin, ja se on osa Berner-konsernin pitkäjänteistä sitoutumista vastuullisuuden kehittämiseen.
Jyrsijäkanta kasvaa – näin varaudut ja ennaltaehkäiset niitä12.11.2024 12:00:18 EET | Tiedote
Syksyn viileät säät houkuttelevat jyrsijät, kuten hiiret ja rotat, hakeutumaan rakennuksiin etsimään suojaa ja ravintoa. Tämä vuosi on ollut erityisen haastava, sillä jyrsijäkanta on kasvanut merkittävästi ympäri Suomen. Jyrsijöiden aiheuttamat haitat voivat olla merkittäviä, mutta kuluttajilla on saatavilla tehokkaita ja turvallisia ratkaisuja ongelman ehkäisemiseksi.
LV:n uusi kuluttajalähtöinen hiustenhoitosarja kannustaa yksilölliseen hiustenhoitoon23.10.2024 08:50:00 EEST | Tiedote
Kotimainen herkän ihon asiantuntija LV lanseeraa uuden hiustenhoitosarjan, joka tekee yksilöllisten hiustenhoitotarpeiden täyttämisen helpoksi. Valmiiden tuoteparien sijaan uusi hiustenhoitosarja keskittyy puhdistamaan hiuspohjan pulmat ja huomioimaan hiusten tarpeet ohjaamalla yksilöllisiin ratkaisuihin sarjan sisällä. Sarjan tavoitteena on hyvinvoiva hiuspohja sekä kauniit ja terveet hiukset – jokaisen ainutlaatuiset tarpeet huomioiden.
Saksalaiselta Tabacilta uusi modernisoitu Black Edition -partavesi10.10.2024 08:50:00 EEST | Tiedote
Klassikkotuote Tabac Original -partavesi saa rinnalleen taidokkaasti modernisoidun Black Edition -version, joka tuo alkuperäiseen tuoksuun puun ja meripihkan vivahteita.
Vältä mikromuovia pihapiirissä - GreenCare suosittelee aitoa nurmikkoa9.10.2024 08:45:10 EEST | Tiedote
Muovisen tekonurmen pitkäaikaiset ympäristöhaitat, kuten mikromuovit ja vähäinen luonnon monimuotoisuus, ovat merkittäviä. Kotimainen kotipuutarhatuotemerkki GreenCare kannustaa kuluttajia valitsemaan kotipihalle elävän nurmikon ja luonnonmateriaaleista tehtyjä kateratkaisuja. Perinteinen nurmikko on mikromuoviton ja terve vaihtoehto, joka tuo kestävää kauneutta pihapiiriin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme