Erto: Kilpailuviraston selvitys pieneläinklinikoiden markkinasta hyvä asia
Kuluttaja- ja kilpailuvirasto (KKV) tiedotti 12.6.2024 tekevänsä selvityksen pieneläinlääkärimarkkinan toimivuudesta. Selvitys keskittyy erityisesti arvioimaan, mikä vaikutus alan yrityskaupoilla on ollut markkinoiden toimivuuteen. Toimihenkilöliitto Erto on tyytyväinen selvityksen käynnistymiseen, sillä alalla työskentelee satoja Erton jäseniä, jotka työskentelevät tyypillisesti pieneläinklinikoilla hoitajina tai vastaanotossa.
Pieneläinklinikoiden ala on yksityisten ihmisten terveysmarkkinoiden tavoin keskittynyt vahvasti yritysostoin.
”Markkinajohtaja Evidensia kasvatti markkinajohtajuutensa julman vahvaksi ostamalla Omaeläinklinikan 2021”, sanoo Erton puheenjohtaja Juri Aaltonen.
Ennen Evidensian omistukseen siirtymistä Omaeläinklinikka oli alan palkkajohtaja. Yrityskaupan jälkeen Omaeläinklinikan palkkakehitys hyytyi rajusti ja se menetti vuodessa palkkajohtajan aseman. Tämä selvisi Erton vuonna 2022 tekemässä palkkatutkimuksessa.
Erto on pitänyt aktiivisesti esillä ongelmaa, joka eläintenhoitoalan keskittymästä on syntynyt. Erto tiedotti asiasta muun muassa huhtikuussa 2023.
Alalla tapahtunut voimakas keskittymä on ollut Erton arvion mukaan negatiivinen asia sekä pieneläinklinikoiden asiakkaille että alan ammattilaisille. Erto uskoo alalle syntyneen keskittymän johtaneen sekä korkeampiin hintoihin että alhaisempiin palkkoihin.
”Keskittymällä on kuitenkin myös joitakin positiivia vaikutuksia. Esimerkiksi Evidensian isompi yrityskoko turvaa alan investointikykyä ja antaa henkilöstölle mahdollisuuksia erikoistumiseen sekä kansainvälisen kokemuksen saamiseen. Tämä ei kuitenkaan poista keskittymän tuottamia ongelmia”, toteaa Aaltonen
Erto on erittäin tyytyväinen, että KKV selvittää yrityskauppojen vaikutusta eläintenhoitoalaan. Avustamme mielellämme virastoa selvityksen tekemisessä. KKV:n selvityksen tulos julkaistaan syksyllä.
Otto-oikeus osaksi kilpailulainsäädäntöä
Erto on arvostellut Suomen kilpailulainsäädännön hampaattomuutta eläintenhoitoalan yrityskauppatilanteissa.
Suomen kilpailulainsäädäntöä tulisi muuttaa siten, että kilpailuviranomainen voisi oma-aloitteisesti otto-oikeudella tutkia yritysjärjestelyjä, jotka eivät täytä lain liikevaihtoon liittyviä euromääriä.
Otto-oikeus tarkoittaa, että kilpailuviranomainen voisi poikkeustilanteissa ottaa tutkittavaksi myös liikevaihtorajojen alle jäävän yrityskaupan. Otto-oikeus on käytössä useissa EU-maissa, muun muassa kaikissa muissa Pohjoismaissa.
”Kilpailulainsäädäntömme on usein hampaaton estämään kansallisen pienen markkinan keskittymiä ja kilpailun vähenemistä. Tämä on nyt koettu muun muassa pieneläinklinikoilla. Kilpailuviranomaisen otto-oikeus vuonna 2021 olisi todennäköisesti estänyt Evidensiaa ostamasta Omaeläinklinikkaa”, arvioi Aaltonen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juri AaltonenPuheenjohtajaToimihenkilöliitto Erto
Puh:040 553 8536juri.aaltonen@erto.fiwww.erto.fiKuvat
Toimihenkilöliitto Erto on olemassa, jotta kaikilla olisi parempi työelämä. Erto on yhteiskunnallinen keskustelija ja neuvottelija, jonka 13 000 jäsentä työskentelevät yksityisillä aloilla asiantuntijatehtävissä. Erto neuvottelee ja sen jäsenet hyväksyvät vuosittain useita merkittäviä valtakunnallisia työehtosopimuksia ja palkkasuosituksia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Toimihenkilöliitto ERTO
Eläintenhoitoalan keskittyminen nostanut hintoja ja heikentänyt ansiokehitystä5.11.2024 11:54:54 EET | Tiedote
Kilpailu- ja kuluttajaviraston julkaiseman selvityksen mukaan eläinlääkärimarkkinoiden keskittyminen kahdelle pääomasijoittajavetoiselle ketjulle on johtanut hintojen nousuun. Erton palkkakyselyn mukaan markkinajohtajuus on lisäksi heikentänyt alan palkkakehitystä.
Jopa yli 1000 työntekijän vähennys sosiaalialan järjestöihin5.11.2024 07:30:00 EET | Tiedote
Valtion tukien leikkaaminen iskee järjestökenttään kuin ydinpommi. Erto pelkää Stean tukileikkausten johtavan vuoden 2025 aikana jopa yli 1000 työntekijän vähentämiseen sosiaalialan järjestöissä. Pahimmillaan tämä voi tarkoittaa 20 % alan henkilöstöstä. Palkatun henkilöstön vähentämisen lisäksi vähintään tuhansien vapaaehtoisten työ estyy leikkausten takia. Palvelut heikentyvät, syrjäytyminen lisääntyy.
Erto: Kilpailuviraston selvitys pieneläinklinikoiden markkinasta hyvä asia21.8.2024 11:35:55 EEST | Tiedote
Kuluttaja- ja kilpailuvirasto (KKV) tiedotti 12.6.2024 tekevänsä selvityksen pieneläinlääkärimarkkinan toimivuudesta. Selvitys keskittyy erityisesti arvioimaan, mikä vaikutus alan yrityskaupoilla on ollut markkinoiden toimivuuteen. Toimihenkilöliitto Erto on tyytyväinen selvityksen käynnistymiseen, sillä alalla työskentelee satoja Erton jäseniä, jotka työskentelevät tyypillisesti pieneläinklinikoilla hoitajina tai vastaanotossa.
Hallitus säästää ja parantaa silmäterveyden palveluja järkevästi17.4.2024 15:25:32 EEST | Tiedote
Toimihenkilöliitto Erto kiittää kehysriihen päätöstä laajentaa optometristien toimivaltuuksia. 1960-luvulta peräisin olevan vanhentuneen pykälän kumoamisella silmäterveyden hoitojonot lyhenevät, asiakkaiden kustannukset laskevat, palvelu paranee erityisesti harvaan asutuilla alueilla ja julkinen talous säästää kymmeniä miljoonia euroja vuodessa.
Erto ilmoitti kolme alaa lakkoon11.3.2024 09:43:17 EET | Tiedote
Erton lakkoaloiksi 21.–22.3. taloushallinto, sosiaalialan järjestöt ja optinen ala.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme