Paviljongin syksyn täyttää monipuoliset tapahtumat – tarjontaa täydentää nyt myös kaupunginteatteri
Messu- ja tapahtumakeskus Paviljonki täyttää tänä vuonna 25 vuotta. Juhlavuoden syksyä vietetään tuttuun tapaan tähtiartistien keikkojen, mielenkiintoisten messutapahtumien ja muiden viihde-elämysten parissa. Jyväskylä Sinfonia on konsertoinut Paviljongissa jo tammikuusta asti ja syyskaudella tarjonta jälleen täydentyy, kun Jyväskylän kaupunginteatteri siirtyy väistötiloihin.
Viihdettä kaikelle kansalle
Paviljonki on tarjonnut monipuolisia tapahtumaelämyksiä Jyväskylässä jo 25 vuoden ajan ja Keski-Suomen suurimmassa tapahtumakeskuksessa nähdään tänäkin syksynä konsertteja Suomen suosituimmilta artisteilta.
Paviljongin Encore-salissa keikkailee muun muassa Behm, Jenni Vartiainen, Pate Mustajärvi, Yona ja Arppa. Marraskuussa pikkujoulukansan keskuudessa suosionsa vakiinnuttaneen PikkujouluCircuksen lavalle nousee Kaija Koo, Juha Tapio, Arttu Wiskari ja Virve Rosti, Freeman & Menneisyyden Vangit.
Suomen suosituin rockyhtye Apulanta tekee syksyllä kattavan Oire jostakin -kiertueen marraskuussa julkaistavan ep:n tiimoilta ja esiintyy myös Paviljonki Areenalla joulukuussa.
Toimistopojat Live -kiertue puolestaan tuo Youtubesta ja TikTokista tutut somekasvot Paviljonkiin. Roni Back, Eero Suhonen eli Suhis, Kevin Ensio, Sere Siltala, Veikka Markkanen, Olli Kokkola ja Mikael Vuori eli Roponen muodostavat Toimistopojat, jonka vauhdikkaan lavashown kruunaa Meet & Greet, jossa fanit pääsevät tapaamaan suosikkitubettajat.
Stand upin ystäville on monipuolista tarjontaa ja syksyn mittaan Paviljongissa nähdään muun muassa Niko Kivelä, Ali Jahangiri, Jape Grönroos ja Jussi Simola, Jacke Björklund, Heikki Vilja ja Mikko Vaismaa. Paviljongin Pikkujoulu Stand Up täyttää Paviljongin naurusta perjantaina 23. marraskuuta, kun stand up -koomikot Mika Eirtovaara, Anitta Ahonen ja Matti Patronen sekä mentalisti Jose Ahonen saapuvat viihdyttämään pikkujoulukansaa. Esitykseen on myynnissä myös Show & Dinner, eli ilta soveltuu vaikka pikkujoulujen viettoon.
Kolme kertaa enemmän elämyksiä teatterin myötä
Syyskauden alkaessa Paviljongin tarjonta täydentyy jälleen, kun Jyväskylän kaupunginteatteri siirtyy kahdeksi vuodeksi väistötiloihin Teatteritalon peruskorjauksen ajaksi. Kaksi näyttämöä oheistiloineen on rakennettu Paviljongin messuhalleihin C2 ja D ja teatterilla on oma sisäänkäynti osoitteessa Uno Savolan katu 8.
Uudet näyttämöt saivat kevään nimikilpailussa historiaa henkivät, pitkäaikaisia näyttelijöitä kunnioittavat nimet. Aune Hurme-Virtasen mukaan nimetyssä Aune-salissa on 348 hengen nouseva katsomo sekä näyttämö, joka on kokoluokaltaan samaa luokkaa kuin Teatteritalon suuri näyttämö. Ahti Kuoppalan mukaan nimetyssä Ahti-salissa on 212 paikkaa ja nouseva katsomo. Teatterin käytössä olevien salien rakenteet on suunniteltu siten, että ne mahdollistavat tilojen muuttamisen tarvittaessa myös muihin tapahtumiin, kuten messujen käyttöön.
Jyväskylän kaupunginteatterin syksy Paviljongissa tarjoaa kotimaisia ja ulkomaisia kantaesityksiä. Ensimmäinen syksyn uutuus on 20.9. ensi-iltansa saava Eric-Emmanuel Schmittin alkuperäistekstiin perustuva Pikkurikoksia rakkaudessa. 28.9. saa ensi-iltansa Maija Vilkkumaan suurmusikaali Bosslady, jossa lavalla on enimmillään 20 henkeä sekä seitsenhenkinen orkesteri. 31.10. ensi-illassa on toinen kotimainen kantaesitys, Pasi Lampelan ohjaama ja käsikirjoittama uutuusdraama Laura. Syksyn ohjelmiston täydentää 30.10. ensi-iltansa Jyväskylän kaupunginteatterissa saava tummanpuhuva parisuhdekomedia Voitto kotiin.
”Teatterin muuton myötä Paviljongista kasvaa Keski-Suomen valovoimaisin tapahtumien keskus, joka tarjoa nyt kolme kertaa enemmän elämyksiä. Syksyn tapahtumatarjonta muodostaa kokonaisuuden, josta löytyy jokaiselle jotakin”, lupaa Jyväskylän Messut Oy:n toimitusjohtaja Juha Rahko.
Perinteisiä ja uusia messutapahtumia
Alkusyksystä Paviljongissa järjestetään perinteiset Wemmi-sadonkorjuumarkkinat. Syksyn perinteeksi on muodostunut myös marraskuun Jyväskylän Kirjamessut sekä samana viikonloppuna järjestettävät Jyväskylän Viinimessut ja Jyväskylän Joulumessut. Viinimessut ovat avoinna perjantaina ja lauantaina 22.-23.11. ja Kirjamessut ja Joulumessut lauantaina ja sunnuntaina 23.-24.11.
Uutena tapahtumana Paviljongissa nähdään joulukuussa Big Wheels – The Winter Show, joka on koko perheen harrasteautotapahtuma. Sen rinnalla järjestetään retro- ja vintage-kulttuurin Winter Vintage -messut sekä teemaan sopivat rock’n roll -bileet. Tapahtumakokonaisuus on Big Wheels Eventsin ja Jyväskylän Messujen yhteistyön tulosta. Alkuperäinen Big Wheels on jo yli 20 vuoden ajan Pieksämäellä heinäkuussa järjestetty huippusuosittu harrasteajoneuvojen kokoontumisajo, joka on koonnut savolaiskaupunkiin parhaimmillaan jopa 18 000 hengen yleisön.
”Vilkasta syksyämme vauhdittavat myös useat yritystapahtumat ja ammattimessut”, kertoo Jyväskylän Messut Oy:n myyntijohtaja Jaana Kiilamaa. ”Vielä on kuitenkin kalenterissa tilaa muutamille varauksille, jos esimerkiksi yrityksen syyspäivät tai pikkujoulut ovat vielä suunnittelematta”, Kiilamaa vinkkaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jaana KiilamaaMyyntijohtajaJyväskylän Messut Oy
Puh:050 372 5620jaana.kiilamaa@paviljonki.fiKuvat
Linkit
Lisätietoa julkaisijasta
Jyväskylän Messut Oy vastaa messu- ja tapahtumakeskus Paviljongin toiminnasta kokonaisuudessaan. Järjestämme suosittuja ammatti- ja kuluttajamessuja sekä muita arvostettuja tapahtumia Paviljongissa Jyväskylässä ja muualla Suomessa. Vuokraamme Paviljongin muunneltavia tiloja ja tuotamme tapahtumapalveluja muille tapahtumajärjestäjille.
Messu- ja tapahtumakeskus Paviljonki on todellinen kohtaamispaikka ja yksi Suomen suurimmista tapahtumakeskuksista, jossa järjestetään noin 1000 tapahtumaa ja vierailee yli 400 000 asiakasta vuosittain.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän Messut Oy / Paviljonki
Nauti Paviljongin keväästä8.1.2025 17:48:25 EET | Tiedote
Messu- ja tapahtumakeskus Paviljongin tapahtumakevät käynnistyy torstaina 9.1. Jyväskylä Sinfonian kauden avajaiskonsertilla. Tänä keväänä Suomen monipuolisin tapahtumakeskus tarjoaa lukuisten konserttien lisäksi messutapahtumia, teatteria, tanssiesityksiä, stand uppia ja muuta viihdettä.
Näyttelyautot hurmasivat viikonloppuna Paviljongissa16.12.2024 16:11:03 EET | Tiedote
Harrasteajoneuvotapahtuma Big Wheels - The Winter Show sekä retro- ja vintagekulttuurin Winter Vintage -messut järjestettiin ensimmäistä kertaa 14.-15.12.2024 messu- ja tapahtumakeskus Paviljongissa, Jyväskylässä.
Näyttäviä harrasteajoneuvoja ja vintage-kulttuuria tulevana viikonloppuna Paviljongissa13.12.2024 13:31:28 EET | Tiedote
Big Wheels – The Winter Show harrasteautotapahtuma sekä retro- ja vintage-kulttuurin Winter Vintage -messut järjestetään messu- ja tapahtumakeskus Paviljongissa 14.-15.12.2024. Tapahtumakokonaisuus tuo Paviljonkiin laadukkaan kattauksen näyttelyajoneuvoja, vintage-tuotteita sekä oheisohjelmaa.
Varaudu huomiseen jo tänään4.12.2024 09:00:00 EET | Tiedote
Digiturvallisuus 2025 järjestetään Jyväskylässä messu- ja tapahtumakeskus Paviljongissa 10.4.2025. Digitaaliseen turvallisuuteen keskittyvä tapahtuma kokoaa yhteen alan asiantuntijat, yrityspäättäjät, organisaatioiden tietoturvasta vastaavat ja opiskelijat. Tapahtuma tarjoaa ratkaisut ja välineet tietoturvan rakentamiseen organisaatioissa.
Viikonlopun messut kokosivat Paviljonkiin ennätysmäärän esiintyjiä ja kävijöitä25.11.2024 11:01:41 EET | Tiedote
Jyväskylän Kirjamessut ja Jyväskylän Joulumessut järjestettiin messu- ja tapahtumakeskus Paviljongissa 23.−24.11.2024. Samana viikonloppuna avoinna olivat myös Jyväskylän Viinimessut perjantaista lauantaihin. Viikonlopun aikana messuilla nähtiin yli 150 esiintyjää ja yli 200 näytteilleasettajaa. Tapahtumat toivat yhteensä vajaa 14 000 kävijää Paviljonkiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme